sunnuntai 22. tammikuuta 2023

2./2023

Tallinna 21.01.2023.

Perjantainen bingoreissu oli taas turha - ei ollut tarpeeksi pelaajia. Tai ei se reissu ihan turha ollut. Sen lisäksi, että tuli käveltyä, niin pääsin pitkästä aikaa pelaamaan lempipeliäni Yatsy'a. Tosin hävisin molemmat pelit, mutta ei se minua haitannut.

Minulla ei ole mitään muistikuvaa, mistä tämä peli on minulle tullut. Koskaan en ole tätä pelannut ja sinkkuna yksin kotona tuskin pelaisin vast'edeskään, joten vein pelin STB-baariin. Pelatkoon, kuka mahdollisesti osaa. Tai opettelee.

Lauantaina oli TAAS tarkoitus lähteä laivalle. Aika hetken mielijohde se 'vaihteeksi' oli, eikä kaikki tietenkään mennyt suunnitelmien mukaan. MP oli unohtanut puhelimensa (se ei kai ole sittenkään ihan liimattuna hänen käteensä 😆 ) bussiin ja siksi mies jäi matkasta, kun lähti noutamaan puhelintaan.

Itse olin ajoissa hereillä ja matkalla Katajanokalle.

Mukaan lähti yhteinen ystävämme JN, joka oli myös ajoissa terminaalissa. Hytti oli sama, kuin kaksi kertaa viime vuonna. 😁

Pakko myöntää, että olin aika väsynyttä seuraa, mutta pääsinpä tanssimaan! Bändi oli loistava!

Ystävä JN joutui käymään yksin maissa. Kokeilin minä mennä...

...mutta kun itsellä ei ollut oikeaa syytä mennä sinne.

Vilkaisin pihalla säätä sekä autiutta, palasin laivaan ja jatkoin nukkumista. Onneksi maksoin hytin, jossa uinua! 😴

Nälkä yllätti enkä ollut tällä kertaa tehnyt eväitä. Laivalla on ravintola, jossa voi lastata lautaselle eväät ja siitä maksetaan painon (lautasen - ei syöjän 😅 ) mukaan. Kävin ja otin juuri sen verran, että söin kaiken.

Repolainen, on tuossa kai neljää "väriä", jos tarkkaan katsoo, vaikka vihannespuoli jäi ottamatta? 😂 Niitä 'vihreitä' on jääkaapin vihanneslokero täynnä! Puuhaa alkavalle viikolle siis.

Oli vähän tylsä, mutta erilainen reissu. MP viestitti, että minun olisi kannattanut jäädä Tallinnaan, koska hän oli maksanut meille hotellihuoneen aamiaisineen seuraavaksi yöksi. En jäänyt, vaan tulin kotiin ja nukuin kellon ympäri. Kuinka tylsä olenkaan!

Tänään sentään pelattiin bingoa. En mennyt turhaan. Paluumatkalla ostin eineksen, jota en ole ennen maistanut. Kohta olen.


Nyt on niin paljon ruokatarvikkeita ja niiden käyttöön ideoita/suunnitelmia, että voin olla kotona monta monta päivää menemättä sisäpihaa kauemmas. Yes.
👌

MUISTUTUS: arvonta on huomenna maanantaina klo. 15. jälkeen. Joko osallistuit? Vielä ehtii...

Yksi tammikuun viikko lopuillaan, huoh.

5 kommenttia:

  1. Joskus oma koti ja oma seura voittavat kaiken muun 🙂 Hauskaa että pääsit tanssimaan. Minäkin tykkään tanssista, se on ihan parasta liikuntaa 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsen niin harvoin tanssimaan ihan paritanssia, että se oli luksusta!
      Oma koti ja oma seura on tänäänkin ihan parasta! ♥
      Pysyistä alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Hih ihaNAINEN... tuossahan on 5 väriä!!
    Mut että jätit hotelliaamiaisen väliin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut hotellissa ollenkaan. Hotelliaamiaista varten olisi pitänyt jättää palaamatta samalla laivalla. En halunnut jäädä Tallinnaan, kun siellä olisi tarvinnut olla (illalla) rahaakin. Nyt olin jo maksanut hytin.
      Jippii, viisi väriä! Tänään pitää kaivella vihanneslaatikkoa, jos haluaa värejä lautaselle - perus makaronilaatikossa ei värejä ole...

      Poista

Kiitos kommentistasi!