keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Ei ole todellista!?

Voitteko uskoa?

Odotin Sitä Puhelua eilen koko päivän. Äiti soitti apean kuuloisena klo.16.10. ja kysyi olenko kuullut mitään. En ollut. Sanoin hänelle, että toki olisin soittanut heti, JOS olisin jotain kuullut. Odottelin jonnekin kuuteen saakka ja soitin samalla sekunnilla Naapurittarelle, kun hän soitti minulle: tuomion antamista oli siirretty TAAS!!? Eikä. Oli perusteltu tuomaripulalla, rkele. Nyt sen pitäISI tulla tämän kuun viimeisenä päivänä eli viikon päästä. Kuka uskoo?

(Mitä hittoa? Kuvan lisäämistapa on muuttunut!? Onko muilla?)

Onneksi Naapuritar oli käynyt miehensä kanssa tunnin verran äidin luona. Oli tyhjentänyt huonot pois jääkaapista, tiskannut, lakaissut lattian, huoltanut kukat, hieronut äidin hartiat... Kiitos! 💕

On se äiti ihmeellisen sinnikäs: sanoi ensin, ettei usko enää mihinkään ja sitten, että onpahan jotain odotettavaa. Voi äiti. 💗

Minä soitin ja ilmoitin asiasta äidin serkulle, kuten olin luvannut. Juteltiin yli puoli tuntia. Olinkin puhelimessa liki kaksi tuntia ennen suihkuun menoa. 

Naurattaa - kuva taitaa hieman vääristää, mutta olisiko aika riisua tennarit puistossa..? 😆

Lakkasin juuri varpaankynnet sandaaleita/varvastossuja varten. Tällä kertaa neutraalilla valkoisella. Hih, kuva kai vääristää edelleen...

Siksi otin vielä ulkona lisäkuvan.


LähiAlepassa oli jääsalaatti tarjouksessa 0,99 euroa. Kävin ostamassa hyllyn kolmanneksi viimeisen.

Samalla huomasin, että kauppaan oli tullut hävikkilaatikko. Unohtui katsoa hinta, mutta vaa'alla näppäin oli viimeinen. Ostin kaksi ihan napakkaa omenaa yht. 0,31 euroa. Paljonko nuo normaalisti maksaisivat? Minä en tiedä.

Ihan mahtavaa! Lapussa luki, että laatikkoon laitetaan aamuisin hedelmiä ja vihanneksia. Juttelin kassalla kahden myyjän kanssa ja he kertoivat, että laatikko oli laitettu kaksi päivää sitten. Toinen henkilö kysyi, että eikö siihen voisi lisätä epäkuranttia tavaraa pitkin päivää, jotta illallakin olisi mitä ostaa. Peukutin! 👍

Suomi voitti illalla Tanskan 7 - 1, loistavaa! Kohtaa huomenna Kanadan ja siitä tullee tiukempi matsi.

Laitan uuden virkkuun (ei patalappua tällä kertaa) alkuun ja suunnistan puistoon nauttimaan hellepäivästä. Loppuviikosta tulee kuulemma viileämpää. Nautitaan, kun voidaan.

Ja se siitä nauttimisesta, helvetti!!! Puhelin tilttas, hajosi, lopetti toimimisen!!! 😡 Juurihan otin nuo varvaskuvat ja sitten pimeni eikä käynnisty. VITTU.

EDIT. Oli kaksi tuntia mykkänä = paniikki ja paskahalvaus! Nyt aukesi ja toimii ainakin toistaiseksi taas, Luojan Kiitos!!! 👌👌👌 Phuuh.

Meneekö teillä paremmin?

25 kommenttia:

  1. Hei stansta! En tiedä, meneekö paremmin, mutta nautin lämmöstä, tosin varjossa. Eilen kävin kevään viimeisellä diakonialounaalla. Käymme eräiden toisten tuttujen kanssa silloin tällöin syömässä. Halpaa ja hyvää, ja jokainen on tervetullut.
    Sitten kävelin pitkän matkan erään tuttuni kanssa. Varmaan olisi tullut monta askelta, jos olisin aktivoinut kännykkääni askelmittarin.
    Iltasella olinkin tosi kipeä. Kuin koko kroppa olisi pieksetty. Tosi kipeä olo, mutta se johtui liian paljosta kävelystä. Vanha ei jaksa enää yli voimiensa.
    Tänään aamusella silitin kesävaatteita vinon pinon. Sekin otti voimille.
    Tämmöstä tänne rannikolle. Mukavia päiviä sinulle stansta!

    VastaaPoista
  2. Taas jäi nimi, Irkku sanaili nämä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Irkku!
      Kaikenlaista on sinulla mahtunut päiviin. Tässäkin olisi diakoniaruokailu lähellä, mutta en ole koskaan käynyt, kun en tohdi mennä yksin. Ujo?
      Harmi tuo kipuilu. Varmaan mieli tekee liikkua ja kroppa on eri mieltä, pahus.
      Minun kesävaatteet ovat vielä kellarissa, jonne mielestäni vein ne "vasta eilen". ;)
      Kivutonta ja lämmintä sinne! ♥
      (Lähden kohta tuulettumaan puistohelteestä prätkän kyytiin..)

      Poista
    2. Rohkeasti vaan stansta ensi syksynä syömään. Sieltä kyllä löytää juttuseuraa. Ainakin meillä käy väkeä laidasta laitaan. Ei kysellä, mitkä ovat tulosi tai muuta.

      Kerran olen elämässäni ollut semmosen skooterin kyydissä ja sekin oli hurjan pelottavaa :). Ai niin, lapsena olin isäni mopon kyydissä tarakalla. Ei ollut mitään turvajuttuja silloin. Siitä on jo paljon aikaa.....
      Aika menee nopsaan. Vastahan laitoin vaatteita talvisäilöön ja nyt taas pitää niiden kanssa temppuilla ja silittää. Siitä puuhasta en tykkää ensinkään.
      Nautihan ajelusta! T. Irkku

      Poista
    3. Kiitos "puskemisesta"! ♥
      Katsoin juuri, että tuossa lähellä olevassa diakoniassa on ma ja ke klo.11-13 lounas 1,50 euroa ja käsittääkseni koko kesänkin. Pakko mennä! Siis silleen rohkeasti - ja/tai pyytää joku kaveri mukaan. On siis sama paikka, jossa olen jonottanut hävikkiruokaa toisinaan.
      Oli kylmää kyytiä tunti sitten, kun tulin pyörän kyydissä kotiin. Huomenta!

      Poista
  3. Äitisi elämänfilosofialle peukutan, vähän että viikko sinne tänne tässä enää vaikuta mitenkään. Mun täytyy saada joka aamu omena, ja kun Viivi oli vielä elossa, hänen piti saada omenasta pala, tai molempien aamu oli pilalla. Voi että kaipaan sitä karvakasaa vieläkin 😭 Niin ja päivästä meni monta tuntia terveysasemalla, röntgenissä, päivystyksessä ja murtuma siellä nilkassa oli, onneksi pieni ja menee tukisiteellä. Pääsen viikonloppuna hoitamaan koiraa. Ja voi harmi kun puhelin tilttaa, toivottavasti oli ohimenevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti on Viiviä ikävä! ♥
      Voi harmi sitä jalkaasi! Oliko taas Hanni, että "ei tässä mitään" ja kuinkas sitten jotain olikin? Ei niitä hampaita kannata purra yhteen - ei ne murtumat, pienetkään, sillä parane. Kaikella rakkaudella kettuilen ja vain ihan vähän. ♥
      Menetkö samaan koirapaikkaan vai johonkin toiseen? Sinusta on tullut varsinainen varamama kaikille eläimille. ♥ sillekin!
      Puhelin toimii taas - toistaiseksi.

      Poista
    2. Olet aivan oikeassa, ajattelin taas että ei tässä mitään lääkäriä tarvita. 😀 Itse asiassa en saanutkaan aikaa lääkäriin, vaan hoitajalle ja hän haki lääkärin paikalle ja sitten mentiinkin röntgeniin lähetteellä. Jollei se olisi kolmatta viikkoa turvonnut, en olisi mennyt vieläkään.. Huomenna menen vanhaan paikkaan hoitamaan Älykästä kun Kaunis lähtee isoon koiranäyttelyyn. Kolme päivää ihanaa mökkielämää mun lempikoiran kanssa.

      Poista
    3. Hyvä, että menit! Vaikka totta sekin, ettei pieniä murtumia varsinaisesti hoideta mitenkään muuten kuin tukemalla ja levolla.
      Rentoa ja leppoisaa mökkielämää Älykkään kanssa!

      Poista
  4. Kyllä nyt odotuttaa. Äidille terkkuja.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, menee paremmin - ei kakkahalvausta 🤭.

    Tsemppiä teille pitkittyneen ja vitkuttuneen tilanteen kanssa.

    Tennarit kannattaa jo lämpiminä päivinä riisua puistossa jo ihan alkumetreillä. Paitsi jos tykkää tuollaisista rusketusraidoista 🙄.

    Pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä - tulevat tarpeeseen! ♥
      Olihan niiden kenkien riisuminen mielessä, kun varpaat ui niiden sisällä, mutta en keksi syytä miksi ne jäi riisumatta... 🙄

      Poista
  6. Voi hittolainen, vai on tuomareistakin nykyään pula! Mutta toivotaan, että tuomio tulee vihdoin viikon päästä!

    Miten ihmeessä olet ehtinyt saada noin paljon aurinkoa. :-D Mä olen hädin tuskin käynyt ulkona. 😊 Ja nyt taitaa tulla taas jokin takatalvi, ettei tartte mennäkään.

    Onneksi puhelimesi heräsi henkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin toivotaan!!! Tekisi mieli todeta samaa, kuin äiti, etten usko enää mihinkään...
      Minähän PÄÄTIN, ettei tule kolmatta kesää sisätiloissa, joten olen ollut varmaan kymmenen kertaa istumassa puistossa. Rusketunkin suht nopeaa. Kiva, että hetkeksi viilenee, kun pitäisi saada kahdet keskeneräiset sukat tehtyä valmiiksi, heh.. :D
      Todellakin ONNEKSI puhelin palasi 'henkiin'!!!!!

      Poista
  7. Ootpas sinä kerennyt saada jo kovasti aurinkoa ja ruskettunut! Pitäisi itsekin kokeilla tuota kynsilakkaa varpaisiin, jos vaikka kestäisin sen siellä👍 Sinulla on näköjään joku toinenkin Irkku-niminen seuraaja, mutta minä olen Sairaasti sukkaa-Irkku😁🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä aurinkoa saa, kun istuu puistossa virkkaamassa. ;)
      Luulin niiden edellisten Irkku-kommentteja tulleen sinulta, 'sairaasti sukkaa' -blogista. Näemmä toinen Irkku keksi jo ratkaisun, kiitos siitä!

      Poista
  8. Anteeksi "Sairaasti sukkaa- Irkku", en ole huomannut nimimerkkiäsi. Voin muuttaa omani oikein hyvin. Mietin nyt, mikä olisi hyvä minulle, voinko olla "Mimmu-mummi?"
    Sellasta ei liene toista. Hyvää päivänjatkoa! T. Mimmu-mummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eihän se minun yksinoikeuteni ole olla Irkku. Huomasin vain, että meillä on sama nimi ja mietin, miten erotutaan toisistamme😊 Minä kun monesti kommentoin puhelimella ja silloin ei ota kommenttejani vastaan kuin anonyyminä, mutta minäkin voin ruveta kommentoimaan tietokoneella, niin sitten olen Irkku enkä anonyymi.👍

      Poista
    2. Kiitos Irkut kommenteistanne ja toiselle toinen kiitos, että vaihdat "nimimerkkiä". Sopupeli. ;)

      Poista
  9. Teidän kyllä pitää saada tieto tuomiosta ensi keskiviikkona! Olette joutuneet odottamaan jo ihan tarpeeksi pitkään olipa sitten pula tuomareista tai ihan mistä hyvänsä.
    Kiva ja ihan terveellistäkin, että olet ottanut tavaksi lähteä ja olla ulkona auringossa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Luulisi, että tuossa tuomion antamisessa (ja siirtämisessä) olisi joku aikaraja?
      Oikeasti olen aika ylpeä itsestäni, että olen saanut mentyä ulos. Tänään ei olisi kannattanut, kun oli kunnon ukkonenkin rakeineen.
      Mieluisaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  10. Jospa tää nyt menisi niin, että hyvää kannattaa odottaa? Kunhan ei tarkoita mitään hyvää sille syylliselle! Iso peukku puistoilulle, mä luulen että on hyväksi niin mielelle kuin muutenkin.
    -@

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos isosta peukusta!
      Toivotaan todellakin, että paha saisi palkkansa ja äiti rauhan!!!

      Poista
  11. VOI EI... puhelu/päätös siis, mutta ihana äitisi - on mitä odottaa! Sanavalmis ja niin arjessa kiinni - muisti toimii, osaa nauttia kulttuurista, pizzasta - oikeasta arjesta!! Hih - huomannet, että olen lukenut postauksiasi uudesta-vanhaan, eli onnea äidillesi - kunnioitettavat vuodet!!
    Ja olipa sulla varsinainen puntti kaulassa/sylissä - hienoja kuvia. Miten lopulta Enkeli lähti pois - itse luikerrelen, vaiko avustettuna? Näytti niin nauttivan yhdessäolosta kanssasi!

    Ja kiitos kysymästä - tänään tuntuu menevän paremmin... mulla oli 5 viikkoa opiskelija ja eka aamu kun ei ole... niin tuntuu, että saa tehdä työtään ilman että kokoajan kertoo mitä tekee ja miksi? Lienen tullut vanhaksi, kun se "sanottaminen" tuntui niin raskaalta ja vapaa-ajallakaan ei ehtinyt oikein mitään... toukokuu meni "elämättä" normieloa vain ohi... no, onhan tässä pari päivää!!
    Kaikkea hyvää ja ennenkaikkea HYVÄÄ puhelua ylihuomiselle ja hyvä sekin, että luurisi "heräsi" - mulla auttaa sammuttaminen - aika-ajoin vain vaatii sen ja joka kerta pelästyy, kun vaatii sitä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!