perjantai 16. helmikuuta 2018

Tukholma 12.-14.02.2018

Laitan kuvia Tukholman reissulta parissa osassa.


Etukortti oli menossa vanhaksi 14.02. Yritin antaa sitä pois, mutta se ei kelvannut kenellekään. Päätin sitten, että käytämme sen itse. Reissu maksoi kahdelta yhteensä kaksi euroa!

Matkasimme ratikalla keskustaan ja kävimme ostamassa Sub'ista patongit mukaan, kuten aina. Jatkoimme Katajanokan terminaaliin, teimme lähtöselvityksen ja kävelimme laivaan. Laiva oli Viking Line'n Gabriella.

Olisin halunnut vaihtaa hytin parivuoteelliseen, mutta ne oli loppuunmyyty. Sain kuitenkin vaihdettua pois autokannen alta - sinne EN mene enää koskaan. Nyt hyttimme sijaitsi kannella viisi.

Sijainti oli helppo. Oikealla on hissi ja sen jälkeen heti ensimmäinen ovi oli hyttiimme.

"Viisviis ja herra nelkytseitsemän", heh. Kun hyppäsi hissiin ja nousi kahdeksanteen kerrokseen, niin pääsi suoraan tupakkakoppiin.

Hytissämme oli neljä sänkyä, joista yksi toimi myös sohvana.

Sohvan nurkassa 'istuu' lankapussukkani. Käytimme alavuoteita, joista sohvasta muutetussa nukkui Tuppo.
Hytti oli pieni, mutta mihin me tilaa olisimme tarvinneet. Ainoa, mikä oikeasti vähän näin Olympia-kisojen aikaan häiritsi, oli television puuttuminen. Mutta...

...meillä oli mukana läppäri ja tabletti. Rakensimme oman kisakatsomon sipseineen ja juustonaksuineen. Hyvin toimi.

Illalla kiertelimme laivassa ja minä tietysti halusin bingoon. Se pelattiin yökerhossa (8.krs).

Pääsin "vedolle" ensimmäisen rivin voittoon ja siihen se jäikin. En ole koskaan voittanut mitään laivabingossa.

Tuppo liittyi seuraani bingon päätyttyä ja nautimme hetken orkesteri Sinitaivaan musiikista. Itse tykkäisin tanssia, Tuppo ei. Muiden tanssijoiden katsominen on myöskin mukavaa.

Seuraavaksi nousimme kerrosta ylemmäksi (9.krs) pubiin juomaan viikon tarjousoluet ja...

...kuuntelemaan trubaduuria. Sitten kutsui hytti ja uni.

Reissu jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!