tiistai 30. huhtikuuta 2019

Oi, kuinka mukava päivä!

Oodi Vanhalle rouvalle!


Menin eilen aamusta ensin TheBaariin vielä selventämään vappuasioita. Tsekkaamaan, että laitteet toimii ja niin edelleen. Sitten laitoin Vanhalle rouvalle viestin, että missä mennään. Rouva vastasi, että oli Hakaniemen kauppahallin väliaikaisessa lasihalliversiossa. Minä hyppäsin ratikkaan ja matkasin paikalle. Löysin rouvan ja joimme hallissa kahvit rouvan majoittajaystävättären kanssa.

Tässä kohtaa haluan mainita, että on tämä internet ihmeellinen kapine! Kuinka moneen ihanaan ihmiseen olenkaan päässyt tutustumaan tätä kautta "irl" eli silleen livenä. Muutaman vuosien varrelta mainitakseni, niin Liskonainen, Hanni (voi kun kirjoittaisit vielä blogiasikin!) Tiijja ja Helkku. Ja monta muuta. Joidenkin kanssa vaan synkkaa heti, niin kuin oltaisiin tunnettu "aina". Niin kävi Vanhan rouvankin kanssa ensitapaamisella helmikuussa. Eikä tapaamisessamme eilenkään ollut pätkääkään mitään jännitystä! 💓

Hyvästeltiin majoittajaystävätär ja kipsuteltiin ennakkoon suunnitellusti Säästöpankinrantaan ravintola Juttutupaan. Onneksi oli lounasaika, niin minä söin mm. lihapullia sinappi-kermakastikkeella. Paistetut muikut sekä yrttisen kasvissosekeiton jätin väliin.

Olipas se hassua, kun henkilökunta tiedotti, ettei lounasaikaan saisi ruokaa á la carte-listalta. Hmm, tässä kohtaa Stansta saattoi hieman korottaa ääntään ja mainita, että rouva oli tullut Oulusta asti syömään juurikin naudan maksaa.

Tarjoilija meni keittiön ovelle ja huusi "Miiiiik-koooo". Meni korkeintaan viisi minuuttia, jos sitäkään, kun maksa-annos tuotiin pöytään. Rouva ei tainnut edes ehtiä aloittamaan salaattiaan, joka kuului hintaan. Tuli tosin sekin syötyä, mutta vähän tavallisesta poikkeavassa järjestyksessä.

Söin kaiken mitä hain. Lihapullia jopa santsasin. KIITOS Vanha rouva! KIITOS oikein paljon!!! Ravintolassa ei ollut tunkua ja saimme syödä rauhassa mukavassa ikkunanurkkapöydässä. Oikein mukavaa!

Syötyämme lähdimme hiippailemaan Kallion suuntaan. Poikkesimme Saiturinpörssissä, josta ostin neljä pussia mausteita kahdella eurolla. Seuraavaksi kävimme kirppiksellä, jossa todellakin oli "Helsinki-hinnat". Sitten menimme Kallion kirjastoon, jossa rouva ei ollut ennen käynyt.

Sen jälkeen tapasimme Tupon ja kävimme Kallion kirkossa. Olipa mukavaa, että siellä alkoi samalla soimaan kaunis urkumusiikki. Rouvan kuvatessa kirkkoa kävin sytyttämässä muistokynttilän. Hinta olisi ollut 0,50€, mutta maksoin euron. Enpä vielä silloin tiennyt...

Majoittajaystävätär oli maininnut "Peppi Pitkätossu-kahvilasta" ja antanut suuntaa. Lähdimme etsimään ja löysimme paikan. Paikan oikea nimi on Taikalamppu. Rouva sekä Tuppo nauttivat munkkikahvit, itse tyydyin pelkkään kahviin.

JUHLITTIINKO ME 
TUPON JA MINUN 8-VUOTISPÄIVÄÄ? 💕💕💕

Seuraavaksi käveltiin Kurviin ja käytiin parilla kirppiksellä. Ensimmäisestä löysin eurolla valkoisen hihattoman paidan naamiaisasun alle. Toisesta rouva osti huivin, jonka oletan hänen esittelevän blogissaan?! Haahuiltiin pitkin Vaasankatua sekä Helsinginkatua. Seuraavalta kirppikseltä löysin eurolla pitkähihaisen musta-harmaan peruspaidan, jollaista olen kaivannut Kreikassa öisin sekä Torstain vaaleanpunaisen pehmeän hupparin. Molemmat maksoivat euron kappale. Vanha rouva esitelköön itse löytönsä. 

Saatoin rouvan Sörnäisten metroasemalle vaikka oikeasti olisin mieluusti viettänyt vielä monta tuntia aikaa hänen kanssaan. KIITOS oikein mukavasta päivästä! Oli ihanaa tavata taas! 💝

Sitten 'muuttui ääni kellossa'. Sain kuulla, että Rouva oli menehtynyt 'tänään' eli eilen. Voi itku! Olihan se odotettavissa, mutta silti. Aavistinko tietämättäni asian sytyttäessäni kirkossa kynttilän? Nyt hän pääsi rakkaan serkkunsa luo, joka menehtyi vähän ennen joulua. 😢

Olen tässä jännitellyt sitä henkilökorttia, mutta kymmenen minuuttia sitten tuli viesti, että kortti on noudettavissa R-kioskilta. YES! Ei tarvitse jännittää edessä olevaa Tallinnan reissua.

Tutkin juuri uudistuneita HSL:n matkalippujen hintoja. Laskin, että laivaterminaaliin ja takaisin sekä lentokentälle ja takaisin tekee yhteensä 14,80 euroa. Harmittaa, kun ratikkaliput poistettiin, koska ne olivat huomattavasti halvemmat.

No niin, illalla on meno TheBaariin naamiaisiin ja vetämään karaoke. Saatte kuvan asustani myöhemmin...

OIKEIN ILOISTA JA HAUSKAA VAPPUA 
TEILLE KAIKILLE! 😁

-Stansta-

4 kommenttia:

  1. Hauskaa naamiaista rakas.
    Ihan kohta on taas äitienpäivä ja me juhlitaan kymmenvuotista liveystävyyttä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hali ja pus! <3
      Kymmenen vuotta? Joo-o, huh huh. Nyt päikkäreille, jotta jaksaa illalla...

      Poista
  2. Vai että ihan oodin vedit! Kiitos itsellesi, sillä ilman sua olisin Kalliota köyhempi. Ai niin ja kiitos mun maksani puolustamisesta ;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Vanha rouva!
      Olipa mahtavaa tavata taas!

      Poista

Kiitos kommentistasi!