sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Terveisiä Vallisaaresta!

Oltiin Tupon, tyttärien ja ystävämme J:n kanssa viettämässä hellepäivää.


Matkattiin tiistaina 14.06. Tupon kanssa Kauppatorille, jossa tapasimme Tupon nuorimman ja vanhimman tyttären. Ostimme Kolera-altaan vierestä laivaliput (á 7€/ aikuinen/ meno-paluu) JT-line'n laivalle. Laiva lähtee aina vartin yli.

Vallisaari ja Kuninkaansaari ovat avautuneet yleisölle vasta tänä keväänä. Meille sattui sopivasti lämmin aurinkoinen päivä.

Päästimme isommat ryhmät edelle ja lähdimme sitten kävelemään.

Saari on ennen ollut armeijan käytössä eikä merkityiltä reiteiltä saa poiketa.

Suuntasimme ensin Kuninkaansaareen, jonne pääsi aallonmurtajan tyylistä rakennelmaa pitkin.

Kiersimme Kuninkaansaaren kierroksen.

Noustiin mäkeä ylös ja löydettiin ruosteiset, käytöstä poistetut portaat.

Oli siellä paljon muutakin nähtävää.

Oli bunkkereita ja muita.

Osaan pääsi sisälle, osaan ei.

Tuppo kiinnostui noista raskaista ovista ja kaikista ränsistyneistä paikoista.

Olihan siellä nähtävää.

Kierrettiin koko saari.

Mukana myös: -Stansta-

Löydettiin myös pieni hiekkaranta, josta ei todellakaan olisi voinut lietteen vuoksi mennä uimaan. Ja uiminen oli käsittääkseni kielletty.

Jatkettiin tietä eteenpäin vaikka tiesimme, ettei sieltä päässyt ympäri.

Löydettiin mökki, jossa luki "yksityisalue". Oli siellä hyvinvoiva pelargonia amppelissa roikkumassa. Joku kai mökkeilee siellä?

Mahtavien maisemien kera.

Olipa hienoa päästä näkemään tuo paikka.

Sää todellakin suosi.

Sitten paikalle saapui ystävämme J. ja kävimme hänen kanssaan vielä uudestaan bunkkereilla.

Sitten kävelimme takaisin Vallisaareen ja istuimme rannassa oleville piknik-paikoille syömään. Likat olivat tuoneet mukanaan Tupon äidin tekemiä ruokia. Oli lihapullia sun muuta. Hyvin riittivät viidelle.

Ainut vaihtoehto omille eväille oli vohvelipaikka, jossa sellainen maksoi peräti kaksitoista euroa!?

Vallisaaressa on kaksi lampea. Kuvassa pienempi niistä.

Kierreltiin ja päästiin korkealle.

Saari oli varustettu hyvin kuivakäymälöillä ja tupakointipaikoilla.

Huipulle oli rakennettu mahtava näköalapaikka.

Sieltä näkyi mm. Suomenlinnaan.

Paikan jälkeen näimme vielä järjestetyn piknik-paikan ja penkereiden päällä olevia savupiippuja.

(Tupon vanhin tytär kuvaa)

Loppumatkasta tuli kiire sillä Tupolla oli työilta ja ystävällämme J:lla treffit. Isompi lampi jäi kuvaamatta.

Suosittelen todellakin paikkaa kaikille, joilla ei ole liikuntarajoitteita. Ainakaan isoja. Kävelytiet ovat selkeät ja ainakin lastenvaunujen kanssa pääsee hyvin eteenpäin. Suosittelen myös ottamaan omat eväät ja juomat mukaan. Lautta lähtee takaisin aina 35...ööö siis; 11.35., 12.35. jne. Samalla lipulla voi poiketa paluumatkalla Suomenlinnassa ja/tai Lonnassa. Me meinataan mennä sinne uudestaan vielä tänä kesänä. Ja muihin saariin Helsingin edustalla myös.

Oli hieno päivä!

2 kommenttia:

  1. Kiitokset upeasta kuvasarjasta! Varmasti on ollut näkemisen arvoinen paikka. Historia noissa aina puhuttelee aika vahvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Marjatta! :)
      Oli kyllä oikein kiva ja näkemisen arvoinen paikka. Suosittelen kaikille! Voipa olla, että menemme pian uudestaan piknik-eväiden kera jos säät sallii...

      Poista

Kiitos kommentistasi!