Grrrrauh (otsikko, jonka meinasin poistaa)

En ymmärrä, miksi olen hereillä nyt?!

Olin eilen illalla Mamman luona ja nyt tuli kyllä siivottua kunnolla. Naisen kirjahylly on kromia ja lasia. Täynnä koristeita. Oli siinä hommansa. Pesin ikkunalautoja myöten kaiken, imuroin (jopa sohvapatjojen alta) ja pesin lattiat. Vein lehdet ja roskat.

Nyt siellä on puhdasta ja tuoksuukin siltä. Samalla sain avautua luottoihmiselle ja vähän itkettyäkin. Olo on vähän kuin koiralla, jolle riittää energiankulutukseen ympäristön tarkkailu. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Kuvat, jotka laitan tähän, ovat kuin sillisalaattia, ja niin taitavat tulla tekstitkin. Ihan sama.

Sain pestyä Omassa Kotona ruokalautaset. Vähän tuntuu turhauttavalta, kun tietää, että on remontti tulossa. Tuo vaan tuntuu prosessilta, joka on jotenkin läpikäytävä. Tekisi mieli siivota koti asuttavaan kuntoon, mutta samalla tietää, ettei se vielä ole pysyvää. Onneksi olen alkanut ymmärtämään, että minusta on vielä siihen - teen siitä asunnosta Kodin vielä kerran!

Talossa lajitellaan roskia. Vein metalleja, lehtiä ja pahveja pois. Olipa mukana myös pari bio-pussia. Paikasta löytyy myös jäteastia muoveille. Äidin luona ne viedään kilometrin päähän Prisman pihaan. Omassa Kotona lajitteluni tapahtuu pusseilla, jotka lepäävät ruokapöydän tuolien selustoilla.

Löysin porttikongista kuvan kortin. Yritin nostaa sen maasta ja laittaa seinään pultatun puukaiteen rakoon. No, sinne rakoon se sitten sujahtikin. Mietin, että jättääkö se sinne, mutta en voinut. Jos se olisikin jollekin todella tärkeä. Kipitin takaisin sisälle hakemaan kaksi isoa klemmaria.

Palasin paikalle ja vääntelin metallia. Tottakai siihen tuli joku naapuripariskunta ihmettelemään. Mies ryhtyi rikoskumppanikseni ja saimme kortin pois raosta. Miten tuollaisessa tilanteessa löytyykään naapureita paikalle? Koiran pissattajia sun muita. Nolotti, vaikka hyvällä asialla tavallaan olinkin. Laitoin kuvan kortista taloyhtiön facebook-sivulle, mutta kortti ei ole kelvannut kenellekään...

Muistan, kuinka "joskus sata vuotta sitten piripäissään" järjestelin maustekaapin. Silloin se oli täynnä. Nyt ei ole. Tuntuupa oudon suurelta investoinnilta ajatella ostavansa kerralla kaikki lempimausteet purkkeineen!?! Ylähyllyn 'savimukit' ostin joskus aikoinaan (muistaakseni Turkista) Ranskan reissun jälkeen muka punaviiniä varten. Kerran kai käytetty.

Joskus monta vuotta sitten ostin Tupon luo mausteet. Taisi olla Lidl'issä joku paketti. Sellaisen haluaisin nytkin. Vain suolasirottimet ovat samanlaiset (ja minun) molemmissa asunnoissa.

KYSYMYS: jos teidän tarvitsisi hankkia perusmausteet, niin mitä ne olisivat? 
(Saa vastata kommenttilokeroon, kiitos!)

Vaikka uusi hella on upea ja nopea, niin keittiössä ei halua viettää aikaa. Lisää kattoa on putoamassa hetkellä millä hyvänsä. Melkein kilo eineslasagnea maksoi vajaat neljä euroa. Sillä ja italiansalaatilla mentiin. (Minne..?) 😏

EHKÄ on pieni askel ajatusmaailmassa eteenpäin, että olen alkanut suunnittelemaan pullaa. Joo-o. Siis, että kun Omassa Kotona mahtuisi leipomaan ja uunikin toimii. On uudet uunipellit ja kaikki (paitsi uuninpesuaine). Pitäisi ostaa jauhoja, hiivaa ja voita. Sokeria on, ja täällä Tupon luona kardemummaa. Voi, että siitä tulisikin hyvä mieli. Ellei kattoa putoa lisää samaan aikaan. Taisin luvata pari pullaa Mammallekin, kunhan menen tekemään ne. 😋

Elämä koostuu pienistä asioista. No daa? Täällä Tupon luona ei ole koskaan ollut talouspaperia. Omassa Kotona tuota telinettä katsoessa kaipaan sitä. Siis oikeasti: kuinka noloa haaveilla siitä, että olisi talouspaperia???

Aiheesta kukkaruukkuun (niitäkin on paljon, mutta ei enää kukkia); seuraavaksi meinaan pestä keittiöpyyhkeet. Siis siellä Omassa Kotona. Mutta noista pienistä asioista koostuu iso mieli. Jo nyt ymmärrän, kuinka vähällä tulisin toimeen. Kuinka paljon kaikkea on liikaa. Paitsi sitä rahaa...

Myy, myy, myy ja heitä loput pois. 😝

Jalaton Herra Huu? 

Niin passi kuin henkilökorttikin vanhenevat tämän kuukauden viimeinen päivä. Passikuvat maksavat kahdeksantoista euroa ja henkilötodistukset yli viisikymppiä kappale. Aloittanen asian yrittämällä myydä sukkia sun muita...

Meinasin (taas) pyytää anteeksi ruikutustani, mutta miksi? Näillä mennään. Minun blogi, minun ajatukset ja minun tekstit. Eikö? Kiitos, kun sain viettää pari tuntia kanssanne! 

Nyt taidan käydä aamukahvilla moikkaamassa Rouvan luona käyttänyttä ystävätärtäni töissään ÄsBaarissa. Rouvasta puheenollen, niin hän saattaa päästä pois saattohoito-osastolta hetkeksi omaan kotiinsa. Syöpä on levinnyt jo niin laajalle, ettei hoitoa anneta. Pelkkää kipulääkitystä enää.  Surullista.

Ugh, olen puhunut.