torstai 19. tammikuuta 2023

Pannaria, ja vuokiin mahtumaton mieliala

Pannarista lienee moneksi?

Päätin ns. jatkojalostaa sen tekemäni pannukakun. Hetken mietin ja sitten ryntäsin keittiöön. Sekoitin italiansalaattiin... 


...kurkkua, tomaatteja, paprikaa, punasipulia sekä kaalisalaattisekoitusta. Laitoin vähän sitruunamehua ja mustapippuria.

Sekaisin. 😅

Ja pannarin päälle.

Käärin rullalle, pakkasin folioon ja kelmuun sekä muovikassiin. Lähdin taas lähibaariin (koska nämä seinät kiusaavat ja ahdistavat minua nyt!) ja annoin parin kilon paketin vähävaraiselle pariskunnalle. Syövät sen tai eivät. Ajatus hyvä. 💜

Sitten menin pitkästä aikaa lähimpään ruokahävikin jakopaikkaan palelemaan. Ei olisi muuten palellut, mutta jalat. Takanani seisoi vanhempi nainen, jonka kanssa juteltiin tunti. Sosiaalisuutta? Ei se pahaa tee.

Sain leipää, jonka laitoin suoraan pakkaseen.

Pakkaseen menivät myös jäiset perunalaatikot.

Tomaatit eivät minulta pääse loppumaan, vaikka jaan niitä muillekin!

Sain kolme omenaa ja...

...kolme herkkusientä sekä ison keltaisen paprikan.

Pussillisen woksekoitusta.

Ja purkillisen kondensoitua kookosmaitoa. Mihin tämä? 👀

Äidinmaidonvastiketta en ottanut vastaan 😆, mutta monta pullaa kyllä. Ei ole Tuppo niitä syömässä...

Tulin kotiin ja vaihdoin verkkarit sekä parit villasukat jalkaan. Purin repun ja aloin tekemään ruokaa, koska oli jo n.ä.l.k.ä.

Pilkoin paistamani kanafileen.

Se oli ehtinyt vähän jämähtämään pannulle...

Laitoin vettä, lämmitin ja sekoitin. Ihan maistuvaa kastiketta siitä edelleen tuli.

Keitin aikomukseni mukaisesti rakettispaghettia, täytin lautasen, söin ja...

...vielä jälkiruokaakin.

Ähkypähky ja unta siihen saakka, että äiti soitti. Ei ihme, että hänellä on harmitus edelleen. 😢

Nyt olisi kaikenlaisia kasviksia ja vaikka mitä, ja vaikka ja kuinka. Mitähän niistä kehittelisi? Wokvihanneksia, salaattisekoitusta, sipulia, paprikaa, porkkanoita, omenaa, oliiveja, sitruksia, possun suikaleita, hunajaa...

Minulla on vuorokausirytmi taas sekaisin, yllätys. 😢 Kello on kohta yksitoista ja piimäpannukakku... 


...oli puolikkaan sitruksen kera...


...uunissa.


Piimäsämpylätaikinakin on kohoamassa. Laitoin sekaan kaurahiutaleita.


Ei niistä kauniita tullut.


Maistan kohta.


Ehtiihän sitä sitten joskus nukkua, jos siltä tuntuu?
😴

Äitiä mietin ihan koko ajan. 💗 

Kyllä minä ihan varmasti tästä vielä kirjoitan, ja kaiken, kunhan saadaan oikeudenkäynti ohi. Eipä sitä ole odotettu vasta kuin kohta seitsemän vuotta!? Isäni kuolemasta saakka. Äiti on identiteettivarkauden ja törkeän petoksen uhri. Meni rahat, luottotiedot ja mielenterveys. Tekijä jatkaa vapaata elämäänsä rikollisella polulla, kuin ei olisi ikinä tehnyt mitään. (Saman hänestä saisi kuin ihmisestä..)

Olisikohan ollut näiden vuosien aikana kolme kertaa, kun äiti meinasi päättää päivänsä oman käden kautta? Mielessä se on ollut itselläkin, mutta onneksi olen itse niin utelias elämää kohtaan ja uskon vieläkin karmaan. Juteltu ollaan äidin kanssa ihan kaikesta, onneksi! 💗

Mikähän tässä mahtaa valvotuttaa? Miten olisi uunituore sämpylä, joku leffa ja tyyny kainaloon..?

Ps. Käykäähän katsomassa tämä. 💖

Torstaita.

17 kommenttia:

  1. Kylläpä on ehtoisa emäntä siellä tehnyt kaikenlaista herkkua!
    Kondensoitu maito on kuin kinuskia, tosin tuota kookosversiota en ole maistanut mutta varmasti on hyvää.
    Identiteettivarkaus on sellainen, jota kammoksun, niin kauheita juttuja olen kuullut sen aiheuttaneen.
    Mutta miten voi olla, että äitisi on saanut rikos syytteen?
    Olen aina kuvitellut, että jos Identiteettivarkaus uhri tekee itse rikosilmoituksen, hän välttyy itse syytteitä.
    Tosin tekijälle ei taida mitään seurauksia tulla kai silloinkaan.
    Menee kyllä usko yhteiskuntaan, kun näitä juttuja kuulee...sinulla vielä kasautuu nämä paskajutut, paska edunvalvoja ja vielä tämäkin.Tsemppiä.t.Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selja!
      Siis äiti ei ole saanut rikossyytettä vaan on asianomistaja. Syytteessä on kaksi tuttua ihmistä, joita en ole tietenkään enää vuosiin tavannut. Heille tulevista seurauksista kerron aikanaan...

      Poista
  2. Tuo äitisi identiteettivarkaus ja kaikki tämä siihen liittyvä saa kyllä ihmisen vihaiseksi! Ja se, että tekijä vain porskuttaa elämäänsä eteenpäin välittämättä seurauksista.. no tiiät kyllä mitä mieltä olen!
    Torstaihuomenta! -helkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstaiyötä Helkku!
      Juu tiedän! Ja senkin, että toinen tekijöistä oli hetki sitten mainittuna Iltasanomissa rikosasiaan liittyen...

      Poista
  3. Huomaatko itse mitään epäloogista tässä postauksessa? Ensin teet itselle "ylimääräisestä" hävikkiruuasta ruokalajin, jonka kuskaat toisten todellista tarvetta tietämättä eteenpäin ja sitten lähdet heti hakemaan lisää hävikkiruokaa. Oletko varma, että näille ruuille ei olisi ollut jonossa sellainen ottaja, joka olisi tarvinnut ne sinua kipeämmin? Olen itsekin leipäjonossa käynyt, joskus säännöllisestikin, mutta aika usein jäi osa saaliista syömättä. Onneksi ko. paikassa tehtiin niin, että sinne tuli kori, johon sai jättää itselle tarpeettomia heti kierroksen jälkeen ja joku niitä enemmän tarvitseva sai ottaa korista haluamansa. Ilmainen on toki ilmaista, mutta kohtuus kaikessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina, ihan aina, jollain on vastaavaa sanottavaa ruoka-avusta ja hävikkiruoasta. Ei pahalla, mutta olen vastannut niin monta kertaa, että vähän tylsistyttää jo.
      Piimä, kananmunat ja italiansalaatti olivat saatuja. Minä itse tein sen pannukakun ja siihen täytteen, ja olen iloinen, että se meni jollekin syötäväksi eikä roskiin. Ei ole minun asiani arvailla kenenkään taloudellista tilannetta, mutta tämä pariskunta oli menossa diakoniaan syömään muutaman euron ateriaa.
      Minä annan kahdelle ystävälle eteenpäin ruoat, joita en syystä tai toisesta käytä.

      Poista
    2. Stanstahan panee hyvän kiertämään. T.Feikki Anna

      Poista
  4. Ihana sämpyläntuoksu, ja luovuutta kokkauksissa. Voisit melkein avata pienen ravintolan 🙂 Olipa kurja kuulla että äidillesi on tapahtunut tuollaisia. Toivon että asia alkaa selvitä ja oikeudenmukaisuutta löytyä. 🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A.!
      Ravintolan? Hah hah. :D
      Sämpylöistä tuli vähän turhan suolaisia, mutta syötäviä.
      Lakinainen on menossa tapaamaan äitiä huomenna!

      Poista
  5. Kommentti ei lähtenyt blaah! Kokeilen lähteekö tämä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No lähtihän se. Mitähän siinä alkuperäisessä olisi lukenut..?

      Poista
    2. Suunnilleen näin: tuntuu aivan kauhealta, että oikeudenkäynti on vasta nyt kun seitsemän vuotta on kulunut! Olen todella pahoillani äitisi ja sun puolesta! Kerroin myös, että mun leipomossa pomona oleva ystävä lähetti mulle gluteenittomia leipiä varmaan 30 euron edestä! Kysyin hintaa, mutta ei kuulemma maksa mitään! Ja tosi ajattelevainen teko paitsi että jaat ruokia muillekin, viet kokkauksia ruokaa tarvitseville. Hyväsydäminen Stansta ❤

      Poista
    3. Kiitos, ja kiitos, kun jaksoit kmmentoida uudestaan! ♥
      On sitä oikeudenkäyntiä odotettu, kuin kuuta nousevaa! Käsittely on siirtynyt aina syystä tai kolmannesta. Eniten olen pelännyt äidin jaksamista! Saas nähdä, tuleeko tänään mitään uusia uutisia, kun lakinainen on menossa iltapäivällä tapaamaan äitiä? Aiheena on käsittääkseni pääasiassa tuo edunvalvonta.
      Ihanaa, kun sait leipiä! ♥
      Ja jee, että kommentit tulivat perille!

      Poista
    4. Voi ei, voi vain kuvitella miten tällainen asia syö vanhaa ihmistä ja hänen terveyttä. Tuo edun valvonta touhukin niin niin törkeää. Tavallaan pumpataan kovilla palkkioillakin rahaa omaan käyttöön. Yritetäänkö uskoa nuissa äitis jutuissa sananlaskuun, että "paha saa palkkansa". Kannattaa ehdottomasti avoimesti julkasta ja kertoa asiasta kun hetki on sopiva, jotta ainakin maine tekijöiltä menisi. Aivan järkyttävää, toivottavasti tulee tekijöille kunnon sanktiot. T.Feikki Anna ps: Voimia teille!

      Poista
    5. Kiitos Feikki Anna! ♥
      Syö vanhaa ihmistä todellakin! Kun toinen on tehnyt elämässään 90 vuotta kaiken oikein ja mitä siitä saa?! Onneksi isävainaa ei ole näkemässä!!!
      Ps. Haluan uskoa karmaan, että paha saa palkkansa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!