torstai 31. lokakuuta 2019

Karkki vai kepponen?

Lokakuun viimeinen päivä.


Luojan kiitos, sain eilen itselleni tyypillisen hepulispurtin ja siltä istumalta soitin vihdoinkin kynsihuoltopaikkaan ja varasin ajan tunnin päähän. Katsoessani korttia, johon saa leiman aina käydessään, se todisti, että edellisestä kerrasta oli vierähtänyt peräti kaksi kuukautta!? Eipä sitä huomannut, eihän?

Tuossa vaiheessa kynsiin oikeasti sattuu ja koko ajan on varottava, että niitä ei tökkää mihinkään.

Ulkona oli kylmä ja pysyäkseni edes hieman lämpimänä kävelin melkoisen reipasta vauhtia. Olin etuajassa, mutta se ei haitannut. Oli käytävä lämmittämässä kylmiä käsiä vesihanan alla. Hieman sain "ilmeitä" laittaessani käteni pöydälle. "Joo-o, tiedetään, että edellisestä kerrasta on kulunut turhan kauan". Nainen huolsi kynnet ja valitsin aika neutraalin, mutta silti sopivasti näyttävän värin. Näillä mennään siihen asti, että käyn seuraavan kerran ennen Rovaniemen reissua.

Paluumatkalla kävin kaupassa ja pää löi tyhjää. Perunoita ja jauhelihaa TAAS. Jossain kysyttiin, että jos olisi pakko syödä samaa ruokaa kuukausi, niin mikä se olisi. Minulla se olisi ehdottomasti tekemäni jauhelihakastike.

Koska teen kyseistä kastiketta usein, niin koitan keksiä siihen joskus jotain uutta tvistiä. Eilen laitoin pari pientä tavallista sipulia ja puolikkaan punasipulin sekä keltaista paprikaa. Uutta oli se, että yritin karamellisoida nuo ennen jauhelihan paistamista. Sekaan meni (eikä 'mennyt' vaan laitoin) kaurakermaa ja paljon mausteita.

Keitin Tupolle perunoita ja itselle spagettia. Söin kaksi lautasellista, niin hyvää siitä tuli, ja nukuin täyden vatsani kanssa yli kaksi tuntia. Siitä johtuen heräsin "tyhmään" aikaan, mutta samapa se.

Olen erittäin tyytyväinen siihen ratkaisuun, että purin tekemäni sukan vartta ja kohdistin mustan kantapäähän. Saatuani ensimmäisen sukan yöllä valmiiksi, pidän siitä. Kannatti purkaa vaikka se ei koskaan mukavaa olekaan. Nyt se tietysti kaipaa pariaan.

Karkki vai kepponen? 😈

Vielä on aikaa iltaan yhdeksään saakka osallistua ARVONTAan kommentoimalla ko. postaukseen. Suoritan arvonnan tänään illalla, kerron voittajan huomenna ja postitan palkinnon viimeistään maanantaina. ONNEA osallistujille! 😊

Happy halloween!

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Sukkailua

Aurinko paistaa pitkästä aikaa.


Kuten Tuppo eilen arveli, niin tapaamiseen sisältyi jotain sellaista, johon hän ei mennyt mukaan: carting-autoilua. Tytärten äiti oli liittynyt mukaan ja osallistui ajamiseen. Tuppo oli istunut kahvilassa kännykkävahtina. Autoilun jälkeen nelikko oli matkannut Itä-Helsingistä keskustaan, jossa oli ollut pöytävaraus australialaiseen ravintolaan ja kaksi muuta tytärtä liittyi seuraan.

Kyllä mies pyysi minuakin mukaan, mutta ajattelin, että se olisi ollut sellaista iskä-tytär aikaa ja poikaystävään tutustumista. Olihan se, mutta hieman laajemmalla kattauksella. Itse päätin viettää saman ajan lankojen parissa.

RAKKAUTTA ON... (muistatteko ne kortit ym. noilla sanoilla?) lainata Tupolta armeija-aikainen pitkä kerrasto olohousujen puuttuessa. Aika iäkäs vaatetus, myönettäköön. Kuka sitä nyt farkut jalassa jaksaisi istuskella? Olin kutonut sukan ja nyt aloitin sille paria.

Eikö ole hienot pöksyt? Vähän nämä pistelevät. Sain sukan (turhan paksuilla puikoilla) valmiiksi ennen kun mies hieman ennen puoltayötä palasi. Kyllä jännitti, riittääkö langat. Kuvassa mukana jäljelle jääneet minikerät.

Tänä aamuna oli hieman pakkasta, tavallista tummapaahtoisempaa kahvia ja Tupolla palaveri netin välityksellä. Aloitin seuraavan sukan samat lainahousut jalassa.

Ajattelin, että nyt ei tule (turkoosia eikä) oranssia, mutta kuinka väärässä olinkaan...

Olen tehnyt jo kahdet sukat pelkästä tuosta harmaankirjavasta enkä halunnut kolmansia. Vartta olisi jo pidemmästi kuin kuvassa, mutta minun on purettava sitä yli kymmenen kerrosta. Tuo harmaan seassa oleva 'melkein musta' yllätti negatiivisella tavalla. Puran ja kohdistan sen kantapäähän. Illalla.

Iltapäivää ja iltaa!

tiistai 29. lokakuuta 2019

Tuppo kokkasi

Eilen satoi lunta.


Illalla viiden-kuuden aikoihin satoi isoja kauniita lumihutaleita. Eihän ne maahan jääneet vaan muuttuivat kengät kastelevaksi vedeksi. Nätiltä näyttivät kuitenkin. On aika laittaa eniten käyttämäni kengät talviteloille sillä niissä kastuu varpaat. Onneksi omistan kumisaappaat sekä ne äidin ostamat maiharit, jotka hylkivät vettä.

Istuin illalla sohvalla kutomassa sukkaa, kun Tuppo kokkasi. Keitettyjen perunoiden lisäksi mies loihti kastiketta, jossa oli mukana kaurakerman lisäksi viimeinen jauhelihapihvi, lenkkimakkaraa sekä kinkkua. Ja kaksi pientä sipulia.

Olen tainnut ennenkin mainita, että mies tykkää kasata lautaset kivan visuaalisesti. Tomaatin, kurkun sekä paprikan lisäksi lautasella oli loput coleslowista sekä tekemääni salaattia. HYVÄÄ oli, kiitos!

Sain yhden virkkuun valmiiksi, mutta esittelen sen myöhemmin. Huomasin virkkaamisen kipeyttävän niskan ja hartiat toisin kuin kutoessa. Virkkuun valmistuttua jouduin tosiasian eteen: minulla ei ollut YHTÄÄN lankaa täällä Tupon luona!? Onneksi sain bingon jälkeen pelaavalta pariskunnalta kyydin Omaan Kotiin, josta kävin noutamassa kohtuullisesti kaksi täyttä ja kolme vajaata kerää lankaa. Niistä riittää kolmiin sukkiin.

Tupon keskimmäinen tytär on järjestänyt tänään jotain iskäänsä ajatellen, jotta he tutustuisivat tyttären poikaystävän kanssa. Mies ei pidä yllätyksistä, joten mahtaa häntä jännittää. 😅

Lokakuun viimeistä tiistaita!

lauantai 26. lokakuuta 2019

Lauantai 26.10.

Odotan sateen loppumista...


Pilkoin odotellessani valkokaalit pienemmiksi, kuorin ja raastoin porkkanat.

Koska noita on noin paljon, niin päätin, että ostan niille kermaviilin (kunhan sade hieman taukoaisi) ja käytän koko purkillisen majoneesia. MISSÄ on ne grillipihvit, joiden kanssa tuo olisi parasta???

Tässä välissä soitin äidilleni piiiitkän puhelun. 💓
Tuntuu, että hänellä on jo ikävä minua...

Raapustin loput lohet kippoon sillä meinaan (sateen hieman tauottua) mennä kauppaan ja ostaa niitä perunoita sekä kuohukermaa lohikeittoa varten.

Samaan soppaan meinaan laittaa loput porkkanapalat.

Joo-o, tiedän kuulostavani tylsältä. Niin kuulostaa uudelleen nukkuva TuppoKIN sekä sadeKIN. Plaah.

Katsoin juuri maustetilanteen täällä. Omassa Kotonahan se on heikko, mutta niin näyttää olevan täälläkin. Onhan siitä jo "sata vuotta", kun ostin tänne maustesetin Lidl'istä. Paljonkohan saisin upotettua (olematonta) rahaa JOS hankkisin kaikki kaipaamani mausteet? PAL-JON.

Olen ennenkin kysynyt, mutta mitkä ovat ne teidän tärkeimmät mausteet? Nyt on PAKKO-ostoslistalla mustapippuri ennen lohikeittoa.

Omavalintainen menu tänään:

- kermaista (ja kermaviilistä) lohikeittoa
- lohkoperunoita (muista ostaa! EDIT. Mennään keitetyillä.)
- jauhelihapihvejä (juuri pakasteesta pois otettuja)
- feta- ja coleslow-salaattia (kunhan teen noista toisenkin..)

Palaan asiaan parin tunnin päästä. Sade EI lakkaa, joten sama se. Menen kauppaan ja kastun. Sitten voinen viettää illan syöden, virkaten ja Tupon kanssa ELLEI karaoke kutsu taas.

*   *   *

Hommat hoidettu! Päädyin vetämään kymmenen vuotta sitten saamani kumisaappaat mielestäni ensimmäistä kertaa jalkaan, nappasin repun selkään sekä sateenvarjon mukaan.

Onneksi kirjoitin kauppalistan sillä muuten olisi kermaviili jäänyt ostamatta.

Ja sitten mokasin! Pyysin Tuppoa vatkaamaan kermaa ja sekoittamaan siihen kermaviilin. Lisäsin sekaan suolaa, sokeria, mustapippuria ja sitruunaa ennen kun muistin, että kerma oli keittoa varten. Hmmm.

Kuorin ja keitin perunat porkkanoiden kera. Meinasin unohtaa sipulit, mutta pilkoin yhden ja laitoin vesitilkan kera mikron kautta.

Olin jo lähdössä ostamaan uutta kermaa, kun Tuppo sai puhuttua minut ympäri. Että 'ei kai se kermaviili sopassa haittaa'. Otimme osan erilleen ja loput Tuppo laittoi majoneesin kera raasteen sekaan.

Söin juuri lautasellisen lohikeittoa ja että se oli (sitruunaista ja) hyvää!

KIITOS seurastanne!


Juon jälkiruoaksi kahvia. Saatan ottaa pienet eväsunet ja sitten, jos en joudu karaokeen, niin virkkaan lopun iltaa. Ja nautin Tupon seurasta. Satakoon.

Leppoisaa lauantai-iltaa!

Pääroolissa lohifiee

Olin vähän kahden vaiheilla...


Kirjoitin alun jo aikaisemmin ja äsken deletoin sen. Päätin nyt sittenkin kertoa (taas?) rehellisesti, että saan ruoka-apua kerran kahdessa kuukaudessa. Niissä saamissani tuotteissa on yleensä ollut pääsääntöisesti viimeinen myyntipäivä "eilen", joten niistä on kiire valmistaa "jotain", jotta ne tuotteet tulee hyödynnettyä.

Aloitin kokkailun itse jo aikaisemmin viikolla käyttämällä saamiani jääsalaatteja.

Pilkoin sekaan keltaista paprikaa. Niitä sain useamman.

Mukaan laitoin viinirypäleitä.

Nämä jäivät jääkaappiin odottamaan ja pyysin Tuppoa ottamaan eilen mukaan Omasta Kotoani punasipulin sekä fetaa.

Pilkoin yöllä sipulin salaatin sekaan.

Ja laitoin ne fetat.

Sain myös vähän niinkuin ylimääräisenä ison palan lohta. Olin jo lähtemässä paikalta, kun siihen saapui 'työtään tekevä mieshenkilö', joka kysyi syönkö kalaa ja antoi ison palan lohifileetä. Itse kävin ostamassa tuon kolmen pippurin tuorejuuston kalaa varten.

Sain myös pussillisen valkokaalia, josta syntyy porkkanoiden sekä majoneesin kera coleslaw'ia. Haittaako se, jos ei ole laittaa kermaviiliä? Teen sen tänään.

"Tässä kohtaa Stansta pukee ja liikahtaa... Ja jatkaa  kilometrin päästä. 😋", kirjoitin viikolla eikä se mennyt noin. Liikuin kyllä, mutta en ottanut ruokia mukaan, kuten aioin.

Olimme siis eilen luonani, kun sain puhelun ja pyynnön mennä tuuraamaan karaokeen. Ystävätär oli flunssan kourissa. Yhtään ei olisi huvittanut, mutta kuten äitini sanoo, niin "aina se työnteko ei huvita, mentävä on silti" ja niin tein. Pakkasin Tupon reppuun porkkanat, tomaatit, sitruunan ja punasipulin, ja mies lähti tänne kotiinsa. Minä kävin suihkussa ja menin TheBaariin.


Kerrankin nuo nykyaikaiset laitteet lähtivät käyntiin mukisematta. Ei ole enää vipuja eikä vikstaakeja saati soitettavia levyjä vaan kaikki toimii tableteilla. Porukkaa oli aika vähän, mutta lauluihin ei tullut yhtään ns. kuollutta hetkeä. Illan "tuplat" olivat Paperitähdet sekä Kotkan poikii ilman siipii. Marjatalle terveisiä! 😁

Illan viisi tuntia sujui yllättävänkin jouhevasti. Tuppo oli sillä aikaa 'musisoinut' lohen parissa. Mammalta saamani Kermansaven kalavuoka oli käytössä ensimmäistä kertaa. Viritelmässä oli kuulemma mukana ainakin sitruunaa, sitruunapippuria ja tuoretta basilikaa pippurituorejuuston lisäksi. Hyvää!

EHKÄ mies saa vielä kipinän kokkaamiseen? Visuaalisuutta ainakin löytyy!

Salaattia, salaattikastiketta sekä lohta. Hyvä oli Stanstan palata ravintolamaailmasta syömään!

Saas nähdä tänään... Kynsiä en ole vieläKÄÄN käynyt huollattamassa. Sen ja ne virastohommat (kertaa viisi) hoidan maanantaina. (Eikun hoidin niistä kolme kännykällä luultavasti onnistuneesti juuri nyt heti!!!) Minulla on vahva epäilys, että saatan joutua karaokeen tänäänkin. Rahaahan se tietää. Ja huomenna on tietysti bingo.

Jatkoin eilen pitkän säärystimen kutomista ja tein virheen. Nyt mietin purkaako se virhekohta vai ei. Täällä on ne jämälangat virkkaamista vailla, mutta koska Tuppo nukkuu, niin en tohdi valaista asuntoa. Lähtisinkö ostamaan perunoita ja kuohukermaa tehdäkseni lopusta lohesta kermaisen keiton sekä samalla ostamaan sitä kermaviiliä kaalia ja porkkanoita varten? Ulkona sataa TAAS.

Lopuksi kysymys: kyllähän sipulit säilyy, mutta mihin näitä saisi "tuhlattua" kerralla paljon? Ei sipulikeittoon. 

Sataa sataa, mutta tuntuu, että on vaikea olla paikoillaan. Siispä kastumista uhmaten kauppaan.

Mihin Sinä nuo sipulit käyttäisit?


Ps. Muistakaahan osallistua arvontaan! 😏

torstai 24. lokakuuta 2019

Ilotulitusta ja synttäreitä

Vähän "koottuja juttuja".


Sain hoidettua tiistaina vain sen menon, johon oli tarkka aika. Hyi minua.

Rakettikuvat ovat viime sunnuntailta, jolloin pääsimme Tupon kanssa pakoon kaatosadetta. Tosin ehdimme kyllä kastua likomäriksi ja oli käytävä bingon jälkeen vaihtamassa kuivat kengät sekä vaatteet.

Eräs ystävätär K. on alkujaan tullut tutuksi TheBaarissa. Sittemmin olemme olleet aika paljonkin tekemisissä.

Hän asuu TheBaarin lähellä talon ylimmässä kerroksessa ja iso ikkuna on juuri Linnanmäen suuntaan.

Olihan se varsinainen aitiopaikka päästä katsomaan huvipuiston päätösspektaakkelia. Eikä enää edes kastuttu.

Melkoinen pauke, ja jonkun auton varashälytinkin alkoi vinkumaan.

Sain otettua ihan hienon videon, jonka laitoin facebook'iin seinälleni. Tänne en edelleenkään osaa sellaista laittaa, pahoittelen.

Alkuviikosta olimme juhlimassa Mamman syntymäpäivää. Hän kielsi lahjat, joten veimme pullaa. Toki hain mennessä juhlajuomaa ja hän tarjosi kuohuvaa kristallilaseissa.

Kapselikoneella tehtyä lattea tiramisun kera, nam. Meillä oli oikein mukava ilta! 💓

Mamma laittoi vielä tänään viestiä ja kiitteli illasta.

Tulimme eilen Tupon kanssa luokseni. Aika hassua (tottumattomalle, heh), että toisen läppäri on keittiössä ja toisen tässä olohuoneessa. Kyllä me vietämme silti aikaa samassakin huoneessa. 😍

Tupolla on huomenna "nettipalaveri" ja minun on käytävä kynsihuollossa. Olen lykännyt sitä TAAS aivan liian pitkään ja tuntuu, että kynnet eivät kestä enää viikonlopun yli. Sitten on mentävä Tupon luo kokkailupuuhiin.

Ai niin, (tämä EI OLE mainos, mutta) facebook'in kautta sai R-kioskille koodin, jolla sai sieltä ilmaisen juusto-pekonihodarin. Tänään oli viimeinen mahdollisuus noutaa se ja menimme puolta tuntia ennen paikan sulkeutumista. Tuppo sai herkun kaikilla mausteilla.

Ja vielä Annelle KIITOS postista, joka saapui perille tänään!!!

Liittyen sukkiin, jotka tein. Kiva, kun kelpasivat! Nyt voisinkin jatkaa kutomista...

Kohti viikonloppua!