keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Synttärireissu Tallinnaan

Olipas eilen hieno päivä!!!


Perinteisesti menimme nukkumaan liian myöhään ja siksi herääminen oli hankalaa. Nousin ensimmäisenä, keitin kahvit ja tein eväsleivät (turhaan). Ratikka tuli sopivasti ja menimme sillä Kaisaniemeen. Piti käydä "ärrällä" lataamassa arvoa matkakortille paluumatkaa varten (turhaan).

Lähtöselvityksessä virkailijatar katsoi henkkarimme sun muut, nosti katseensa, hymyili ja toivotti 'hyvää syntymäpäivää'! :) Kiitos!

Taidamme olla aika harjaantuneita Tallinnan matkalaisia; osasimme TAAS oikoa massan ohi oikeaan etureunaan ja siitä ensimmäisten joukossa sisälle laivaan. Minä menin laittamaan 'lentolaukun' säilytyslokeroon ja sillä aikaa Tuppo kiirehti varaamaan meille "parhaat paikat". Hain synttärioluet ja liityin seuraan.

Kuin juuri minua varten (?) väistyi pilvet taivaalta ja aurinko alkoi paistamaan. Valitsemallamme puolella alkoi tietovisa ja pakotin Tupon tanssimusiikkipuolelle.

Lavalla tanssitti kolmehenkinen bändi "Soundwaves" ja minä virkkasin äidille pesukinnasta. Siitä sitten joskus tarkemmin kuvien kanssa.

Matka Tallinnaan Viking XPRS:llä ei kestä kuin kaksi ja puoli tuntia. Emme hoppuilleet jonottamaan ruuhkaan maihin mennessä vaan odotimme niin, että pääsimme suht joustavasti ulos.

Hylkäsimme ajatukseni poiketa sataman lähellä olevalla kirppiksellä ja suuntasimme suoraan Merimuseon puolelta Vanhaan Kaupunkiin.

Tuppo ehdotti eri kadulle poikkeamista ja se kannatti.

Nähtiin eri taloja ja maisemia.

Ja löydettiin aivan loistava uusi ruokapaikka. Kerron siitä erikseen...

Käytiin syömässä, ja ajateltiin, ettei MUKA tulisi kiire. Hah.

Meinasin jo, että jättäisimme ns. "pakollisen kuvauspaikan" väliin, mutta olihan se mentävä sinne. Ja vaikka ravintolasta lähtiessämme taivaalta satoi jalkarättimäisiä joulukorttiräntäpalloja.

Kävimme Rimi'ssä ostamassa juustoja sekä Mammalle suklaakeksejä. Sitten poikkesimme "pakolliseen" kauppaan hakemassa paheita. Ja sitten oli kuitenkin TAAS kiire vaikka kuvittelimme, ettemme tuhlanneet aikaa missään. Uuh.

Tuo kuva on vahinkokuva, mutta hauskuudessaan säilytin sen. Tuppo oli jälleen parasta matkaseuraa ja syntymäpäiväni oli I-HA-NA!!!

Paluumatkalla istuimme karaokepuolella ja minäkin lauloin. ('You raise me up'/Josh Groban) Juuri ennen maihintuloa keksin soittaa tutulle taksikuskille ja hän noukki meidät laukkuineen läheisen huoltoaseman pihasta. Loistavaa!

Toimme tavaramme kotiin ja minä lähdin Mammalle. Vein viiniä ja ne suklaakeksit. Tuppo tuli perästä.

Ihana syntymäpäivä!!!


PS. Ja nyt ei mainita, että vuoden päästä on ne  s**t*nan 5-kymppiset... :(

3 kommenttia:

  1. Kiitos taas matkaraportista! Kiva, että oli kiva päivä. Jään odottelemaan lisätietoja uudesta ruokapaikasta ja kirpputorista.
    Jaa että vuoden päästä.... saapa nähdä kehitätkö itsellesi niiden takia/ansiosta kriisin vai villityksen! Tai vaikka molemmat... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kiva kun "edes jotain kiinnostaa". ;)
      Ruokapaikkajuttu on jo kirjoitettu ja julkaisu on aamulla...Kirpputori jätettiin käymättä. Onneksi sillä kiire tuli TAAS!
      Jaaha, kriisi vai villitys? Mulle kelpais prätkä ja/tai reissu Aasiaan tai vastaavaan, heh.

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!