maanantai 30. syyskuuta 2019

Nahistuneet omenat

Syyskuun viimeinen päivä.


Joskus ennen syyskuut olivat minulle henkisesti hankalimpia. Monia ikäviä asioita on tapahtunut juuri tässä kuussa. Liekö se perjantain levottomuus liittyi samaan?

Eilinen bingo sujui mukavasti. Porukkaa ei ollut paljon, mutta vallan riittävästi. Nyt pelit alkoivat jo yhdeltä, kuten koko loppuvuoden, eikä illalla kuudelta. Mielialaan vaikutti varmasti valoisuus, kun aurinko vielä paistoi.

Illalla oli alettava ruoanlaittopuuhaan. Tiesin, että jääkaapissa oli jauhelihaa, mutta teki mieli kokeilla jotain uutta tapaa sen valmistukseen. Parista nahistuneesta omenasta se ajatus lähti.

Jääkaapista löytyi myös yksi chili sekä 2/3 osaa pekonipaketista.

Pilkoin ne sekä yhden sipulin.

Paistoin nuo ensin pannulla keskenään.

Lorautin sekaan vähän hunajaa.

Surruuttelin mössöä vähän tasaisemmaksi sauvasekoittimella ja paistoin jauhelihan yksikseen pannulla.

Maustoin jauhelihan ja lisäsin sitten mössön sekaan. Lorautn päälle purkin ruokakermaa ja kourallisen kuivattua lipstikkaa. Voi että tuli HYVÄÄ.

Pitäisi vain olla useammin rohkeampi kokeilemaan jotain uutta! Veikkaan, että menen tänään vasta klo.21. jälkeen kauppaan katsomaan -60% tuotteita. Se jos mikä lisää luovuutta kokkaamiseen.

Mikä on erikoisin Sinun tekemäsi ruoka?

2 kommenttia:

  1. Enpä nyt niin erikoisista tiedä, mutta minusta on kiva kokeilla uudenlaisia reseptejä, erilaisilla tavoilla maustettuja, niin lihaa, kalaa kuin kasviksiakin. Reseptejä tulee seurailtua melkein kaikissa yhteyksissä ja niin, onpa tuolla kirjahyllyissäkin "jokunen" keittokirja. Ruoanlaitto on yksi iloistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon Marjatta!
      Siis ilostasi. Mulle ruoanlaitto on yleisimmin pakkopullaa. Silti joskus löytyy ilo jos sattuu keksimään jotain uutta.
      Ps. Kiitos sähköpostistasi! Vastaan siihen viim. huomenna aamukahvia siemaillessani... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!