tiistai 30. elokuuta 2016

Rovaniemi 20.-25.08.2016

Tuli äkkilähtö.


Ihan alkuun on pakko ihmetellä VR:n hintoja: menomatka viikonloppuna maksoi 93 euroa ja paluu arkena 116 euroa. Haloo?!

Lähdin tarkoituksella rautatieasemalta, koska tiesin, että juna oli pitkä. Vaunu 24 ja paikka yläpedillä. En tohtinut ajatella etsiväni vaunua Pasilassa.

En ole aiemmin matkustanut näillä uusilla vaunuilla.

Hyttikaveri (pian 80 vee) tuli Tikkurilasta ja matkasi samaa matkaa Rovaniemelle asti.

Hyvin nukutti. Heräsin tuntia ennen perille pääsyä.

Vähän oli outo olo lähteä noin yllättäen...

Asemalla näytti olevan tasan yksi vastaantulija ja hän oli äiti.

Olipa outoa mennä ensimmäistä kertaa kotiin niin, ettei siellä ollut isää...

Vasen neljäs.

Äiti opettelee sanomaan "minun", ei enää "meidän". 
Mies urakoi elementtien saumoja silloin kun ei satanut. Oli lapsuudenkaverini entisen huoneen ikkunan luona...

Olin tavannut TheBaarissa miehen (61v), joka kysyi olenko Rovaniemeltä. Antoi numeronsa ja pyysi soittamaan kun tulisin Rovaniemelle. Soitin ja tavattiin.

Käytiin hänen ja toisen saman ikäisen eläkeläisen kanssa Wanhan Ajan Markkinoilla. Näin jopa pari tuttua.

Meillä oli oikein mukavaa.

Ostin äidille mustikka- ja tyrnihilloa sekä jotain tosi makeaa juttua (heinä-), jonka nimeä en muista. Tupolle ostin tuliaiseksi tuon lakkahillon.

Paikalla oli vanhoja autoja ja paikallisia yrittäjiä.
Kävimme vielä karaokebaarissakin ja lauloin ehkä viisi kappaletta.
Sitten menin kotiin sillä äidillä oli maanantaina kaihileikkaus.

Soitin hänelle taksin. Itseasiassa soitin paikalliseen taksikeskukseen viisi kertaa kahden päivän aikana. "Stansta hei". Äiti meni leikkaukseen, jonka piti kestää 5-10 minuuttia per silmä. Ei se niin mennyt!

Odotin kotona tennrit jalassa soittoa silmäsairaalasta.

Meni kaksi ja puoli tuntia ennen kun puhelu tuli. Pyysivät maksamaan taksin niin, että menin sisälle kuuntelemaan lääkäriä sekä hoitajaa.
Silmästä oli hajonnut joku kalvo. Oli "viittä vaille", ettei äitiä lähetetty siitä paikasta Ouluun. Onneksi ei. Leikkausta ei voitu tehdä laserilla vaan perinteisellä tekniikalla. Vasen silmä jäi leikkaamatta. Minä tiputtelin seitsemän tippaa päivässä siihen silmään.

(Nostalgiaa)

Jälkitarkastus on parin viikon päästä ja jos oikea (operoitu) silmä on ok, niin vasen leikataan seuraavana maanantaina.

Poikani menee avuksi silloin. *sydän*

Muistan tuon kenkälusikan lapsuudesta asti samoin kuin "kapioarkun" ja jakkaran.

Pyysin äidiltä, että saan "joskus" tuon kipon ja hän halusi antaa sen heti. Meillä oli puolukkahilloa Karhu-purkissa ja siitä otettiin pöytäkäyttöön aina tuohon vanhaan Arabian kippoon. Isä tulee mieleen!
Äiti helli räiskäleillä ja tuoreilla vadelmilla sekä mansikoilla. Nam.

Olisin jäänyt helposti pidempäänkin, mutta äiti alkoi hoputtamaan pois. "Kyllä minä pärjään". Menin siis sunnuntaina ja lähdin keskiviikkona takaisin.

Hyttikaveri tuli Rovaniemeltä ja jäi Pasilassa kuten minäkin. Mukava nainen.

Oli tavallaan tosi ahdistava reissu. Isän ikävä. Olenhan minä käynyt Rovaniemellä tänä vuonna jo neljä kertaa. Jos nyt riittäisi tälle vuodelle. Toivottavasti.

Ylihuomenna on Tupon syntymäpäivä. Ajattelin ostaa lahjaksi partakoneen. Tupon lapsuudenystävä tulee huomenna keikalle (trubaduuri) Helsinkiin ja jää meille yöksi. Minulla on pyykkäystä ennen lauantaita.... ;) 

Alkanutta viikkoa!


PS. Lähetän arpajaispalkinnon tällä viikolla. Lupaan.

PS2. Syksyn ekat villasukat aloitettu...

lauantai 20. elokuuta 2016

500. päivitysarvonta

Ajattelin hoitaa tämän nyt ennen Rovaniemelle menoa.


Kirjoittelin seitsemän osallistujan nimet paperille.

Numeroin osallistujat satunnaiseen järjestykseen ja menin "Custom Random Number Generator"iin.

Laitoin numerot yhdestä seitsemään.

Kone valitsi numeron kaksi eli...

...ONNEA Teija Hämäläinen!!!

Laitan sinulle ensin sähköpostia ja sitten muuta postia Rovaniemeltä.

T. Stansta

Vyöryvä Stansta ei...

...sammaloidu?


Ensin oltiin Samoksella Kreikassa, sitten Tallinnassa ja sitten olin Seinäjoella. Juuri palattiin taas Tallinnasta kun äiti soitti, että tarvitsee apuani. Hän menee kaihileikkaukseen maanantaina, ja minä lähden Rovaniemelle hänelle avuksi tänään...

Lähden yöjunalla ja hankin jo makuupaikan. Paluulippua en ole ostanut. Olen sen aikaa kun tarvii, mutta lupasin palata elokuun puolella sillä lähden erään naisystäväni kanssa reissuun ensi kuun alussa. Annoin hänelle vapaat kädet kohteen suhteen. Turkkiin joka tapauksessa kun sinne pääsee halvalla.

Kohta pitää mennä suihkuun ja alkaa pakkaamaan. Huoh. Tuppo lähti töihin toimistolle. Nyyh, menee aikaa ennen kun näemme jälleen...

Näillä mennään.

perjantai 19. elokuuta 2016

Tallinna 15.-17.08.2016 (osa 3/3)

Ei me siellä hotellissa koko aikaa oltu...


Kun olimme kirjautuneet sisälle, niin oli melkein jo kiire tapaamaan vankilassa tutustumaani naiseen, joka on kuin sisko minulle. Ihan sama kuinka kauan edellisestä tapaamisesta on - sitä ei huomaa.

Tapasimme Viru-keskuksen kulmalla ja pääsimme ensimmäistä kertaa paikalliseen raitiovaunuun.

MARJATTA: ratikka numero neljä (maksaa kaksi euroa) vie Viron suurimpaan kauppakeskukseen Ülemiste. Kun ratikka tulee ylemmän kuvan pitkälle suoralle, joka muistuttaa Helsingin Käpylää, niin jää sen lopussa pois. Siitä kun suunnistaa oikealle, niin tuo shoppailijan taivas löytyy. Nyt siellä oli alennusmyynnit mm. -70%. Itse ostin kolmet bikinit (yhdet liian isot) ja vaikka mitä muuta.

Shoppailureissulta palattuamme menimme syömään.

"Oppaamme" ehdotuksesta menimme italialaiseen ravintolaan Al Bastione.

Minä valitsin kinkku-ananas-pizzan. Hyvää! Ehkä yksi parhaista syömistäni pizzoista.

"Opas" ja Tuppo valitsivat kana-jalapeño-pizzat. Tuppo listasi valitsemansa TOP5:een eli tykkäsi kovasti!

Pöydissä oli lämmittävät lamput. Aivan loistava keksintö!!!

Toisena päivänä kävimme shoppailemassa taas. Ostin vihdoin ja viimein itselleni OMAN matkalaukun (32€ Dunlop). Viimeiset viisi reissua olen tehnyt lainalaukkujen turvin. Meinaan ostaa tuohon vielä pinkin laukkuvyön. Luulisi erottuvan hihnalta?

Ostin myös uudet (Lee Cooper) tennarit (8€). Edelliset tennarit ovat Sisiliasta ja ihan rikki. Ensimmäistä kertaa minulla on tossut, joiden koko on 38,5. Ihanat!

"Opas" pääsi töistä (kokki) illalla ja tapasimme Helsinki Baar'issa, jossa lauloimme karaokea. Sen jälkeen menimme karaokebaari Satumaahan, jossa tapasin yllättäen paikan omistajan. Ja miehen, joka asuu tuossa viereisellä kadulla, heh. Oli oikein kiva ilta!!!

Tuppo ei ole koskaan 'meidän aikana' syönyt niin paljoa kuivalihaa kuin tällä reissulla! Ostin vielä paluumatkalla laivasta hänelle pussin vitsinä.

Istuttiin paluumatkalla Baltic Queen'illä kaksikerroksisessa tanssiravintolassa Starlight Palace'ssa, jossa lauloi joku nainen tosi hienolla äänellä sekä hänen jälkeensä Arto Nuotio.

Kävin vielä laivalla tax free'ssä, josta ostin tuliaiset Pojalleni ja hänen pojalleen. Saan ne perille huomenna.

Onneksi Epsoo tuli hakemaan meidät autolla satamasta, KIITOS! Oli sen verran painavat laukut sun muut.

Suomen aluevesille saapuessamme heitin isälle kukkasen mereen ja lähetin terveiset äidiltä sekä meiltä muilta. *ikävä*

Oli ihan mukava reissu. Ei huippu, mutta ei huonokaan. Toka päivän sade hieman harmitti, mutta joo. Ikkunat ja parvekkeen ovi oli vaihdettu reissun aikana. Kerrankin ajoitus onnistui!


Se siitä Tallinnasta tällä kertaa, olkaa hyvä!


PS. Marle, menikö teidän reissu samaan aikaan hyvin?