perjantai 26. toukokuuta 2023

ONNEA äiti!

Iltaa.

Olen niin jämähtänyt virkkaamiseen, etten malta tulla koneelle, heh. Olin keskiviikkona puistossa monta tuntia ja aloitin uuden käsityön.

Näetkö sinä tässä puskassa sydämen? Minä näen. 💚

R.I.P. Tina Turner keskiviikkona 24.05.2023 Sveitsissä. Rautainen rouva säärineen on poissa. 😢 ♪♫♪♪.

Äidillä oli (on) tänään syntymäpäivä. 91 vuotta (eikä lähettämäni kortti ollut mennyt perille, pahus). Juteltiin ensin normipuhelu ja illalla Naapurittaren puhelimella videopuhelu. He veivät äidille toiveeni mukaisesti pizzaa, josta äiti oli jo tovin haaveillut. Olivat herkutelleet kakulla (oli kuulemma todella hyvää) sekä alkoholittomalla kuohuvalla. Kiitos Naapurit ja ONNEA ÄITI! 💗💗💗

Tuntuu vähän haikealta muistella, että vuosi sitten vietettiin äidin 90-vuotispäivää vielä kotona. Pian sen jälkeen kaikki muuttui.

Huomenna pitää kaivella myytävää sunnuntain pihakirppikselle. Päätin, että a.) ei siellä ole pakko olla kaikkia neljää tuntia ja b.) jokainen tavara on pois tästä kaaoksesta ja c.) jokainen euro on plussaa. Ainakin laukkuja ja käyttämättömiä tennareita on valmiina. Vaatteita ei kukaan osta. Tekisi mieli koittaa saada joku kaveri seuraksi, vaikka meneehän se yksinkin, kun ottaa virkkuun mukaan.

Kuun viimeinen perjantai - viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Sinä olet ahkera virkkaaja. Onnea sylin täydeltä äidillesi!
    Oi, juku pihakirppis, kumpa olisin lähempänä pyyhältäisin sinne.
    Sydänhän siellä puskassa komistelee. Hyvä kuva!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Nyt on tullut virkattua pari-kolme päivää tuntikausia, mutta urakkaa piisaa. Kerron kuvien kera sitten, kunhan saan valmiiksi...

      Poista
  2. Onnea äidillesi :) Minun anoppini täyttää kohta 95. Pääsi juuri hoitokotiin hänkin.
    Toivottavasti saat kirpparilla myytyä tavaroita. Onhan tuo kirppistely ihan mukavaakin. Ärsyttävintä on kantaa pois ne tavarat, joista on jo henkisesti luopunut, mutta kannatkin ne sitten takaisin kotiin :) Tsemppiä kaupusteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥
      Myytävää olisi niin paljon, että täyttäisin helposti yksin koko pihan, mutta nappaan tavaroita maltillisesti. Koitan miettiä mitä voisi oikeasti mennä kaupaksi. On mm. sovittamatta ostettuja, käyttämättömiä tennareita. Pistän niin halvat hinnat, ettei tarvitsisi kantaa mitään takaisin. Toivottavasti huomenna ei sada!

      Poista
  3. Hah, muistin vasta nyt, että siivouspäivä! Olisi pitänyt mennä tuonne lähikirppikselle myymään, mutta kun enpä tässä vauhdissa huomannut tapahtumaa. Onneksi on aina ensi vuosi. Tosin, tässä kylällä on ihan kiva kirppis, josta itse oon tehnyt kivoja löytöjä. Vaatteita en, mutta koruja ja sisustustavarat ja lahjatavaraa ...Toisen roska on toisen aarre. Toivotaan, että sulle tuottoisa ja antoisa päivä! Päivän harmitus, unohdin kuulokkeet työpaikalle latautumaan. Ei kuunnella äänikirjat koiralenkillä tai kauppareissulla.
    -@

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas, sun kommentti on kahteen kertaan. Poistan toisen.
      Mua vähän ahdistaa ajatus kirppikselle menosta; naapurit ja 'miljoona' uteliasta kurkkimassa sisäpihalle, mutta olen vähän päättänyt mennä. Voihan se mieli vielä muuttua, mutta eurot tulisi enemmän, kuin tarpeeseen.
      Harmi ne kuulokkeet! Itse en koskaan käytä sellaisia. Koita kestää!

      Poista
    2. Mä en käyttänyt kuulokkeita, ennenkuin Janu, mun keskimmäinen, toi mulle yhdet ja asensi Storytelin. "Koska sä oot niin vanha ja kuunnellut radiosta kuunnelmia, niin sä varmaan osaat kuunnella äänikirjoja". Jäin koukkuun. Oon aina lukenut paljon, mutta nyt tulee vuodessa kuunneltua n. 150 kirjaa! 😁 Mulla on semmoiset napit korvissa, yleensä vain yksi, toinen korva kuuntelee ympäristöä. Ei ne naapurit ja muut oo uteliaita pahassa mielessä, koeta ajatella niin?
      -@

      Poista
    3. Kiitos tsemppauksesta! Ihan hullua, että kun katsoin äsken sisäpihaa, niin ikein kouraisi vatsassa. Pitää keskittyä tänään kasaamaan ja pakkaamaan tavaroita. Ajattelin pakata lentolaukkuun (jonka voi myydä, jos joku haluaa sen) ja kestokasseihin, jotta on helppo kantaa. Roskapussirullakin (pinkki) on valmiina.
      JOS käyttäisin nappikuulkkeita, niin mullakin olisi varmaan vain toisessa korvassa.

      Poista
    4. Himputin o-näppäin, joka on vähän vinksallaan...

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!