tiistai 11. marraskuuta 2014

Joulupukki, salaattia ja UNTA

Märkää ja pimeää. Ulkona.


Unohdin kertoa, että toki me tavattiin Tupon kanssa Napapiirillä Joulupukki. (halusin kirjoittaa isolla) Äiti 'käski' meidät sisään ovesta reitille, josta ei päässyt pois tapaamatta sitä pukkia. Yritin sopertaa tontulle jotain lentokoneen lähdöstä, mutta ei auttanut. Oli mentävä morjestamaan ukkoa.

Tietysti hän kysyi mistä kaukaa olimme. Kuultuaan, että Helsingistä, niin pukki kysyi, että "Herttoniemen takaa vai ihan Kalliosta?". Ja kertoi, että tonttujen mukaan Kalliosta saa hyvää mämmipizzaa. Just ja joo. Väkisin ottivat valokuvat (omalla kameralla kuvaaminen oli kielletty), mutta emme lunastaneet niitä.

Eilen oli Tupon toiveesta nakkikastikepäivä. Tein piristykseksi salaatin, josta tuli niin hyvää, että koko kippo tyhjeni jo. 


Jää- ja friseesalaattia, viinisuolaheinää sekä rucolaa. Purjo- ja salottisipulia. Tomaattia, mustia oliiveja, keltaista paprikaa ja herne-maissi-paprikaa. Salaatin kruunasi aurinkokuivatut tomaatit-fetajuusto. Nam nam.

En tiedä mistä olimme keränneet univelkaa tai johtuiko se säästä, mutta menimme eilen nukkumaan 22-23 aikaan. Nousin ylös tänään iltapäivällä 15 aikaan. Huh: unta joku 15-16 tuntia muutamalla heräämisellä! No, joskus on hyvä "ottaa takaisin" ja nyt EI väsytä.

Tuppo on tapaamassa ystäväänsä ja minä meinaan liittyä heidän seuraan. Saavatpahan jutella "ne äijäasiat" ennen kun menen paikalle. Lankailu ottaa hetkellisesti etäisyyttä, mutta kyllä minä jatkan heti kun kipinä palaa. Lupaan. Tulihan tehtyä sen verran kiireellä muutamat sukat sun muut ennen reissua. Ei siitä hommasta saa pakkopullaa tulla.

Jouluun on puolitoista kuukautta!


Ps. Sebastian, miten hoidettaisiin arpajaispalkinto sinulle? Keksitkö tapaa?

6 kommenttia:

  1. Mulla oli heräily-yö., flunssa yrittää käydä taloksi, joten turvauduin kissaterapiaan ja koppasin Leevin kainaloon makkarin puolelle, jonne yleensä eläimiltä pääsy kielletty. Sitä ei paljon heräile, kun se liki 9 kg kissaa makaa päällä ja kehrää, lämmin ja mukava olo, henkisestä terapiapuolesta puhumattakaan.

    HannaHoo

    VastaaPoista
  2. Moikkelis! Hei olen innoissani voitosta mutta nyt taas ollu jotain hässäkkää.Hei laitan sulle sähköpostia loppuviikosta niin keksitään joku kuvio ja säästetään postarit.Heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moikka!
      Jep, laitahan postia, niin koitetaan vaikka tavata!?

      Poista

Kiitos kommentistasi!