torstai 14. helmikuuta 2019

Oulussa

Kävin päiväseltään (07.02.2019) toisessa kaupungissa.


Olin siis Rovaniemellä, kuten jo tiedätte. Menin sinne tiistaina, ja keskiviikkona hankin itselleni onnikkaliput Ouluun tapaamaan Vanhaa rouvaa sekä Vanhaa herraa.

Kello herätti torstaina aamukuuden aikaan kahville ja bussi lähti kahdeksalta. Kävelin kilometrin linja-autoasemalle. Istuin autossa heti kuskin takana.

Kohdevalo ei palanut, mutta kudoin silti ensin äidin kaulaliinaa ja sitten sukkaa. Jostain veti polviin ja keksin laittaa siihen kaulahuivini.

Vein tuliaisena äidiltä Pomar'in talvikengät.
Ja uskomattoman aktiiviselle emäntäkoulukeittiöihmiselle kaksi jämälankapatalappua. (Olikohan ne nuo?)

"Vanha" pariskunta olivat minua vastassa Oulun linja-autoasemalla. Eipä ollut vaikea tunnistaa Vanhaa rouvaa! Hyvä, ettei bussin alle kirmannut!? Punainen takki ja oranssit huopatossulapikkaat. Voi sitä halausta! 

Liskonainen ja Hanni ymmärtävät vaikka ovatkin näemmä lopettaneet meidän viihdyttämisen blogimuodossa - ikävä kyllä. Päh ja pöh. Siis heille. (Mainittakoon, että pidin Liskiksen ajantasalla tapaamisen suhteen)


Perille päästyä sain kahvia. Ja mustikkapiirakkaa. Ja valkosuklaapikkuleipiä. Ja mahtavaa seuraa! Jotkut ihmiset "vaan ovat". Jännityksestä ei ollut juurikaan tietoa enää. Voi että.

Minulle oli uhottu, että pääsisin lumitöihin. Otin jopa toppahousut sitä varten mukaan. Hah, turhaan. Vanha herra ymmärsi nopeasti, että viisainta oli mennä pihalle pakoon kahden 'hiljaisen akan' kälätystä. Koko ihanan pihan sai kolattua.


Minulla ei ole tapana laittaa tänne kuvia itsestäni, mutta nyt on hyvä syy poiketa tavoistani.


Vanha rouva vei minut merenrantaan pitkin lumisia polkuja. Ja kuvasi minut.

Oi voi. Ei tällaista koe täällä Helsingissä. Ei ainakaan näillä nurkilla.

Teimme rantaan "ystäväjäljet", mutta anteeksi Vanha rouva, kuva on heikohko. Ajatus tärkein? Hyvää ystävänpäivää! 💗


Palattuamme lenkiltä morjenstin pihakuusta.

Toivottavasti en astu varpaillesi laittaessani tämän kuvan, enhän?

Teillä vaan on niin ihana piha. Ja ihana koti. Yritän edelleen kahmia näkemästäni voimaa omaan arkeeni.


Ja niiiin hyvää ruokaa!!!

Tätä on niin vaikea selittää! Vanha rouva kehui suolakurkkujaan, ja minä olin se, joka sai purkin auki. Mainitsin valkosipulista ja rouva hämääntyi. Otin avoimen asenteen ja maistoin. Otin neljä kurkkua lisää. Nam, niin hyviä! Minä & valkosipuli? Täh.

Kaikki oli niin hyvää, kiitos! Jopa paprika, josta "joku muu" ei niin pidä.
Ps. Saanko joskus tuon baanaanibroiskun ohjeen, kiitos?


Kuten Vanha rouva jo kertoi, niin bussi hyytyi heti lähdettyään. Oli paikallaan kaksi tuntia ja minä leikin mekaanikolle valonnäyttäjää. Ja kudoin.

Minulle oli ihan sama, että bussi ajoi kautta Kemi-Tornio-Haaparanta. "Viisi kaupunkia kerralla - kaikki ovat saman bussimatkan varrella". Olin äidin luona puolen yön jälkeen. Tuliaisten kera, mutta siitä kerron erikseen.

IHANA PÄIVÄ!

10 kommenttia:

  1. Liskonainen mitään ole lopettanut!
    Kyllä se tästä jonain päivänä tokeentuu, sillä on vaan ollu ihan liiaksi aktiviteettiä ja se sai hankituksi uuden sairauden entisten oheen. Ja se on taas kansanedustajaehdokkaana. Mutta älä huoli, jonain päivänä... psta Edit Piaf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IhaNainen!
      Sä oletkin niin superaktiivinen, että oikein kateeksi käy. Pus.

      Poista
  2. Uskon tosiaankin, että sulla oli ihana päivä!! Kiva, ja ihan varmasti molempien puolesta, että tapasitte. Hyvää Ystävänpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Kyllä tää emäntäkoulukeittiöihminen täällä nauroi pissit pöksyssä, kun näki tuon surkean yksinäisen kurkun! Ruokakin näyttää niin värittömältä, kääk. Mutta muuten olen TOOOOOOOOSI tyytyväinen, että äitisi raaski luovuttaa sinut minulle yhdeksi arvokkaaksi päiväksi.

    Liskonaiselle ja Marjatalle sanon, että onpa meillä mahtava, elämänmakuinen ystävä!

    VastaaPoista
  4. Heissan Vanha rouva! Olen ihan samaa mieltä. Joskus käy ihan kateeksi sen energisyys. Jatketaan tästä eteenpäin ja toivotaan, että kaikki asiat selviävät ja järjestyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin tehdään. Jos vaikka siitä säteilisi murunen energiaa meihinkin!

      Poista
  5. Muistan miten mummini teki säilykekurkkuja, vuodesta toiseen. Niitä oli mummin kellarissa isoja säilykepurkillisia täynnä. Kaikki olivat niitä niin korvia myöden täynnä, että eivät oikein maistuneet.
    Nyt söisin niitä oikein mielelläni, maun muistna edelleenkin - mummi kuoli 1996. Ikävä on kova.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!