lauantai 18. marraskuuta 2017

EN ole kokki!

En edes hyvä ruoanlaittaja.


Välillä saan jotain ihmeellisiä inspiraatioita kokeilla jotain uutta. Todellakin ko-keil-la. Tällä kertaa inspiraation antoi pakkasessa oleva karitsan jauheliha, joka aiemmalla kerralla pelkästään kastikkeeksi muokattuna maistui villasukalle. Tosin sukkia en ole koskaan maistanut...

Ostin lisäksi sika-nautajauhelihaa katsomatta mitään reseptiä etukäteen. *moka* Jälkikäteen veikkaan, että yksi virhe oli rasvamäärän runsaus.

Hurruuttelin lihataikinamössöä, johon olin lisännyt tilkan oliiviöljyä ja mausteita, viitisentoista minuuttia taikinakoukuilla. Yritin kääriä pökäleen kahteen kertaan folioon.

Paketti oli sata-asteisessa uunissa ehkä noin kolme tuntia kunnes mittari käärön sisällä näytti 80 astetta. Annoin käärön olla vielä puoli tuntia jälkilämmöllä. Irronneen rasvan määrä ja haju etoi.

Jäähdyttyään tekele lojui aamusta iltaan jääkaapissa muka tekeytymässä.

Netin syövereistä löytämässäni ohjeessa, jota en niin tarkkaan noudattanut, väitettiin, että glöntistä saisi siivuja juustohöylällä. No, ei meillä ainakaan.

Päätin kuitenkin, että "sitähän syödään kun se on tehty" ja tein keitettyjen perunoiden lisäksi Blå Band'in yrttikastikkeen jauheesta. Kamalaa sekin oli.

Urheasti Tuppo kasasi niistä meille annokset, jotka söimme kokonaan. Ei ollut hyvää. Tuppo söi sitä toisenkin kerran, minä en. Saas nähdä mitä lopuille tapahtuu... (Tuppo kertoi syöneensä sitä vielä eikä jäljellä ole enää paljoa, yes!)

MUTTA on yksi ruoka, johon en näemmä kyllästy koskaan: tekemäni jauhelihakastike.

Se minulle uppoaa A.I.N.A. ja vaikka joka päivä!!!

Kyllä tekemilläni ruoilla nälkä siirtyy. Joskus miellyttävämmin, toisinaan vähemmän maukkaasti. Nälkään emme kuole, mutta hifistelköön he, jotka sen taitavat. Ugh.

Mikä tekemäsi ruoka on Sinun bravuurisi?
Mitkä on Sinun inhokkeja?

En kokeile enää koskaan tehdä itse kebab'ia. Piste.

2 kommenttia:

  1. Taas tää nauraa täällä!! Tuli tosta pökäleestä mieleen, kun muutimme tähän taloon ja sain elämäni ensimmäisen puu-uunin. Ostin ison kimpaleen jotain paistia ja marinoin sen. Lykkäsin uunniin kannellisessa padassa ja kuolasin koko yön odotellessani herkun valmistumista. Ja pah: aamulla padan pohjalla oli kivikova tennispallon kokoinen ruppana, joka oli kivikova ja pikimusta. En ole sen jälkeen edes yrittänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hih, näen sieluni silmin!
      Muuten en uskoisi kokkailujasi katsottuani, mutta eka kertaa uudessa puu-uunissa, niin voin uskoa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!