sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Tukholmassa, osa 3.

Ehkä tylsin osio...


Koska oli niin nätti auringonpaiste, niin päätimme lähteä kävelylle.

Jo terminaalissa matka oli pitkä.

Kyllähän minä voin sen myöntää, ettei minua kiinnostanut yhtään lähteä kävelemään "ei-juuri-mihinkään".

Koko sataman ympäristö oli tylsä.

Pelkkää parkkipaikkaa ympärillä.

Pakollisessa "putkessa" kävely oli melkein kilometrin mittainen. No, ehkä 700 metriä, mutta silti.

Ei siellä oikeasti ollut juuri mitään nähtävää.

Taloja talojen vieressä.

Ja katu, jossa oli tietyö.

Oli hillittömän kokoinen puisto.

Eikä sekään oikeasti niin kiinnostanut...

Selkään sattui ja ärsytti kävellä.

Mutta sinnittelin, koska Tuppo halusi liikkua.

Päädyttiin jollekin joulutorille.

Mentiin johonkin kauppakeskukseen, jonka läpi kävelimme (ostamatta mitään).
Palattiin hieman eri reittiä takaisin laivaan.

Mentiin hyttiin, jossa sain pääteltyä ne Lapin sukat.

Odotettiin iltaa ja Tupon etukäteen maksamaa joulupuffetia, josta vielä kerron erikseen ennen kun kömmin Tupon viereen nukkumaan...

Oi jouluyö...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!