sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Helluntaita!

Päivät valuu hukkaan...


Siltä tuntuu. Aina vaan on uusi aamu enkä saanut mitään aikaiseksi eilen. Tai no sain, salaattia.

Samalla tykkäämälläni tyylillä.

Ostin jauhelihaa tarjouksesta ja keksin, että kaapissa oli tuo pussi. Että tykkäsinkö? En varsinaisesti. Lisäsin pataan vähän riisiä. Siitä tuli aikamoista jankkia, mutta kyllähän sitä nälkäänsä syö.

Tämän paketin olin saanut. Ihan tuntematon tuote. Frankfurteri?

Tein vähän viiltoja ja pistin uuniin.

Rumia ne oli, mutta yllättävän syötäviä. Itse söin yhden ja Tuppo loput.

Viestittelin juuri TK:n kanssa. Hyvin oli rantautunut Alanyaan. Nauratti, kun kirjoitti, että oli meinannut pudota tuolilta kun aamun ensimmäinen rukouskutsu oli kajahtanut lähellä. Neljän aikaan aamusta. Aikoi ottaa rennosti ja rauhallisesti ensimmäisen päivän. Olen "niin mukana". Onhan minulla muistot meidän yhteisestä reissusta vajaat kaksi vuotta sitten samassa paikassa.

Toki odotan innolla lähestyvää omaa reissua. Joku juuri kertoi olleensa samassa kylässä ja omasta mielestään se oli ollut huippupaikka. Yes.

Itseni tuntien "stressaan" ihan turhaan, mutta samalla se on jo osa reissua. Mitä otan mukaan? Ne samat mekot ja varvastossut kuin viime vuonnakin. 😏

Tuppo lähtee illalla vanhimman tyttärensä kanssa yöksi vanhempiensa luo. Minä lähden puolen tunnin päästä vetämään bingoa ja toivon, että aurinkoisesta päivästä huolimatta paikalle saapuisi paljon pelaajia. Tavoitteeni on, että omasta rauhasta nauttien saisin vihdoinkin pestyä parvekelasit. Eipä huomaa, että inhoan sitä hommaa?

Mutta nyt soitan äidille ja sitten alan pukemaan TheBaariin menoa varten...

Helluja ja helluntaita!

4 kommenttia:

  1. Ikkunanpesua vältellään täälläkin päässä erittäin aktiivisesti. SIsäpuolet on jo pesty, mutta ulkopuolet ovat keltaisenaan siitepölyä. EN PESE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts. Olen ehkä ensimmäistä kertaa koskaan yksin täällä ja ihan kohta alkaa parvekelasien pesu. Arvaa huvittaisiko? Noup.

      Poista
  2. Hei kivaa reissua! Mä en vieläkään ole edes avannut tumppupakettia. Ensinnäkin tiedän, että ne on priimaa ja toisekseen ei ole ollut aikaa. Oikeasti. En halua vaan repiä paketteja vaan avata ne rauhassa ja ajatuksella. Koko viikon olen ollut töissä vähintään 12 h/päivä ja muun ajan viettänyt tyttöni kanssa tai nukkuen. Tänä aamuna lähdin suoraan töistä (pe-la yht 27h töitä) ajamaan ukkoni kanssa lentokentälle,vietetään taas vapaapäivät Puolanmaalla. Torstaina tullaan ja sit taas liki putkeen töitä 40h. Koskahan sitä oppis hölläämään... avaan paketin viikon päästä maanantaina.Päätin niin. Kesälomaan reilu kuukausi ja sitten koittaa taas reilun 3 vkon reissu pitkin Eurooppaa. ❤
    Pitäkää ihana reissu!!! Olisipa ihana nähdä kesällä jollain Hesan ihunalla terdellä!
    Terkuin Tiijja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiija!
      Eihän niillä tumpuilla kiire ole jos vasta jouluksi... ;)
      Palataanpa asiaan jos vaikka tosiaan tavattaisiin! (Ellei törmätä torstaina lentokentällä, heh)

      Poista

Kiitos kommentistasi!