sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Aamuyön ajatuksia (vai onko niitä?)

Duuni-illan jälkeen 'saattaa' ajatukset (ja sormet) vähäsen pomppia...


Tulin tunti (puolitoista) sitten plokkaamasta. Olin eilenkin (siis perjantaina) ja kuinka voivatkaan kaksi perättäistä iltaa olla niin erilaiset!? Perjantaina baari oli ihan täynnä koko illan, tänään (la) ei kertaakaan ihan täynnä. Valomerkin aikaan paikalla oli enää kolme asiakasta -ja Tuppo, jonka houkuttelin paikalle puoli tuntia ennen sulkemista. No, minä kävelen silti liki saman verran asiakasmäärästä riippumatta kun en oikein osaa paikallakaan olla.

Tänään porukka tuntui juovan rähinäviinaa: osa huusi ja raivosi, muutama nukahti pöytään. Tultiin kotiin ja päätin oitis hyödyntää ylikierroksiani, jotka illan jälkeen on AINA hetken verran huipussaan. Latasin pyykit koneeseen valmiiksi niin, ettei aamulla tarvitse kuin nappia painaa. Seuraavaksi vielä tiskasin. Nyt olen tässä. :) 


Päivänä eräänä hermostuin Tupon lakana-/pyyhehyllyyn. Sinne ei saa mitään laitettua eikä mitään otettua sieltä pois.


Kukin tavallaan? Tupolle riittää, että nuo ovat samalla hyllyllä. Minä haluan, että sieltä voi ottaa tarvitsemansa vaivatta.


Pikkusen viikkailin uusiksi ja laitoin ns. rantapyyhkeet muualle. Nyt toimii!


Parvekkeelta näkyvällä kentällä katosi jäät hetkessä. Nyt siellä pelataan jo jalkapalloa! KEVÄT!

Käytiin torstaina syömässä Tupon vanhimman likan kanssa. (En tohdi täällä selventää tarkemmin, mutta likat tarvitsevat NYT erityishuomiota. Jokainen heistä!) Se vanhin likka oli tutkinut vaihtoehtoja ja yksi niistä voitti.


Hintaan sisältyvä salaattipöytä oli erittäin kelvollinen. Juustoleipä oli superhyvää!!! (Kuva on minun lautasesta ja taisin olla pieniruokaisena hieman vaatimaton sen suhteen..)


Tytär valitsi salaatin ja otti siihen lisukkeeksi kanaa ja vuohenjuustoa. Tykkäsi! (Oikeassa reunassa näkyy osa tyttären alkusalaattilautasesta, joka oli monipuolisempi kuin omani..)


Tupon kanssa valitsimme saman annoksen, jonka olimme jo nähneet netissä "Syö!Helsinki"-tarjouksista, joissa annos maksaa aina kympin. Naudan ulkofilétä parmesanilla ja rucolapedillä, mukana myös tikkuperunoita. Oi nam!!!

Illan vietimme Tupon kanssa 'laatuaikaa' (kotona) sillä tiesimme, että molemmilla on töitä perjantaina ja lauantaina. 


Nyt ne työt on tehty!

Olen itse TAAS pärskinyt aikalailla, mutta eikös tämä sama juttu yllätä joka kevät? Siis ennen kun muistan allergian sekä antihistamiinit? Niitä olen popsinut nyt viisi päivää, mutta se, että Tuppokin alkoi juuri pärskimään, pistää epäilemään ihan perinteistä kevätflunssaa. Tylsää, mutta menee ajallaan ohi.

Huomenna (tänään) haen passini kioskilta ja saatan mennä sen jälkeen pelaamaan bingoa. Tuppo menee tapaamaan keskimmäistä tytärtään ja sitten voisi pyhittää pyhäpäivän jollain hyvällä ruoalla jossain. (Halvimmassa meidän tietämässä paikassa kymppi riittää, Mäkkärissä pääsee vielä halvemmalla!) Lopun iltaa TV:n ääressä ja vaikka kutomalla. Kainalossa ainakin!

Nyt pitäisi rauhoittua ja rentoutua, jotta NukkuMatti löytäisi perille. Jos olisi parempi kunto, niin voisin lähteä juoksulenkille. Ha haa, NOT.

Hyvää yötä ja kohta huomenta!

11 kommenttia:

  1. Aamuyötä! Muistan tosiaan ne yön tunnit kun aikoinaan tein poken duuneja.Kun oli saanut viimeisenkin asiakkaan ulos ovesta ja pääsi lähtemään kotiin niin olo oli aina väsynyt mutta jotenkin ärsyttävän ylikierroksilla myös.Alkuaikoina sai vielä polttaakin sisällä niin olo oli kuin tuhkakupilla vaikka itse sain roikkua ulkonakin joo.
    Tuo kenttä...siellä oli kiva luistella iltaisin musiikin soidessa.Oli suosittua! Sitten muistot koulun urheilutunnilta.Pesäpallöjoukkueen kapteenit valitsivat pelaajiaan." hei saanko mä ton Pekan niin sä saat noi kaikki loput viisi".Arvaa olinko mä aina niiden viiden joukossa....OLIN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä eikun tätä samaa!
      Nyt alkaa ONNEKSI luomet painaa! Mun luonnekin taitaa olla sen verran ADHD, että kun energia pääsee päälle, niin sen kadottaminen on vaikeaa. Kuten mainitsit: väsyttää, MUTTA. Niin nytkin! Hurjan hankalaa keksiä ns. oikea aika pistää pää tyynyyn, ettei valvo saman tien aamuun saakka. Onneksi sisällä ei saa enää polttaa - vaikka itse poltankin edelleen noin muuten...
      Mä muuten olin ekojen valittujen joukossa pesäpallossa! Isä jaksoi opettaa iltaisin. Tekipä jopa itse mailan, joka on mulla vieläkin tallessa. Kenelläkään ole samanlaista!!!

      Poista
  2. Vielä kolme tuntia yövuoroa jäljellä.Eväät syöty ja nyt päädyin tänne kuolaamaan.Hau hau! ja apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TSEMPPIÄ aamutunteihin!!!
      Voitaisko me mennä tuonne samaan paikkaan kimpassa syömään? On "huudeilla", nääs...Ja maksaa about saman verran kuin 'pelkät kahvit' siinä naapurissa. Palaamme asiaan? Mulla ei ole mitään sovittua tulevalla viikolla *wink*. :)

      Poista
  3. Moikkelis! Hei lounas maistuu aina taikka päivällinen.Toi teidän ruokapaikka kuulostaa hyvältä.Mulla nyt tiivis viikko mutta ens viikolla sitten jo vapaita.Laitan viestiä tulemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii mulle! Ja varmaan ensi viikko sopinee mullekin paremmin.

      Poista
  4. Tosi hienoa, että olette huomanneet ja huomioineet Tupon tyttärien tarpeet ja kannatte osaltanne vastuuta. On varmaan heillekin ihana, että saa yksilöllistä huomiota ja seuraa aina välillä.

    HannaHoo

    PS. jos sulla sattuu käsiin Me Naiset ja IS yhteistyönro Kilot veks-lehti, niin siellä ois sivulla 64 tuttu. Oikealla ristimänimellä eikä tällä lempparilla, ja nykyisellä sukunimellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niitä tarpeita on aina huomioitu. Nyt vaan on yksi erikoistilanne päällä ja kestänee ainakin pari kuukautta. Ja mukava heitä on tavata yksitellenkin.
      Mistähän mä sen lehden löytäisin? Kirjastosta? Uteliaisuus heräsi kyllä!!

      Poista
  5. Työviikonloppu ja jotenkin rasittunut kanssaihmisiin. Miten suomalaiset eivät koskaan ole tyytyväisiä vaan valittavat alati kaikesta.Ihan toinen lukunsa on sitten kateus!
    Mitä hyödyttää mököttää esim. säästä! Luontoemo antaa mitä antaa.Siihen emmepysty vaikuttamaan tai ehkä on pystytty mutta huonolla menestyksellä. Istuin terassilla aamukahvilla ja katsoin kuinka linnun olivat innoissaan pihapiirissä.Sade toi niille mm. popsittavaa.Lieroja nurmikolta.Mua sade rauhoittaa.Monia vituttaa...hyi nyt on rumaa kieltä sun blogissa! Sorry! nm .Kideon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä ekan lauseesi kanssa!!! Mä olin kolmena iltana peräkkäin plokkaamassa ja eilinen oli pahin ilta IKINÄ!!! Nuorisoa, hajonneita laseja ja suurin tappelu koskaan mun aikana. Se oli tosi pelottavaa! Meillähän ei ole portsaria ja meitä duunareita oli kaksi naista paikalla. HUH!
      Mä en oikeastaan mökötä säästä, mutta ne pari tosi tuulista päivää harmitti. Tuuli oli sen verran kylmää vielä ja melkein irrotti hiukset päästä...Nytkin sataa, mutta satakoon. :)

      Poista
    2. Siis ne tappelijat olivat isoja, aikuisia miehiä. Kahakkaan osallistui joku kymmenen ukkoa ja yksi nainen, joka jäi jalkoihin. Paukuttivat ihan huolella. Vartijat ja poliisit tulivat ikävän verran viiveellä...

      Poista

Kiitos kommentistasi!