Säästän juhannusmuistelot myöhäisemmäksi ja kirjoitan vaikkapa eilisestä...
Heräsin eilen ihmeen energisenä. Jo ennen sängystä nousemista olin suunnitellut sitä ja tätä puuhaa. Ponkaisin ylös ja keittämään kahvia. Söimme aamupalaa ja sitten Tuppo jämähti koneelle tekemään töitä. Joku työasia tökki ja vaati tuntien selvittelyn. Minä päätin tehdä jotain.
Aloitin lankalaukun inventaariolla. Laukku on sellainen, jonka vanhempani jättivät meille joskus ennen joulua. Olin pakannut sinne muovikassit, joissa aiemmin säilytin lankojani. Laiskuudestani johtuen en ollut käynyt laukulla aikoihin –ja sen tulin huomaamaan:
Sieltä sivutaskusta löytyi joululahja, joka oli osoitettu Tupolle ja minulle. Naureskellen avasin sen ja löysin yhden kirjan sekä seinäkalenterin.
Saimme melkoiset naurut kun ripustin tuon kalenterin ikkunanpokassa olevaan koukkuun. Kesäkuu auki, heh heh..
No, langat tsekattuani huomasin, että minulla oli laukussa kahdet keskeneräiset villasukat sekä yksi virkattava kännykkäpussukka. Aloitin jälkimmäisestä ja tein sen nappia vaille valmiiksi.
Sitten siirryin toisiin sukkiin. Tein ensimmäisen valmiiksi ja toiseen varren. Samalla kuuntelin/katselin neljä jaksoa Voice of USA:ta (ja pesin kaksi koneellista pyykkiä). Sellainen sopii blondille, joka ei osaa kutoessaan (joo joo, neuloessaan) katsoa vaikkapa leffaa. Tänään homma jatkuu ja kun saan sukat valmiiksi, jatkan toisten keskeneräisten valmistamista. Ensin nuo kesken jääneet hommat loppuun ja sitten reippaasti uusiin haasteisiin kiinni.
Onneksi Liskonainen oli linkittänyt tämän blogin omassaan, kiitos siitä! Samalla hän oli kertonut Suhosesta. Liskis ei ollut mukana siellä naapurissa jalkapalloa katsomassa, eikä hän siis tavannut yllätysvierasta. Tuppo sai kuvan piikkiselästä, mutta kuvattava ehti liikkumaan sählymailaa pakoon.
Aurinko paistaa. Saisikohan tuota miestä irti telkkarista? Katsoo yleisurheilua. Aamun ensimmäinen kommentti, jonka kuulin telkusta, oli, että ”me täällä seuraamme silmämuna kovana”. Kuinka vitsikästä?
Nyt sinne suihkuun ja sitten ulos. Langat kyllä odottavat iltaan kun kädetkään eivät silloin hikoa samaan malliin kuin näin päivällä.
Testing testing! :)
VastaaPoista(ST)
TIITIPII alias ST, testi onnistui! =)
VastaaPoistaPitääkö mun nyt oppia sut tuolla nimella? Kyllä se käy.
Ehtisin jo kummastellakin, että miten sun vanhaan blogiin ei enää tahdo päästä. Bloglovinilla näkee, että päivityksiä on tehty joskus, mutta niihin ei vain päässyt käsiksi. Luulin, että vika on meidän nettiyhteyksissä, kun niin paljon muitakin ongelmia on täällä ollut.
VastaaPoistaHaa, mikä yllätys! Välillä tosiaan kannattaa kaivella vanhoja, vaikka joskus sanotaankin, että "sitä tikulla silmään"... ;)
Noita kännykkäpussukoita on kiva tehdä, kun niitä saa valmiiksi nopeasti. Niitäkään ei vain kannata varastoon asti tehdä, kun kaikilla on erikokoisia kännyköitä; toisten suurenee kun toisten pienenee...
Siilejä ottaisin omaan pihapiiriin mielelläni, mutten ole täällä koskaan yhtäkään siiliä nähnyt. Pysyttelevät aika paikallisesti jossain, kun niitä kuulemma kuitenkin on.
Kesänjatkoja! =D
MINZ, mäkin jaksan ihmetellä, ettei Muurille eikä Romulandiaan pääse. Harmittaa! Ja tää Blogger kun vie aikaa ja hermoja opetella. Vaaditaan sinnikkyyttä? Huoh.
VastaaPoistaMä ajattelin tehdä erilaisia kännykkäpussukoita useamman ja kaksiä sit niillä jotain. ;o)
Mä tykkään siileistä. Ne on suloisia vaikkei niitä kannatakaan mennä silittämään...
Näinköhän juhannusmuisteloita tänäkään vuonna ..........
VastaaPoistaeipä oo näkyny edellisiäkään.
kuulehan ANONYYMI, ihan kaikkea ei ole tarkoituskaan ihan kaikille kertoa. yhteinen juhannuksemme oli meidän. kerromme siitä sen minkä haluamme, tai sitten emme. ainakin jalkapalloa ja Suhosen seikkailuja siihen kuului. ja satoi, niinkuin juhannuksena kuuluukin.
PoistaAnonyymi, saanko anteeksi, että minulla oli "muuta tekemistä" viime yönä kuin kirjoittaa? Paikkaan asian nyt ja alan muistella juhannusta, jos sopii? ;o)
PoistaNYT ON. Siitäs sait, heh heh heee....
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMoi
VastaaPoistase olin minä tuo MammaMiiakin, mutta jostain kumman syystä tämä bloggeri heitti mut väärällä tunnuksella tänne kommentoimaan. Tuo on siis vanha bloggerin blogini jota kirjoittelin vain itselleni, enkä edes kuvitellut tuon tilin olevan enää olemassa!! En tykkää yhtään tästä bloggerista. :(
Tsemppiä heinäkuulle, toivottavasti säät alkaisi pikkuhiljaa helliä.
T:Tiijja
Onnea uuteen blogiin!
VastaaPoistaKutominen on mullekin kutomista eikä mitään keinotekoista neulomista:)
-oben-
OBEN, ihanaa kun tulit pitkästä aikaa!!! Ja juu, mie kudon, EN neulo. =)
PoistaANONYYMI hei, kiitos "ravistelusta". Saattaapa olla, että en kirjoittanut Muurille viime juhannuksesta, jonka vietimme tasan samassa paikassa. Ehkä kerroin siitä salasanablogissani, en voi muistaa vuoden taakse. Otan vinkistä vaarin ja alan kasaamaan sulle ja muille sitä muisteloa -etten jäisi pelkäksi lupaajaksi? (on vaan pieni aikarajoitus Tupon duunin takia,mutta yritän olla nopea,heh heh..)
VastaaPoistaPS. Voisit tula ihan nimimerkillä, että et olisi vain anonyymi? Pliis? =)
TIIJJA, kiitos selvennyksestä! Ehdin jo hämmästyä! Ihanaa kun säkin löysit tänne!!! Harmitti kun Muuri ei toiminut niin, että olisin voinut tiedottaa enemmän. Pöh, nyt onneksi se nyt toimii (ja tallennan tärkeimmät tekstit huomenna sieltä!).
Kiitos tsempeistä! Hyviä säitä toivon sinnekin! =)
Miksi muistelisin lukeneeni viime juhannuksesta? Ihan varmasti. Ja, kuten itsekin sanoit, itse päätät mitä elämästäsi täällä jaat ja minkä jätät kertomatta. Sadetta pideltiin Espoossakin, eilen ukkosti ja toivoin oikein kunnon ukonilmaa (pidän salamoista ja räiskeestä) muttta eipä.
VastaaPoistaMinäkin kudon, en neulo. Neulomiseen tarvittaa neula, eikös? ;) Tai, siis kaikkihan sen tietiää, etten nappia edes ompele, joten se käsitöistä.
Ihana joululahjaylläri! Noinniinkun puolivälissä joulujen.
HannaHoo
Kyllä mäkin luulin kirjoittaneeni viime juhannuksesta, mutta enpäs löytänyt tekstiä "todistaakseni", pah. Juu, itse päätän, onneksi!!! Siis, että mitä kirjoitan.
PoistaMä tykkään ukkosesta (ja Tuposta kovasti!!!), mutta se tulee niin harvoin (Tuppo onneksi useammin..) tänne. Harmi.
Olen samaa mieltä neulomisestapaitsi, että neulan käyttäminen ei ole yhtä kivaa kuin puikkojen, heh. =)