lauantai 3. elokuuta 2013

Helteistä elokuun eka viikonloppua!

Nyt ON kuuma!


Tänään on ollut tosi kuuma. Hieman harmittaa, etten oikein osaa lähteä ulos kun tiedän, että illalla on mentävä taas laulattamaan. Ehtisihän sitä, mutta. Tuppo kyllä lähti tapaamaan tyttäriään ja olisin voinut mennä mukaan. Ulkona ovat, mutta toisella puolella kaupunkia. En uskaltanut lähteä sillä toinen pohkeeni kramppasi tosi pahasti aamulla. Jälkimaininkeina tuntuu pohkeessa edelleen kireyttä enkä siksi tohtinut lähteä kävelemään niin pitkää matkaa. Ulkoilin vain kauppareissun verran.


Olin viime sunnuntaina perinteisesti vetämässä bingoa ja laulatin porukkaa sen jälkeen hetken. Oli muuten vähiten pelaajia IKINÄ minun aikana. Soitin sitten Tupon mukaan ja menimme taas Alppipuistoon. Ehdimme kuuntelemaan illan viimeistä esiintyjää: Notkea Rotta.


Tuo puisto esiintyjineen ja tapahtumineen vetää porukkaa paikalle, vai mitä? Yritin etsiä tietoa siitä, että onko siellä tänään jotain, mutta en löytänyt. Keikkojen jälkeen moni porukka tulee jatkoille lauleskelemaan...Nuorisoa ( = me-te-li-ä) tupa täynnä.


Grillasimme ensimmäisen kerran tänä kesänä kotona. Joo-o, kotona. Nyt hysteerikot hiljaa! Meillä on SÄHKÖgrilli LASITETULLA parvekkeella ja vain yksi parveke on ihan vieressä. Siellä on kaikki lasit useinmiten kiinni. Oli nytkin. Eikä noiden pihvien grillaus kauaa kestänyt...


Minä tein sillä aikaa TAAS salaatin. Se vaan on niin hyvää ja ehdottomasti  K E S Äruokaa! Jäävuorisalaattia, paprikaa, tomaattia, chili-fetaa, punasipulia ja viinirypäleitä, tällä kertaa. Kerroin jo aiemmin, että punasipuli ohitti tänä kesänä salottisipulin. Uusimmat ostamani ovat, ikävä kyllä, tämän kesän kirpeimmät. Ehkä testaan pitkästä aikaa taas niitä salotteja...


Ihan maittavat annokset saimme noista kasaan. Nam.


Huomasimme Tupon kanssa yksi yö eräässä muurissa jotain outoa. Siinä oli muutama lappu ja minun oli pakko jäädä katsomaan niitä tarkemmin.


Monesta en saanut selvää, mutta yhdestä kyllä: "Minä rakastan sinua". Mistähän mahtoi olla kyse? En tiedä.

Eilinen oli ihan kummallinen. Porukkaa oli ensin vain terassilla ja sen sulkeutuessa porukat valuivat sisälle. Laulajia ja meteliä kesti puolille öin ja sitten yhtäkkiä hiljeni täysin. Perjantaina? Juuri ennen karaoken loppumista tuli vielä muutama laulaja. 

Lähden tunnin päästä laulattamaan. Pakko ottaa pikasuihku ennen sitä ja keksiä mahdollisimman kevyet vaatteet päälle. Ravintolassa on kuuma ja veikkaan, että paikka tulee tänään täyteen. Niin tuli viime lauantainakin. Reilu viikko sitten hajosi toinen kaiutin ja yhdellä pärjääminen vaatii hermoja. Rankka ilta siis tiedossa, phuuh. Aion pärjätä, murr.

Aurinkoista iltaa ja kivaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. On. On. Kuuma. Öisin pyörii ja heräilee ja näkee kummia unia, ja on päivät haukotuksesta toiseen töissä. Lupailivat trooppisia öitä, ainakin torstaiyön, saas kattoo tuleeko, voisi iltaa istua puutarhassa ja syödä rapuja! Ei auttanut edes se paikallinen sadekuuro eilen, kun vettä ryöppysi niin, että oli lahkeet polviin asti märät ja luulin, että kengät irtoaa liitoksistaan, sateenvarjo oli lähinnä kosmetiikkaa.

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi et kirjoita blogia? Sulla on sana hallussa, oon sitä mieltä. Mutta ihanaa kun käyt täällä ja kommentoit. Kiitos siitä! Kuumaa on edelleen...Mä en osaa syödä rapuja. *nolo*

      Poista

Kiitos kommentistasi!