tiistai 17. helmikuuta 2015

Virkatut ballerinat

Halusin välillä virkata.


En ehtinyt nukkua montaa tuntia ennen kun Tuppo heräsi tekemään töitä. Kun mies vielä keitti kahvitkin, niin nousin minäkin ylös. Siinä kahvia hörppiessä keksin mitä teen. Tai oikeastaan sain idean vihkostani, johon merkkailen LankaJuttuja niitä tehdessäni.


Pikkusiskollani on syntymäpäivä kuunvaihteen tienoolla ja siitä se ajatus lähti. Ballerinat tein kolmessa tunnissa, mutta reunojen, "remmien" ja kukkien virkkaaminen oli melkoista näpertelyä. Vielä kun päätteli kaikki langat, niin menihän noihin jonkin aikaa.


Pikkusisko (sama äiti) on viisitoista vuotta nuorempi kuin minä. Tai viikkoa vaille, heh heh. Olemme ihan erityyppiset ja -luontoiset. Edes ulkonäöllisesti emme juurikaan muistuta toisiamme. Vain vähän. :) 


Pikkusisko ja -veli asuivat lapsuutensa isänsä ja äitimme kanssa. Eron jälkeen he jäivät isälleen, joka menehtyi pari vuotta sitten.


Tein tänään taas sosekeittoa. Laitoin melkein kaikkea mitä kaapista löytyi: perunaa, bataattia, purjoa, sipulia, porkkanaa, kukka- ja parsakaalia sekä sitä kantarelli-tuorejuustoa. Niistä syntyi pari litraa keittoa eli syömme sitä vielä huomennakin.

Tuppo katsoo jalkapalloa, mestareiden liigaa. Minä palaan sohvalle ja alan kutomaan sille TölkkiLapaselle tavallista paria samoista langoista kaveriksi.

Ulkona myrskyää!

2 kommenttia:

  1. Jopas on sievät tossukat! Tulee mieleen juuri ne 80-luvulla silloin muodissa olleet mustat ballerina-kengät. Jotka olin jo unohtanut ihan täysin. :)
    Katsoin aamulla ulos, lunta on tosiaan tullut. Myrskyämisestä en tiedä mitään, tällaisella aikaisella herätyksellä kun pitää yöllä nukkua. :/
    Terkuin Mä vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mä vaan! :)
      Ne samaiset mustat ballerinat tulee mullekin mieleen. Noi on ihan mukavat jalassa.
      Täällä ainakin alkoi tuulemaan lujaa jo maanantai-iltana ja jatkui koko eilisen. Yöllä siihen tuli lumipyry lisää.

      Poista

Kiitos kommentistasi!