perjantai 30. maaliskuuta 2018

"Good morning Vietnam"

PitkäPerjantaita!


En sitten kävellytkään eilen keskustaan vaan matkasin ratikalla. Jos jotain olen oppinut, niin olemaan ajoissa. Olin paikalla kymmenen minuuttia etuajassa. Paikalle saapunut nainen näytti tutulta ja olikin puhetta, että olemme tainneet tavata jossain ennenkin. Hän sai lapaset ja minä maksun niistä. Palasin Kelan kautta.

Ja R-kioskin kautta sillä lankapaketin jälkilähetys (yksi valkoinen kerä) oli tullut noudettavaksi. Siellä kioskilla tarjottiin maistiaisia Wasabi-palloista ja minähän maistoin vaikka kotona on koko pussillinen. Ihan hyviä olivat. Tuli mieleen, että voisi olla kiva niin näöltä kuin maultaan laittaa samaan kulhoon noita juustopallojen kanssa. Pitänee testata.

Kotona tein pitkästä aikaa Aurajuusto-perunoita "koska teki niin mieli". Erikoista tuossa oli se, että käytin edellisenä päivänä ylijääneitä keitettyjä perunoita paksuina viipaleina sekä raakoja pussinpohjaperunoita kapeina siivuina. Ladoin niitä vuokaan vuorotellen juuston ja suolan kera. Päälle tietysti kermaa. Nam.

Paistoin kevyesti ananasrenkaat ja sitten niiden alle paneroidut possupihvit. Hyvää tuli.

Poika laittoi yöllä Vietnamista viestiä: "Nyt ollaan Saigonissa, eli Ho Chi Minh Cityssä.. liikenne kentältä ihan keskustaan jotain ihan sairasta! Mopoja ihan kaikkialla, taksi vaa tööttäilee koko ajan ja vilkuttelee valoja. Huomen voin laittaa näkymää hotellin ikkunasta, ihan sairaita korttitalon näköisiä taloja ja niitten rinnalla korkeita torneja joiden keski- ja ylätasanteilla pauhaa discot ja valot.. ihan erilainen verrattuna Bangkokkiin, kauppareissun verran nähtynä paljon kiinnostavampi ja puolet halvempi. Meiän hotellin viereisen talon edustalla oli pahvien päälle levittäytynyt perhe, ilmeisesti kodittomia. Vanhus, pari aikuista ja pari 4-8v lasta.. karua mutta elämää. Huomiseen!".

Tässä yöllinen kuva (9.krs), Pojan luvalla laitettu.


Jatkoi vielä, että: "Huomen aamulla voi huutaa ikkunasta 'Good morning Vietnam!". Aamulla hän laittoi kuvia, joissa näkyi lähellä röttelöitä ja kaukana komeita pilvenpiirtäjiä. Nimellä "kukkokiekuu" tuli video, jossa oli näkymää hotellin ikkunasta ja taustalla tosiaan kiekui kukko.

"Bisse kaupasta oli 11,000 Vietnamin dongia eli n. 0,40€". Pyysin tuliaisena jääkaappimagneettia ja Poika vastasi: "Jos löytyy täältä 10,000,000 mopon kaupungista". Meinasivat alkaa etsimään reittiä lähemmäksi rantaa, reppureissulaiset. Ihanaa kun on WhatsApp ja kerrankin Poika viestittelee reippaasti!!!

NYT sieltä tuli kolmekymmentäyksi valokuvaa jostain sotamuseosta. Onpa kivaa päästä tälleen reissuun mukaan! *sydän*

Kudoin yöllä aamuun saakka ja sain nuo lapaset valmiiksi. Tuo toinen väri on enemmän myrkynvihreä kuin kuvassa keltaiselta näyttävä. Sain eilen hassun ja haastavan tilauksen. Saas nähdä mitä siitä tulee. Palaan asiaan jos se onnistuu.

Äiti soitti eilen iltapäivällä ja kertoi käyneensä taas kurkkulääkärissä. Turha reissu kun mitään ei ollut taaskaan löytynyt. Mutta siitä hän kovasti iloitsi, että lähettämäni kortti ja patalappu olivat menneet perille. Illalla soitin Mammalle ja toivotin hyvät pääsiäiset.

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Saisinkohan houkuteltua Tupon pienelle kävelylle ennen kun hänellä alkaa taas päivystys? Kokeilen.

Munaisaa ja tipuisaa päivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!