tiistai 3. heinäkuuta 2018

ROSKAruokaa

Nimen on tultava roskien määrästä?


Olipa erikoinen viikonloppu. Hankala, sanoisin sen enempää tarkentamatta. Vai kertoisinko, että meillä eletään ns. seitsenvuotiskriisiä? Njääh.

Perjantaina sain yhdeksän aikaan illalla puhelun, jossa pyydettiin menemään vetämään karaoke TheBaariin. Menin ja se meni ihan ok.

Sunnuntaina, kaiken 'kohelluksen' jälkeen, menin sovitusti vetämään bingon TheBaariin. Kerroin, että vedän ns. lyhennetyn version, mutta loppupeleissä vedin yhden kierroksen enemmän kuin normisti. Siis normaalisti pelataan kuusi kierrosta, lyhennetty neljä ja nyt vedin seitsemän.

Lauantaina vein ensimmäisen kuvan kahvipaketin tuparilajaksi bileisiin, joissa tapasin tuttuja vuosien takaa. Olivat melkein sukua silloin kaksikymmentä vuotta sitten.

Pihalla esiintyi Freeman ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Eilen maanantaina mentiin nälkäisen Tupon kanssa pupeltamaan Hesburgeriin, yök. Tuplajuustoja. Olen varma, että sana "roskaruoka" tulee roskien määrästä. Ei muuten.

Tänään illalla minulla on kahdet 'treffit' ja siksi(-kin) voisin mennä nyt suihkuun. Hei, jos kerron tässä, että lähikirppiksellä on nyt tämän kuun ilmaiset myyntipöydät, niin löydänkö itseni sieltä myymästä tulevana viikonloppuna? Myytävää kyllä piisaisi. Yritys hyvä? Toivottavasti toteutus vielä parempi...


Arvokasta ARVOn päivää!

8 kommenttia:

  1. Heippa! Tässä autossa matkalla lentokentälle on ihana katsella sun lomakuvia ja fiilistellä ihan just alkavaa lomaa. 😊
    Me lähdetään siis tänään ja palataan 27.7.Saapa nähdä mitä kaikkea tulee koettua tällä kertaa. Sain jopa blogin avattua, jonne YRITÄN päivittää jotain joka päivä. 😊

    Hauskaa heinäkuuta
    T:Tiijja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tiijja (ja miehesi)!
      Ihanaa! Kiitos samoin!
      Syöksyn katselemaan...Kiitos!

      Poista
  2. Kriisejä tulee ja kriisejä menee - oli kysymyksessä 7 vuotta tai 27 vuotta yhteistä elämää. Viimeksi tänään kränäsin ruusupuskan paikasta. Vanha herra iski lapion turpeeseen ja sanoi ruuvaavansa rullat kukkapurkin alle, jotta saan lykkiä puskaa minne lystään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä näyttää nyt riittävän... :(

      Poista
  3. Ajattelin sanoa juuri samaa kuin Vanha rouva tuossa yläpuolella on sanonut. Kriisit ovat osa elämäämme, kenellä minkäkinlaisia. Kyllä te kaksi aikuista ihmistä niistä puhumalla selviätte. Ja sehän on nyt vielä sanottava, että tuo Vanhan rouvan rullapurkkihan on ihan mainio idea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tää taas tästä...vaikka nytkään ei tunnu siltä.

      Poista
  4. Ollaankos sitä elossa? Jotenkin sitä tulee nyt täälläkin rampattua enemmän katsomassa kuulumisia kun tota omaa blogia päivittää 😂
    Tsemppiä!!!
    Terkut Salzburgista, Tiijja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terkuista!
      Elossa ollaan. Käytiin loppuviikosta 22h risteilyllä Tallinnassa ja sieltä on tulossa juttua kuvineen. Tupolla vaan on nyt työvuoroja joka päivä, niin se rajoittaa mun aikaa olla koneella. Piakkoin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!