perjantai 13. toukokuuta 2022

Vankiloiden MUKA ruokia...

Pyynnöstä?

Yli kaiken vihaan sitä, että tietämättömät kommentoivat vankilaan joutuvia sanoin "mikäs siellä ollessa, kun makaamalla saa ruoan nenän eteensä". Ei se ihan niin mene. Tai no joo, onhan siellä heitäkin, jotka eivät kykene töihin tai huonosti tarjolla oleviin opiskeluihin. Ruoka on sama. Saa sängyn lakanoineen ja verkkarit "talon" puolesta. Mutta aina ei saa esimerkiksi dödöä, kahvia, sokeria, suodatinpusseja, sätkävehkeitä, postimerkkejä, kirjekuoria, mitään. 

(Koitin ottaa tähän mahdollisimman huonoja ruokakuvia, heh..)


Silloin, kun olin itse muurien sillä puolella, niin työtön sai makuurahaa muistaakseni noin kolmekymmentä euroa per kuukausi. Ei paljon. Itse tienasin töillä tyyliin 120 euroa kuukaudessa, mutta olinkin töissä kanttiinissa. Se oli kiva työ!

Ihan pakko kehua, että osasin ostaa tilikanttiinipäivänä AINA kuukauden kahvit, tupakat sekä pesuaineet. Olin hän, jolta porukat kävivät lainaamassa kahvia ym. ja maksoivat takaisin sätkäpapereilla. Niistä ei ollut pulaa. 😆

Pasilassa tuotiin aamupuuro leipien sekä mehun kera. Muistaakseni kahvi piti ostaa itse. Tuli yksi voinappi, josta puolet meni puuroon ja puolet leipään. Viikonloput oli hanurista, koska päivän ainoa lämmin ruoka tuli kolmen-neljän aikaan eikä mitään sen jälkeen. Aika monta kertaa maha kurni illalla unta odotellessa.

Hämeenlinnassa oli miesvankien mukaan Suomen huonoin vankilaruoka. Sen olenkin kertonut, että kerroksilla vallitsi hierarkia ruokajonossa: ns. 'proot' olivat jonossa ensimmäisinä ja uusimmat tulokkaat hännillä. Koittakaapa miettiä keittokattilaa, jossa "herkut" kellui päällä niille ensimmäisille?! Ekat sai ne nakit ja loput pelkkää lientä. Ja pahaa leipää.

Kerran oli kesäkeittoa. Jonon eka (ai että muistan sen akan naisen!) sekoitti pataa ja nosti kuin laamapaidan sieltä. Oli sulamatonta sulatejuustoa. Minä kävin keittiöllä vaihtamassa sen keiton.

(Kuvassa roskiin heitetyn ruoan kattila, pesemättä, pahus!)

Hämeenlinnassa oli MUKA viikonloppuisin parempaa ruokaa - ja paskat! Yksi kanankoipi per vanki, jee. Sitten oli sellaisia MUKA lihamurekkeita, joita itse kutsuin hirvensorkiksi. Niistä sai ihan "ok" ruokaa, jos kuori reunat, murskasi haarukalla ja leikki sen olevan jauhelihaa. Ihan MUKA "ok"-kastiketta. Kermaa sai ostaa vain kaksi viikossa.  Yksi ystävä osasi tehdä mahtavaa kanasalaattia säästetyistä koivista tarjottua salaattia hyödyntäen.

Ruokamäärä oli aina rajoitettu: yksi kanankoipi, yksi uunimakkara - ja kuinka tarkkaa se olikaan!!! 

Sama oli siellä Hämeessäkin, että lauantaisin sekä sunnuntaisin tarjottiin vain yksi lämmin ruoka iltapäivällä. Iltapalana saattoi olla pari siivua "kitalakijuustoa" (yksittäispakatut sulatejuustot, joita minä hamstrasin muilta ja herkuttelin ovien sulkeuduttua teen kanssa näkkileivän päällä..) sekä joku YKSI omena, luumu, banaani tms. Oli siis pakko ostaa kanttiinista suklaata, jolla sai nälän pois ja huikean määrän lisäkiloja kroppaansa.

Taka-avolla kaikki oli toisin. 😏 Sinne sai ostaa kanttiinista hiivaa, joten leivoin pullaa ja sämpylöitä keskimäärin kerran viikossa. Säästin aamupuurojen ja -vellien loput ja tein niistä iltavelliä (käytin sämpylöihinkin!) kanttiinista ostamieni leseiden kera. Neljälle. Meillä oli hyvä neljän naisen porukka, joille "diilasin" ekstraa kanttiinista, hyvä minä. 😇

Vanajan avovankilassa tienattiin töistä enemmän ja päästiin perjantaisin kyydillä Turenkiin (Tiijjalle terkkuja! ♥) ihan oikeaan kauppaan. Ja Ärrälle. Avotalossa kokattiin viikonloppuisin itse, kimpassa ja vuorotellen. Ai juu, olinhan minä siellä jonkin aikaa töissäkin keittiössä. Tuli "ihan muutama" peruna kuorittua...

Mitäs muuta? Kysykää, jos joku mietityttää? (Euroviisuja kuuntelen ja ahdistaa edelleen..) Edessä perjantai 13. päivä... <--- SUOMI FINAALIIN, ONNEA! 👍

EDIT. pidän blogitaukoa... 😰

Olen lukenut teidän muidenkin blogeja, mutta koen, ettei minun kannata nyt kommentoida mitään. Pahoittelen.

Alkavaa viikonloppua! Grrr.

30 kommenttia:

  1. Nämä vankilajutut on kyllä mielenkiintoisia. Oikeasti sun kannattaisi kirjoittaa niitä.. en tiedä mihin, mutta koota näitä tositarinoita. Kirjana tietysti näen nämä. 🙂 Ja koita jaksaa! Muista syödä, vaikka väkisin. Laita yv:ä, jos siltä tuntuu, kuten sanottu, olen hengessä mukana. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellisesti kiitos, Hanni! ♥
      (Sain tänään vähän syötyä..) Vankilajuttuja olisi pilvin pimein. Kirjoittelen sitä mukaa, kun jaksan. Vaikka puheluista seuraavaksi..?

      Poista
  2. Hyvä Suomi kuitenkin!
    Toivottavasti äitisi alkaa hiljalleen elpymään, jos ruoka pysyy edes vähän sisällä.
    Ahdistus on syvältä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Suomi Norjaakin vastaan!!!
      Äiti koittaa väittää olevansa parempaan suuntaan. Tiedä sitten, mutta "kohtahan" tapaamme.

      Poista
  3. Puhelimella yritän nyt eka kertaa kommentoida kun koneelle en pääse. Voimia sinulle!!! Lämpöä lähetän niin paljon kuin vain voin. Olet ajatuksissa. Oili

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Oili! ♥
      Eihän täältä suosta ole muuta suuntaa, kuin ylös päin...

      Poista
  4. Kiitos terkuista! Voi että miten mä toivon että äitisi olisi jo toipumaan päin. <3
    T:Tiiijjja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan rehellisesti sanottuna: en tiedä, miten äiti nyt oikeasti voi. TOIVON, että parempaan suuntaan!

      Poista
  5. Kyllä näistä sinun elämäsi vaiheista helposti kirjan saisi aikaiseksi. Pistä mietintämyssyyn.

    Jaksamista sinulle. Lepää. Katso euroviisuja ja lätkää. Lepää lisää. 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! ♥
      Tänään en ole juuri muuta tehnyt, kuin maannut telkkaria tuijottaen.
      Kirjasta oli puhetta v.2008-09, mutta sitten vaan aika alkoi ajaa asian ohi. Ikävä kyllä.

      Poista
  6. Siis ruokaa sai liian vähän? Huh sentään! Eikä kahvia? Mieti näitä tämän hetken kahvinhintoja. Itse olen kahvin suurkuluttaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika usein tuntui, että jäi nälkä. Kanttiinista sal ruokatarvikkeita rajallisesti ja valikoima oli suppea. Tuli syötyä paljon leipää - ja suklaata. Aika monet käytti murukahvia.

      Poista
  7. VENÄJÄLTÄ ,pitäis ostaa vankilapalvelut,Eihän vankilaan syyttömiä pistetä .Etköhän yhteiskunnan -elätti ole edelleen.,Haet ruuat ilmaiseksi ,ja matkustelet ,tupakat,,ym,sitten omilla...rahoilla jotka säästyy kun "kehtaat hakea ja kerjätä ruokaa ,hyi helvetti.Mene töihin,töitä tekevälle ,kyllä on !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai perkele, tuliko nyt hyvä mieli? Toivottavasti. Tyylisi kirjoittaa vaikuttaa tutulta... :D
      Eikös tällä hetkellä päde se, ettei kyseisestä naapurimaasta tulisi ostaa mitään? Syyttömänä lusiminen on vanha (leffa-)myytti, jota tietämättömät jakaa edelleen. Itse olin kyllä ihan aiheesta/syystä sovittamassa tekemäni rikokset.
      En kerjää ruokaa! Haen hävikkiruuokaa, jotta ne tulevat käyttöön eikä mene kaatopaikalle. Maksan kirkollisveroa, joten ei nolota yhtään ottaa vastaan seurakunnan apua.
      Mitä matkusteluun tulee, niin niihinkin on Hyvät Syyt! Ehkä eri asia, jos matkaisin esim. viikoksi Välimerelle. Etsin (ja usein löydänkin) halvimmat Roi-lennot ja risteilystä olen maksanut tasan kerran yli kympin, mutta miksi ihmeessä selitän näitä?
      Ota rauhallisesti, nauti viikonlopusta ja keväästä!

      Poista
    2. Ja niin tämän kuulemma maailman onnellisimman maan kasvatti, oksensi omaa pahaa oloaan sinun niskoillesi... Hävettää puolestaan. Olen pahoillani, että kaiken keskellä tuommoistakin joudut kohtaamaan. Mutta niinhän se on, että suomalainen maksaa satasen ettei naapuri saa viittäkymppiä... Kateus se puhuu.
      Minä ainakin olen vaikuttunut sinun tarinastasi ja tiestäsi, ei moni pystyisi samaan. Eikä minulla ole mitään varaa neuvoa eikä ohjeistaa miten elämää pitäisi elää. Kukin tekee niin kuin voimavaransa ja oman elämän todellisuus määrittää sillä hetkellä.
      Ja en lue tätä blogia vankilamenneisyyden yms. vuoksi, en todellakaan. Mielenkiintoisiahan nekin tarinat ovat ja kirjan arvoisia, mutta kyllä tänne minut tuo ihan persoonasi ja kirjoittamisen lahjakkuus.
      Sori purkaus, ärsyttää vaan niin ilkeys.
      Voimia lähetän ja lämpimiä ajatuksia.
      Oili
      ps. voi kun pääsisin minäkin hakemaan hävikkiruokaa, todellakin kävisin! Se toiminta jos mikä on maailmalle vain hyväksi.

      Poista
    3. Kiitos Oili! ♥
      Ei tarvii pyytää purkausta anteeksi - ymmärrän kyllä!
      Itsekin jäin miettimään, että kuinka huonosti tuollaisen kommentin kirjoittajalla omat asiat mahtavat ovat? Vai onko muuten vain kateuden lisäksi paha mieli?! Ei mene kaikilla jakeluun, että "jos ei ole mitään hyvää sanottavaa" jne., vaikka ASIOISTA saa olla eri mieltä. Voi huokaus, mutta koitan jo unohtaa kommentin.
      Kiitos kommentistasi sekä ymmärryksestä! ♥
      (Minulla on TÄHÄN AIKAAN hävikkikanat uunissa..)

      Poista
    4. Tämä: "Mutta niinhän se on, että suomalainen maksaa satasen ettei naapuri saa viittäkymppiä... Kateus se puhuu." Osuvasti sanottu! :D

      Poista
    5. Voi Anonyymi ja hänen kirjoitus- ja sivistystasonsa, unohtamatta tuota tietämyksen määrää. 🤣 Oili kirjoitti niin hyvin, yhdyn hänen sanoihinsa. Anonyymi on tainnut ennenkin pahaa oloaan tänne purkaa, päätellen välimerkki- sanaväli- ja isojen kirjainten käyttötaidoista, joita siis ei ole. Jäiköhän peruskoulu kesken? Ja tottakai tällainen tyyppi odottelee, kunnes on oikea hetki lyödä, hetki jolloin toisella on ahdistusta ja suurta huolta läheisestään. Hienoa käytöstä, Anonyymi! Kannattaisiko laittaa se korkki kiinni, ehkä taso nousisi edes hieman. Ihmisyyden tai edes oikeinkirjoituksen taso.

      Stansta, poistan tämän, jos niin haluat, en vain voinut (taaskaan) hillitä itseäni, kun idiootti näyttäytyi.

      Poista
    6. Ei tarvitse poistaa - ja jos haluaisin, niin saisin tehtyä sen itsekin. En halua! ♥
      Ihan asiaa kirjoitit! Kiitos siitä! :)
      (Minä melko varmasti tunnistan ko. anonyymin juurikin kirjoitustavastaan. Uskoisin hänen ymmärtävän sen itsekin.)
      Onhan se surullista (ja harmittavaa), että isketään silloin, kun on muutenkin hiton ahdistavaa.

      Poista
    7. Todella surullista (kirjoittajalle), jollei ole "muuta asiaa" toisen tai kenenkään blogiin/sivuille laittaa kuin arvosteluja ja tietoisesti valittuja sanoja, joilla "yrittää" alentaa/masentaa, hi- hii.. niin ihanaa nähdä voimasi, ei niitä tarvitse poistaa, vaan nauttia omista päivistään juuri sellaisina kuin ne todellakin aitona ja vahvana pystyt kohtamaan, toisia alentamatta ja arvostelamatta! Äiteekin aina opetti, että jollai ole jotain hyvää sabottavaa, niin kannattaa pitää suunsa kiinni.-hih!
      Aivan ihania postauksia, aitoja ja niin ihania ruokahävikin puolesta vinkkejä ihan tähän tavalliseen arkeen, jota meillä kaikilla riittää vaikka kuinka... minäkin kävin juuri S-marketissa tyhjentämässä -30% alet... ja nehän oli tuplana tähän aikaan!
      Nautin aidosta oikeasta elämänasenteestasi jpta blogissasi jaat... kumpa kaikki olisivat yhtä sinut itsensä ja vallitsevan ympäristönsä kanssa... silloin ei olisi mitään tarvetta "mollata" toisten tapaa!! Ole ylpeä itsestäsi ja arjestasi... arki tässä elossa sitä parasta on.... ehkä sen kaikki joskus tajuaa!!

      Poista
    8. Auts kirjoitusvirheet... mutta kirjoitin nopeasti, kun herätti tunteita!! Sabottavaa-sanottavaa on ainakin pakko korjata!

      Poista
    9. Sabottaja on kiva! ;)
      Kiitos kommentistasi - jatkan valitsemallani "tyylillä".

      Poista
  8. Tosi hyvää tekstiä, nyt ennätin minäkin tänne lukemaan kun kesäloma alkoi. Päällimmäisenä tuli mieleen että eipä monia asioita osaa arvostaa ennen kuin ne otetaan meiltä pois. Pidämme itsestään selvänä ruokaa ja vapautta päättää itse olemisestamme ja elämisestämme. Välillä kun muistaisimme olla kiitollisia kaikesta elämä tuntuisi ihanalta. 🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin!
      Kävellä jääkaapille silloin, kun siltä tuntuu. Kipaista ulos, jos mieli tekee. Nykyään vankilassa ei saa pitää muita omia vaatteita, kuin alusvaatteet, sukat ja...ha haa, kirjoitanpa noista jonain päivänä oman postauksensa.
      Hyvää alkanutta kesälomaa sinulle! :D

      Poista

  9. Kiitos valaisevasta kirjoituksestasi. Minä olen yksi niistä, joka on kuvitellut vankilan ruoan ravitsevaksi ja riittäväksi. Kiitos valistuksesta!

    VastaaPoista
  10. Vankilaan mennä lusimaan tehtyjen rikoksien jälkeen, eikä mihinkään viiden tähden ravintolaan. Että tuosta kehtaa edes valittaa. Ilmaiseksi se ruoka siellä tulee. Voi luoja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni en ole valittanut. Olen vain kertonut omista kokemuksista. Jos jää nälkä, niin jää nälkä. Ehkä Hämeenlinnan uudessa vankilassa on toisin, toivottavasti.

      Poista

Kiitos kommentistasi!