tiistai 19. helmikuuta 2019

Lähdetäänkö tästä?

Vituttaa.


Muuttoauto tulee torstaina kello viisitoista.

Oman kodin keittiön katto on pudonnut.

Mutta minä muutan sinne. Tarjosivat väliaikaisasunnoksi kalustamatonta yksiötä putkiremonttitalosta....en mene.

En osaa sanoa enempää. Keskiviikko menee pakatessa. 😢

Olen kertonut kaiken äidille tänään. Tarkastaja kävi ottamassa kuvat ja asiat tulenevat kuntoon. 

Sovitaanko, että saan "puhua" asiasta avoimesti täällä ilman vittuilua? Kiitos. Ei "kuulemma" erota Tupon kanssa. Se selvinnee...

Ihan pikkusen ahdistaa...

Olen aika sanaton.

maanantai 18. helmikuuta 2019

Ei olisi huvittanut liikkua

KIITOS lämmittävistä kommenteistanne!


Nyt ei tule kuvia, ei iloista pulputusta. Eikä ole oikein sitä energiaakaan, josta mainitsitte. Kerron vain "jotain" jotta tiedätte, että täällä olen. Vaikka on maanantai, tai juuri siksi, ja on vasta puolipäivä, niin otan tässä samalla lasillisen punaviiniä. Tai kaksi.

PERJANTAINA ei olisi huvittanut liikkua, mutta koska olin ollut kaksi kertaa aiemmin, niin en voinut jättää kolmatta väliin. Olimme jäähallilla seuraamassa useiden lukioiden yhteistä vanhojentanssia. Tupon nuorin tanssi siellä poikaystävänsä kanssa ja me istuimme katsomossa Tupon äidin ja keskimmäisen tyttären kanssa. Vanhimmalla tyttärellä opiskelu esti paikalle tulemisen, mutta olivat olleet äitinsä kanssa jo edellisenä päivänä koululla katsomassa tansseja.

EDIT. Sittenkin yksi kuva tansseista:

Tanssien jälkeen kävimme kahvilla ennen kun Tupon äiti suunnisti junalle. Nyt on kaikki kolmet tanssit tanssittu. Ihan hyvä mieli, että jaksoin mukaan.

PERJANTAI-ILTAA vietimme Tupon ja keskimmäisen tyttären kanssa Mamman luona. Meillä oli oikein mukavaa.

LAUANTAINAkaan ei olisi huvittanut liikkua, mutta olihan minun osallistuttava TheBaarin 1-vuotissynttäreille. Iltaa piristi istumapaikka kivassa seurassa. Tarjolla oli ruokaa ja kakkua. Kisoja ja karaokea. Ravintola oli täynnä.

SUNNUNTAINAkaan ei olisi huvittanut liikkua, mutta oli pakko, koska bingo. Vedettyäni sitä kaksi tuntia oli syötävä Burana, jotta jaksoin kolmannen tunnin vilkkuvan kohdevalon alla. Yritettiin sitä lamppua korjata onnistumatta. Sammuttaa ei voinut, koska en olisi nähnyt pallojen numeroita. Homma hoitui ihan ookoo.

Siinäpä viikonlopun puuhat.

Maksoin vahingossa toiseen kertaan saman sähkölaskun ja nyt odotan summaa takaisin melkein tyhjälle tilille. Kynnet huutavat huoltoa, mutta ei taida olla varaa ennen kun kudon kahdet lapaset. Yhdet sukat ovat kesken ja TAAS olisi otettava itseään niskasta kiinni. Itseasiassa läheltä niskaa; vasen lapa jumittaa, särkee ja säteilee. Jäkätijäkätijää.

Yksi isompi vahinko on sattunut ja sen hoitaminen vaatii paljon aikaa, useita puheluita ja muuta vaivaa, mutta ei siitä täällä tämän tarkemmin. Ainakaan vielä. Vahinko aiheuttaa minulle päänvaivan ja hommien hoitamisen lisäksi runsaasti raskasta ahdistusta. Hoituu se homma varmaan, mutta "joskus" ja "jotenkin". Huohh.

Jos nyt pukisi päälleen (jotain verkkareiden ja villasukkien sijaan) ja lähtisi vähän ulos haukkaamaan happea? Ja ostamaan vessapaperia ja ruokaöljyä. Jos mieli muka vähän siitä piristyisi ja jaksaisin illalla ottaa puikot käsiini.

Näin teen.


Ps. Ei ne Rovaniemen kuvat vielä tainneet loppua...

torstai 14. helmikuuta 2019

Oulussa

Kävin päiväseltään (07.02.2019) toisessa kaupungissa.


Olin siis Rovaniemellä, kuten jo tiedätte. Menin sinne tiistaina, ja keskiviikkona hankin itselleni onnikkaliput Ouluun tapaamaan Vanhaa rouvaa sekä Vanhaa herraa.

Kello herätti torstaina aamukuuden aikaan kahville ja bussi lähti kahdeksalta. Kävelin kilometrin linja-autoasemalle. Istuin autossa heti kuskin takana.

Kohdevalo ei palanut, mutta kudoin silti ensin äidin kaulaliinaa ja sitten sukkaa. Jostain veti polviin ja keksin laittaa siihen kaulahuivini.

Vein tuliaisena äidiltä Pomar'in talvikengät.
Ja uskomattoman aktiiviselle emäntäkoulukeittiöihmiselle kaksi jämälankapatalappua. (Olikohan ne nuo?)

"Vanha" pariskunta olivat minua vastassa Oulun linja-autoasemalla. Eipä ollut vaikea tunnistaa Vanhaa rouvaa! Hyvä, ettei bussin alle kirmannut!? Punainen takki ja oranssit huopatossulapikkaat. Voi sitä halausta! 

Liskonainen ja Hanni ymmärtävät vaikka ovatkin näemmä lopettaneet meidän viihdyttämisen blogimuodossa - ikävä kyllä. Päh ja pöh. Siis heille. (Mainittakoon, että pidin Liskiksen ajantasalla tapaamisen suhteen)


Perille päästyä sain kahvia. Ja mustikkapiirakkaa. Ja valkosuklaapikkuleipiä. Ja mahtavaa seuraa! Jotkut ihmiset "vaan ovat". Jännityksestä ei ollut juurikaan tietoa enää. Voi että.

Minulle oli uhottu, että pääsisin lumitöihin. Otin jopa toppahousut sitä varten mukaan. Hah, turhaan. Vanha herra ymmärsi nopeasti, että viisainta oli mennä pihalle pakoon kahden 'hiljaisen akan' kälätystä. Koko ihanan pihan sai kolattua.


Minulla ei ole tapana laittaa tänne kuvia itsestäni, mutta nyt on hyvä syy poiketa tavoistani.


Vanha rouva vei minut merenrantaan pitkin lumisia polkuja. Ja kuvasi minut.

Oi voi. Ei tällaista koe täällä Helsingissä. Ei ainakaan näillä nurkilla.

Teimme rantaan "ystäväjäljet", mutta anteeksi Vanha rouva, kuva on heikohko. Ajatus tärkein? Hyvää ystävänpäivää! 💗


Palattuamme lenkiltä morjenstin pihakuusta.

Toivottavasti en astu varpaillesi laittaessani tämän kuvan, enhän?

Teillä vaan on niin ihana piha. Ja ihana koti. Yritän edelleen kahmia näkemästäni voimaa omaan arkeeni.


Ja niiiin hyvää ruokaa!!!

Tätä on niin vaikea selittää! Vanha rouva kehui suolakurkkujaan, ja minä olin se, joka sai purkin auki. Mainitsin valkosipulista ja rouva hämääntyi. Otin avoimen asenteen ja maistoin. Otin neljä kurkkua lisää. Nam, niin hyviä! Minä & valkosipuli? Täh.

Kaikki oli niin hyvää, kiitos! Jopa paprika, josta "joku muu" ei niin pidä.
Ps. Saanko joskus tuon baanaanibroiskun ohjeen, kiitos?


Kuten Vanha rouva jo kertoi, niin bussi hyytyi heti lähdettyään. Oli paikallaan kaksi tuntia ja minä leikin mekaanikolle valonnäyttäjää. Ja kudoin.

Minulle oli ihan sama, että bussi ajoi kautta Kemi-Tornio-Haaparanta. "Viisi kaupunkia kerralla - kaikki ovat saman bussimatkan varrella". Olin äidin luona puolen yön jälkeen. Tuliaisten kera, mutta siitä kerron erikseen.

IHANA PÄIVÄ!

Ensimmäinen päivä Rovaniemellä

Se nousi aurinkoisena ja kauniina.


Olin nukkunut melkein kellon ympäri.

Kuva on otettu keittiön ikkunasta.

Keitin kahvit ja söimme aamupalaa.

Päivän ohjelma oli siivota toisen makuuhuoneen yläkaapit. Olemme kieltäneet äidiltä tuolille kiipeämisen.

Kaapeista löytyi joulutavaraa sun muuta. En muista tietäneeni (hmm...), että isä kävi ns. kirjekurssia rakennuspiirrustuksen parissa. Sain kaksi aivan mahtavaa piirrustusta, jotka meinaan kehystää. Esittelen ne teille myöhemmin, mutta pakko mainita, että ne ovat hemmetin tarkkaa työtä.

Tämän muistan jo lapsuudesta, mutta en muistanut mitä nuo minikirjat ovat. Ne ovat H.C. Andersenin satuja ruotsiksi. Päällimmäisenä Keisarin uudet vaatteet.

Löytyi myös minun Anna-Liisa, jota äiti ei aiemmin suostunut antamaan minulle. Nukke osaa sulkea silmänsä selälleen mennessään. Mekon ja pikkuhousut ovat kuulemma kutonut mummoni ja sukat kantapääkavennuksilla äitini mummo. Saan tuon nuken itselleni, mutta se ei mahtunut lentolaukkuuni.

Itseasiassa minulla oli kolme nukkea; Anna-Liisa, Ulla ja Teppo. Teppo on 'kadonnut' jonnekin, Ulla on mahtavine vaatteineen minulla ja Anna-Liisa kotiutunee tämän vuoden puolella. Ja oli minulla yksi nalle, joka osaa murista. Kai minä saan senkin.

Kävin illalla lähikaupassa ostamassa vichyä seuraavan päivän Oulun reissua varten.

Ja kuten aina, niin oli otettava kuva vanhasta kotitalosta. Kerron taas, että ylin parveke vasemmalla oli meidän. Ja ylin iso ikkuna oli olohuoneessa parvekkeiden keskellä. Asuin siellä kaksi vuotiaasta yksitoista vuotiaaksi. Hitsi, että olisi mahtavaa päästä käymään tuossa asunnossa.

Helsingissä asuvalle tuo Asemieskatu oli hiljainen.

*   *   *

Sain eilen hoidettua asiat, mutta koin myös järkytyksen. En pysty kertomaan siitä nyt, mutta uskokaa, että ahdistaa ja lujaa! Kiitos Vanha rouva, kun vastasit puheluuni! Tuolta linkin takaa pääsee kurkistamaan meidän ensitapaamista, joka tuskin jää viimeiseksi!?

Huomenna mennään "viimeistä kertaa" vanhojen tansseihin jäähallille. Siellä on liki 800 lukion toisen luokan tanssijaa ja mukana myös Tupon nuorin tytär. Kaksi vanhempaa tanssijaa on jo käyty katsomassa ja nyt on nuorimman vuoro. 😍 

Sydämellistä ystävänpäivää teille kaikille!!! 💓💓💓

Toivotteleepi Stansta

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Pisteestä A pisteeseen B

Menomatka.


Lähdin siis kohti Rovaniemeä tiistaina 05.02.2019, joka oli Runebergin päivä ja isävainaan 91-vuotispäivä. Tismalleen sama päivämäärä kuin vuosi sitten samaan paikkaan mennessä. Lähtiessä oli hurjan kova tuuli ja lunta pysytti vaakatasossa. Matkasin ratikalla Pasilaan ja sieltä junalla lentokentälle. 

Tein lähtöselvityksen automaatilla ja jonotin turvatarkastukseen. Minulta pyydettiin saada ottaa satunnainen pyyhkäisytesti ja se otettiin. Kävin tupakalla ja vessassa ennen portille kävelyä. Todellakin kävelyä sillä kone lähti portilta viisitoista ja sinne oli matkaa.

Olin siis saanut hankittua tammaikuun alussa viimeisen tarjoushintaisen lipun, mutta kone ei ollut läheskään täynnä. Oma paikkani oli käytävän vieressä. Ikkunapaikalla istui joku nainen ja välissämme oleva penkki pysyi tyhjänä.

Eipä sillä muuten ole merkitystä, mutta jos oikealla puolellani oleva tuoli on tyhjä, saan enemmän tilaa kutovammalle kädelleni nostaessani käsinojan ylös.

Lento sujui muutamia pieniä hypyytyksiä lukuunottamatta mukavasti ja laskeuduimme Rovaniemen kentälle. Ensimmäistä kertaa testasin lentokenttätaksin, joka oli pikkubussi. Siihen noustiin saapumisjärjestyksessä ja ennakkovarausta ei tarvinnut.

Bussi ajoi ensin linja-autoasemalle ja sitten rautatieasemalle (ja jatkoi sitten keskustan hotelleille), jossa minä jäin pois. Matka maksoi seitsemän euroa eli oli varsin kohtuuhintainen tavalliseen taksiin verrattuna. Nyt tiedän, ettei kannata vaivata ketään kuskaamaan, kun pääsee noin vaivattomasti, näppärästi ja edullisesti pois kentältä. Onnea on, että äiti asuu niin keskeisellä paikalla.

Kävelin suht reippaasti äidin luo. Vaikka matka kesti kymmenisen minuuttia, ehti sormeni jäätyä liki tunnottomiksi. Pakkasta taisi olla reilut kaksikymmentä astetta ellei lähemmäs kolmekymmentä. Äiti tuli avaamaan alaoven.

Olin ihmeen väsynyt vaikka matka oli nopea ja helppo. Toisaalta kello lähenteli jo puolta yötä. Äiti oli laittanut minulle sängyn valmiiksi ja menimme nukkumaan. Olin perillä.

*    *    *

Meinaan kirjoitella ripotellen sitä sun tätä reissusta, mutta nyt on asioita hoidettavana. Ulkona satelee lunta jään päälle, joten liikkumiseen on varattava aikaa. Onneksi lauhat säät taisivat jo pudottaa suurimman osan katoilla ollutta jäätä ja lunta. Joku naisressukka oli saanut lähistöllä jäätä katolta päälleen ja loukkaantunut. Pitää olla varovainen.


Kivaa keskiviikkoa!

tiistai 12. helmikuuta 2019

Stanstan SukkaShow

Tein parit sukat itselleni.


Sain Pojaltani joululahjaksi sukkalankoja. Tottakai teen niistä jotain ihan itselle. Aloitin vuoden ensimmäisellä Tallinnan risteilyllä tekemään sukkia Novitan 7veljestä raitalangasta. Jatkoin niitä Mamman luona ja tein ne tänään loppuun.

Toiset sukat valmistuivat eilen illalla. Näitä sukkia kudoin mennen tullen lentokoneessa, bussissa, äidin luona ja loput kotona.

Näistä tuli itselle reissusukat. Moni varmaan tietää tilanteen, kun on pakannut lomalle hellemekot, bikinit sun muut ja sitten hotellihuoneen laattalattia onkin yllättävän kylmä. Silloin sukissa ei tarvitse olla juurikaan vartta. Luonnossa värit ovat räikeämmät kuin kuvassa.

En siis kutonut noita kahdessa päivässä. Vielä on kolmannet sukat kesken ja niissä on vasta ensimmäinen varsi valmis. Listalla on vielä yhdet sukat ja parit lapaset. Ainakin. Ärrälle on tullut lisää tilaamiani sukkalankoja ja käyn noutamassa ne huomenna.

R.I.P. Olli Lindholm

Tiistai-iltaa!

maanantai 11. helmikuuta 2019

Kierrepipolle kaveriksi kaulaliina

Terveisiä Rovaniemeltä!


Tulin sieltä viime yönä ja tuntuu, että kerrottavaa on paljon. Siirtelin juuri kuvat (vähän reilu sata) koneelle ja päätin aloittaa 'helpoimmasta'.

Kuten jo tiedätte, niin kudoin ennen reissua äidille kierrepipon. Vähän se oli pituudeltaan iso, mutta äiti tykkäsi. Kehui eniten sitä, kuinka se 'istuu' paikallaan takin hupun alla. Olin ottanut mukaan kerän samaa lankaa muka toista pipoa varten, mutta päätinkin tehdä pipolle pariksi kaulaliinan. Kuinka ollakaan, niin se lanka loppui kesken. Vähänkö harmitti tiedostaa, että samaa lankaa olisi ollut vielä kerä, mutta ei mukana.

Googletin, että lankaa (muka) löytyisi Rovaniemen Prismasta.

La 09.02.2019. Taivas oli harmaa, mutta kävelykeli oli loistava. Pakkasta vain muutama aste (kymmenen) eikä tuulta nimeksikään. Toppahousut jalassa ja reppu selässä suhistelin menemään reilun kilometrin matkan kohteeseen.

Eteläkeskuksen Prismaa on laajennettu pitkään ja hartaasti. Kyllä se olikin I.S.O.! Vein samalla pussillisen muovijätettä äidin luota. (Hatunnosto kierrätyksestä melkein 87-vuotiaalle äidilleni!) On muuten todella outoa, jos pitää paikkansa, että Rovaniemellä olisi VAIN kaksi muovinkeräyspistettä eikä kumpikaan lähellä keskustaa?! Nytkin keräyspiste oli siirretty vastapuolelle massiivista rakennusta ja sain kiertää koko valtavan kompleksin.

Veikkaan, että kävelin sisällä vähintään kilometrin hakiessani yhtä lankakerää ja rinkelipussia.

Eipä siellä sitten ollutkaan Novitan Kajoa eikä muutakaan vastaavan oloista lankaa. Ainoa 'lähellä oleva' oli tuossa tarjouslaarissa.

Novitan Kierre maksoi siellä vähän vaille viisi euroa.

Katsoin, että sisäosan vihertävä ja ulkoreunan ruskea voisivat sopia aiempaan lankaan. En vielä ostaessani tajunnut, että jouduin käyttämään niitä yhtä aikaa. Kävelin vielä toisen kilometrin, jotta löysin äidille ne rinkelit.

Kassalla kysyin takanani seisovilta naisilta, onko paikassa pikakassaa. Kappas, se oli nenäni edessä. Liian lähellä niin isossa paikassa? Ihan vähän nolotti.

Mutta kuinka minä nautinkaan märästä selästäni huolimatta kävelyreitin antimista! Lumi narisi jalkojen alla, oli hiljaista ja seesteää.

Muistan ajatelleeni, että JOS asuisin tuolla, niin olisi melkein pakko omistaa auto. Niin kaukana kaikki paikat ovat toisistaan.

Kudoin huivia yötä myöten ja aamulla loput. En halunnut enää kantaa sitä takaisin Helsinkiin.

Nyt äidillä on setti "samaa sarjaa". Ettei hänellä mitään muka ennestään olisi, mutta siitä toisella kertaa. Mietin vielä, että jos tekisin toisen kierrepipon, pienemmän, olemassa olevasta samasta langasta. Ehkä teen niin, mutta ensin vähän kaikkea muuta...


Reissulla sattui ja tapahtui vaikka mitä kivaa, ihanaa ja yllättävää, mutta kiusaksenne ripottelen niitä hetki kerrallaan. Oikeasti mässäilen kokemuksilla ihan itsekkäästi ja kirjaan ne itsellekin tänne muistiin. Koska minä voin. 😏

Nyt on pieni hetki paluuta arkeen; menen laittamaan pyykit koneeseen ja puran laukun loppuun. Lähden pienelle kumpparilenkille ja samalla reissulla haen pussillisen Adlibriksen lankoja, jotka on jostain oudosta syystä toimitettu kauempana olevalle R-kioskille.


Palaan piakkoin...