Kuvittelin eilen aamulla, ettei minun tarvitse liikkua mihinkään. Olin väärässä.
Vinkki: nyt kannattaa ottaa kuppi kahvia viereen. Tulee meinaan sen verran pitkästi tekstiä. Heh. :)
Heräsin (eilenkin) taas ajoissa ja tosiaan ajattelin, että ihanaa kun ei tarvitse mennä mihinkään. Eipä. Ekat treffit sovin yhdeltätoista ja sitten seuraavat ja niin edelleen...
Toissapäivänä kun sulatimme pakastimen, niin sieltä löytyi punaisia viinimarjoja.
Keittelin marjat, siivilöin ja lisäsin mannasuurimoita.
Lopuksi tietysti vatkasin sokerilla sekä ripauksella suolaa maustetun seoksen sähkövatkaimella ja tuloksena syntyi kipollinen vispipuuroa. Nam.
Sukkien kutominen viivästyi, mutta sain aloitettua kuitenkin.
Entinen luokkakaveri 'tilasi' oranssit pääkallosukat. Nyt kun minulla ei ollut 'oikeaa' oranssia eikä tarpeeksi sitä väriä muutenkaan, niin sovelsin pelkät kallot sillä värillä.
Pakko myöntää, että jos nämä eivät kelpaa tilaajalle, niin pidän nuo itselläni, ja mieluusti. Jo nyt tykkään tosi paljon. Koska tuota mustaa lankaa on vain tuo kuvassa näkyvä kerä, niin lopetin ensimmäisen sukan kantapään kohtaan ja teen toisen varren valmiiksi ennen niitä kantapäitä. Loput sukista voi tehdä vaikka tuolla petroolin värisellä.
Olin eilen aamulla yhteydessä Ystävääni S:iin. Hän kertoi olevansa menossa Saiturinpörssiin ja niin yritin tilata häneltä lisää tuota mustaa lankaa. Hassua, että S. oli menossa juurikin ostamaan samaa mustaa lankaa puolisolleen. MUTTA sitä mustaa ei ollut. Pahus!
Tavattiin yhdeltätoista ja sain lunastaa kolme kerää harmaata sukkalankaa. Samalla sain Salomonin lenkkarit, kiitos! Ai niin, lupasin katsoa jos tuosta jäljellä olevasta mustasta joutaisi osa S:n puolisolle. Pakkohan se on kun hänellä loppui ko. lanka niin, että kynsikkäistä jäi kaksi sormea uupumaan. "Hädässä ystävät tunnetaan." :)
No, ennen kun menin tapaamaan Ystävääni S:ia, niin join toki (kuudelta) aamukahvit. Siinäpä kauan poissa ollut tapa, joka on palannut. Kahvi. Vihdoin ja viimein 'tartuin härkää sarvista' ja tein sen suunnittelemani sosekeiton.
(Hieno kuva, mielestäni!)
Bataatteja oli oikeasti kaksi. Lisäksi oli perunoita, porkkanoita, punajuuri ja sipulia.
Jotenkin tuntui, että haluan vielä jotain lisäksi ja niinpä käytin pannulla sipulin kanssa vähän keittovihanneksia.
Keittelin juurekset, otin osan liemestä talteen ja soseutin palat soseeksi sauvasekoittimella.
Laitoin liemen takaisin ja samalla lisäsin chili-sipuli-tuorejuustoa sekä kuohukermaa plus mausteet (pippuriseos + Välimeren yrttiseos). Kiehautin ja jätin hetkeksi muhimaan miedolla lämmöllä.
Kun annokseen lisäsi raejuustoa, niin voi että!
Voi olla, ettei soppa ehdi edes jääkaappiin ennen kun se on syöty loppuun. Aivan taivaallisen hyvää!
Nyt "huolestuttaa": Stanstahan ei edelleenkään syö (valkosipulia eikä) kalaa!?! Nyt pakastimessa on seitä plus kalapuikkoja, jääkaapissa lohta sekä Tupon äidin tekemää kalapateeta ja sitten löytyy vielä purkki tonnikalaa. MITÄH?!?
Eka treffeillä ollessa soi puhelin. Ex-vuokralainen soitti. Oli palannut edellisenä päivänä puolentoista kuukauden reissusta Thaimaasta. Teimme treffit ja sain tuliaisen (Quess'in punaisen paidan). Palasin sieltä hetkeksi kotiin, söin ja otin vajaan puolen tunnin päikkärit. Sitten oli aika singahtaa seuraaville treffeille. Keskustaan.
(Vähänkö olisi siistiä asua tuon tornimaisen erkkerin kohdalla! Talo sijaitsee Kansallisteatterin vieressä eli sijaintikin olisi ihan mahtava. No can do, hö.)
Facebook'issahan toimii monia kirppissivuja. Olen liittynyt niistä sijainniltaan lähimpiin. (Myöhästyin eräässä 'huudossa' 20 minuuttia mahtavasta halvasta sukkalankakasasta - se harmittaa!) Yhdeltä sivuista 'bongasin ja varasin' kempparituotteita. Treffit oli eilen illalla Kampissa ja ostin neljällä eurolla neljä tuotetta.
Dove'n rasva on entuudestaan tuttu. Viereinen pullo on body spray'ta ja punainen tuubi ainetta, jota laitetaan hiuksiin ennen suoritusraudan käyttöä. Mutta mikä tuo vaaleanpunainen on?
Schwarzkopf osoittaa suunnan hiuksiin, mutta pullossa ei ole mitään suomeksi. "Definierte locken - extra stark" -what? Kyljestä löytyy pelkkää saksaa.
Samalla reissulla kävimme Tupon kanssa Tarjoustalossa sekä Anttilassa. Yritin löytää moniväristä lankaa, jossa pääväri olisi oranssi. Ei löytynyt.
Ostin Novitan Lehto- ja Joki-lankaa. Kaksi kerää kumpaakin. Kallista: yhteensä noin 22 euroa! Laitan tilattujen pitkien sukkien varteen Lehdot (niissä on oranssia vaikka se ei kuvassa näy) ja teen jalkaterät harmaalla Laurilla. Silloin lankojen hinnaksi tulee 17 euroa, jonka velotan sukkien tilaajalta. Joet käytän toisiin sukkiin.
Palasimme keskustasta ja hain 'lentolaukun' kotoa. Lähdin liukastelemaan sen kanssa Ystävämme O:n luo, palautin lainassa olleen laukun ja kuulin Thaimaan reissun uutiset. Ja sain tuliaiset.
Päivän neljänsiltä treffeiltä sain kolme jääkaappimagneettia, kaksi suloista pussukkaa sekä herkullisen värisen kynsilakan. Kiitos O.!!! :)
Niin että kotona koko päivä? Huh huh.
En taida ehtiä kutomaan tänäänkään. Ensin aion lämmittää saunan ja sitten tulee jo kiire. Meillä on liput matkamessuille, jonne on pakko mennä tänään. Illaksi menen TheBaariin ja huomenna 'junaillaan' Riihimäelle Tupon lapsuuden ystävän 4-kymppisille. Phuuh.
Ensi viikolla ei ole muuta suunniteltua kuin se, että lupailin ex-vuokralaiselle, että menisin siivoamaan hänen yksiönsä. Enkä muuta haluakaan suunnitella! Aion istua sohvalla suurimman osan viikkoa. ("näkis vaan..")
Toimivaa viikonloppua!