Jatkotarina, osa 16.

Mitä Maisalle ja Merlinille kuuluu?

Olen innoissani! Enpä olisi uskonut silloin jatkotarinan aloittaessani, että siihen tulee näin paljon osia ja että tarinointi jatkuu toista vuotta! Sain juuri Armilta sähköpostiin seuraavan osan, enkä malta olla julkaisematta sitä välittömästi. Kiitos Armi! 😍

(Kuva lainattu netistä)

Ohjeet tarinointiin löytyy täältä.

Ensimmäinen osa sekä linkit (osaa 3. lukuunottamatta) puolestaan löytyvät täältä.

----------------------------------------------------------

Maisa luki isoin kirjaimin kirjoitetun viestin:"Olen täällä, löysin SINUT!!!"
Maisa valahtaa kalpeaksi ja huutaa. Etsivä Mika tulee Maisan luo, laittaa
kätensä Maisan hartioille ja sanoo:"Ei sinun tarvitse pelätä, poliisit
tulee kohta tänne. Kerro minulle kaikki mitä tiedät, niin autan sinua.
Ilmeisesti tiedät, kuka tekijä on. Mutta ensimmäiseksi sinulle täytyy
löytää turvallinen asunto ja ehdotan, että tulet luokseni asumaan.
Pihapiirissä on kaksi rakennusta, joista saa ulko-oven lukkoon. Saat olla
siellä omassa rauhassa eikä kukaan uskalla tunkeutua pihapiiriin. Minulla
on sitäpaitsi hälytysjärjestelmä öiseen aikaan kytkettynä."
Maisa nyyhkyttää ja nyökyttää päätään, eihän hänellä ole muutakaan paikkaa
mihin mennä .
Yhdessä he keräävät vähäiset ehyeksi jääneet Maisan vaatteet ja
kissantarvikkeet sekä ruuat. Merlin pyörii koko ajan jaloissa.
Hanna lohduttaa parhaansa mukaan Maisaa, vaikka onkin kauhuissaan. Mitä,
jos Maisa olisi ollut paikalla kun mökkiin tultiin rytinällä. Olisiko Maisa
vain kadonnut kenenkään tietämättä?? Kylmät väreet kulkee pitkin Hannan
selkäpiitä.
Kun he pääsevät etsivän pihalle ja sisälle taloon, Mika pyytää Hannaa
keittämään kahvit ja käy itse hakemassa pakasteesta suklaajäätelöä kahvin
kaveriksi.
Hanna lupautuu olemaan Maisan luona ainakin ensimmäisen yön. "Kyllä
miesväki yhden yön ilman naista pärjää" tuumii Hanna.
Mika rauhoittaa Maisaa ja pyytää häntä kertomaan, kuka tuolla tavalla
jahtaa Maisaa.
Maisa avaa suunsa puhuakseen, kalpenee ja kiljaisee osoittaen sormella
ikkunaan.........

----------------------------------------------------------

Jännittävää, eikö? Melkein yhtä jännittävää, ainakin minulle, on se, että mahtaakohan joku jatkaa tästä... Sinäkö? 😉

Heittäydy rohkeasti mukaan?!

Jatkotarina, osa 15

Maisa ja Merlin jatkavat mökkeilyään.

Eipä minulla tässä juuri nyt muutakaan tekemistä ole, joten luin kaikki osat aloittamastani jatkotarinasta. (Osa 3. vissiin puuttuu, mutta ei vaikuta tarinan juonen mukana pysymiseen) Uusille lukijoille tiedoksi, että aloitin jatkotarinan -HIP HEI- melkein päivälleen vuosi sitten!? 😀

 Ensimmäinen osa sekä linkit kaikkiin jatko-osiin löytyvät täältä.

Ohjeet tarinan jatkamiseen löytyy puolestaan täältä.

Tarina kertoo nuoresta naisesta Maisasta sekä kissastaan Merlinistä, jotka pakenevat pois kaupungista asunnossaan alkanutta keittiöremonttia. He muuttavat vuokraamaansa järvenrantamökkiin. Tarinassa on jännittäviä, yllättäviä sekä mielenkiintoisia juonenkäänteitä, jotka vaihtelevat osien kirjoittajista sekä heidän mielikuvituksestaan riippuen. Tyyli ja tarinan eteenpäin kirjoittaminen on vapaa. Mitä mökillä on tapahtunut? Mistä kaikki tämä johtuu?

------------------------------------------------

Maisa kiiruhtaa Hannan kanssa kiertämään mökkiä ja he näkevät, että metsän puoleinen ikkuna on rikki. Eikä vain rikki, vaan koko lasi on hakattu pois. "Niin, että siitä mahtuu menemään sisälle", ajattelee Maisa kauhunsekaisesti. He palaavat terassille, jossa etsivä Haapamäki istuu edelleen Merlinin hypättyä hänen syliinsä. "Ei Merlin, tuota sinun ei olisi tarvinnut tehdä", toruu Maisa mielessään.

Maisa kysyy mieheltä, onko tämä käynyt jo mökissä sisällä. "Johan kerroin sinulle seinään kirjoitetusta viestistä", hän sanoo ja jatkaa "kutsuin pari tuttua kaveria naapurikylästä ihan varmuuden vuoksi. Ei yhden poliisin sana paljoa oikeudessa paina." Maisaa puistattaa ja varovasti hän kysyy voisivatko he mennä yhdessä sisälle.

Mies laskee kissan sylistään, nousee ja menee ovelle. "Kannattaa varautua aikamoiseen sotkuun", hän sanoo ja astuu mökkiin sisälle ennen naisia. Sisällä tilanteen vakavuus pysäyttää. Kaikki, ihan kaikki, on rikottu ja paiskottu ympäriinsä! Astiat palasina, polttopuut osittain takassa ja loput pitkin lattiaa, verhot revitty alas, pöytä ja tuolit kaadettu. Maisaa alkaa itkettää ja hän tarttuu Hannaa käsivarresta. Mitä ihmettä on tapahtunut? Kuka tämän on tehnyt? MIKSI?

Jotenkin hän saa kasattua itsensä ja kysyy, onko kaikki jo kuvattu. "Tottakai", vastaa mies. Maisa alkaa etsimään omia vaatteitaan ja tavaroitaan. Ne ovat hujan hajan pitkin mökkiä ja osa vaatteista on revitty palasiksi. Puuttuuko jotain? Tilanteen vakavuus jysähtää koko kropan läpi ja Maisa lysähtää lattialle pystymättä enää pidättelemään itkua. Hanna kyyristyy halaamaan ja yrittää rauhoitella Maisaa. "Kaikki järjestyy vielä", hän lohduttaa. 

"Katsopa Maisa tätä viestiä", Haapamäki pyytää ja osoittaa seinää takan vieressä. "Keksitkö sinä mitä tämä voisi tarkoittaa?". Maisa nostaa varovasti katseensa ja säpsähtää. Viestiin on käytetty leveää pensseliä sekä punaista maalia. Hetken seinää tuijotettuaan Maisa hahmottaa siinä olevat sanat...

---------------------------------------------

Mitä seinässä lukee? Kuka sanat oli maalannut? Kuka mökissä oli käynyt?👀

Vähän lyhyeksi jäi tämä jatko-osa, mutta jospa tuosta voisi joku jatkaa? Alkoiko mielikuvituksesi laukkaamaan? Sana on vapaa ja mieluusti vaikka vähän pakollinenkin. 😉

Kaikkea hyvää alkaneeseen viikkoon!

Arvaa mitä..?

Vapaapäivän vapaa aamupäivä.

Nyt on tulossa sekava postaus, jossa tuskin on juurikaan järkeä, mutta ihan sama. Aloitan asialla, jonka käsitöitä tekevät ainakin ymmärtää... 👀

Olin eilen töissä, kun näin facebook'issa postauksen, joka sai vereni kiehahtamaan. Siinä kiiteltiin minua ylipolven säärystimistä, joita MINÄ EN OLE TEHNYT. Otin kuvakaappauksen:

En todellakaan muista kaikkia mitä olen vuosien saatossa kutonut, mutta tekemäni tunnistan. Nuo eivät ole minun tekemät! En ole koskaan tehnyt sukkia tai säärystimiä missä olisi eripariresorit!!! Minulle tuttuja lankoja noissa on, mutta en koskaan kutoisi niitä noin! Vielä ko. henkilö kävi inttämään, että nuo olisivat minun tekemäni "kun ei muitakaan ole". Lupasin etsiä kotiin päästyäni kuvan niistä mitkä hänelle tein. Tässä:

Onneksi olen postannut tänne StanstaLandiaan kaikki tekemäni lankajutut! Tämä löytyi täältä.

Onko pikkuisen erinäköinen kuin aloituskuvassa oleva? Murr. Illalla nainen kommentoi: "No en nyt muista, jotai mystistä on säärystimille tapahtunut, koska tollasii ei ole kaapissa". Nyt aamulla nainen oli kommentoinut, että "piti nukkuu yön yli ja nyt muistankin. Ehkä nuokin jossain kaappien kätköissä on ja mistä nää sitten on ilmestynyt, niin ei mitään hajua. Kiitos kuitennii".

Varmasti oli minulta tarpeetonta hermostua, mutta kun en suostu ottamaan "niskoilleni" säärystimiä, joita en ole tehnyt. 😇

Töissä tein samaa hommaa kuin edellisinä päivinä, mutta ohessa tuurasin taas poissaolevaa kuulovammaista niiden äryttävien laatikoiden kanssa. Keksin nyt miten niistä kannatti pitää kiinni, että toinen kuulovammainen sai sujuvammin sen inhoittavan sinisen laatikon paikoilleen. Mainittakoon tässä kohtaa, että Pomo tilasi minulta polvimittaiset villasukat. Ja että se työkaveri, jonka kanssa kävimme joululounaalla, toi minulle kaksi kynsilakkaa. Kiitos.

Töiden jälkeen kävelin kotimatkaan nähden vastasuuntaan ja kävin Lidl'ssä. Muistutin koko ajan itselleni, etten ostaisi yhtään enempää kuin mitä reppuuni mahtuu. Se oli yllättävän haastavaa. Ja nyt seuraa kauppareissuselostus. Hyppää yli, jos...

Tiesin, että siellä oli suippopaprikaa tarjouksessa (1.99€), mutta se, että löysin pussin, jossa oli neljän tai viiden sijaan SEITSEMÄN, oli löytö.

Tarjouksessa oli myös kolme juustosämpylää eurolla, mutta minä löysin pussin, jossa neljä samanlaista sämpylää maksoi 0,75 euroa. Kuitissa lukee "hukka-ale". Kelpaa minulle.

Neuroeurotyyppi (minä) osti myös halvempaa ruisleipää (0,95€ sijaan 0,66€). Ihan pehmeitä ovat.

Tarjouksesta ostin broilerisuikaleita (700g) sekä naudan jauhelihaa. Ensin mainittua taidan tarjota rakkaudella valmistettuna Tupolle, joka lupasi tulla viikonloppuna 'kylään'. 💕

Kaupassa oli tarjouksessa ylikypsä saunapalvikinkku hintaan 2,19€/300g. Mitä teki Stansta? Löysi hyllystä saman tuotteen -30%, jolloin 2,19 - 0,66 = 1,53 euroa. Tarjouksen tarjous?

Jotta nälkä ei pääsisi muka yllättämään viikonlopun aikana, niin ostin vielä eineksiäkin. Grillimakkarat (-30%), ranskalaiset sekä nakit menivät pakkaseen. Lihaperunasoselaatikolle jäi hintaa 0,90 euroa.

Herkuttelua varten ostin kaksi rahkapurkkia á 0,55 euroa. (Hitsi, että on 'järkevä' postaus, mutta olkoon..)

...voi tätä vapaapäivää näinkin viettää? Tykkään noista Lidl'in Cien-tuotteista ja koska sekä shampoo että hoitoaine olivat lopussa, niin ostin uudet.

Tarjouksen vuoksi ja tarpeeseen ostin setin, jossa oli 12 rullaa vessapaperia ja kahdeksan rullaa kuviollista talouspaperia yhteishintaan yhdeksän euroa.

Reppu tuli täpötäyteen ja lasku teki 32,50 euroa. Noilla ruoilla pärjään viikonlopun sijaan ainakin viikon. 

Kunhan Tuppo tulee, niin mies saa myös riisipuuroa: 8dl vettä, kaksi desiä riisiä ja lopussa kaksi desiä kuohukermaa sekaan. En ole ennen kokeillut noin.

Kannoin repun sekä paprut kotiin, jätin repun keittiön lattialle, otin toisen repun ja kävelin lähikauppaan ostamaan mm. kaksi kiloa perunoita.

Nyt ei pitäisi hetkeen tulla nälkä? Ei ainakaan niin, ettei muka olisi syötävää.

Viime yönä jyrisi keittiön ikkunan alla.

Nyt on "kotikadulla" tilaa.

Perjantai 15.01. kello yksitoista. AURINKO PAISTAA pilvettömältä taivaalta!!?

Stansta poistuu 'häiriköimästä' ja laittaa 'loppukevennyksenä' Kallion fb-ryhmässä julkaistun kuvan (vuodelta 2010), joka on mielestäni kekseliäs ja hauska.

Ensin siis syömään, sitten kutomaan ja sitten päikkärit "koska mä voin". 😉

Ps. Sartsa on jatkanut jatkotarinaa, jonka kuvittelin jo jääneen unholaan. Kiitos Sartsa!

Pirtsakkaa perjantaita!

Jatkotarina jatkuu taas...

Jatkotarina, osa 13.

Tämän aloittamani ja uudestaan jatkuvan jatkotarinan kolmannentoista osan kirjoitti Armi (kiitos!) sähköpostiini ja yritän nyt siirtää sen tänne. 

Säännöt löytyvät täältä.

Ensimmäinen osa ja linkit seuraaviin löytyy täältä.

"Otanpas ison kupin kaakaota, kun ei ole suklaata. Se voisi rauhoittaa
mieltä ja pystyisi nukkumaan" tuumasi Maisa kissallensa Merlinille.
"Onneksi Mika ei tullut mökille, saan olla rauhassa. Lukitsen vielä oven
niin ei kukaan pääse yllättämään yöllä nukkuessani."
Kupillisen lämmintä kaakaota juotuaan Maisa antoi kissalleen ruokaa ja
kömpi itse peiton alle nukkumaan.
Juuri kun Maisa oli unten rajamailla soi puhelin.Soittaja oli Mika. "Mitä
riivittiä sinä minulle enää soitat, sanoinhan , että haluan olla rauhassa!"
huusi Maisa puhelimeen. "Soitin vain varmistaakseni, ettet pikaistuksissasi
sanonut mitään sellaista mitä kadut myöhemmin.Mutta en häiritse enempää
enkä soita sinulle enää. Voit itse ottaa minuun yhteyttä, jos haluat" sanoi
Mika ja sulki puhelimen toivotettuaan ensin Maisalle hyvää yötä.
"No niin, siinä ne yöunet meni" totesi Maisa Merlinille ja nousi katsomaan
telkkarista ohjelmaa ja joi vielä kupillisen kaakaota. "No nyt sitten
kaakao loppui, pitää muistaa ostaa kaakaota lisää" mietti Maisa.
Yö kului rauhattomasti sängyssä pyöriessä ja levottomia unia nähdessä.
Aamulla Maisa oli valmis soittamaan siskolleen Minnalle ja kertomaan
uusimmat kuulumiset. Purettuaan Minnalle sisimpänsä Maisa sai vastaukseksi
toteamuksen:"Olettehan te Mikan kanssa edenneet salapoliisityössä ja älä
nyt ainakaan kokonaan unohda Mikaa. Voit vielä tarvita hänen apuaan . Ja
onhan hän komea mies, oikea silmänilo! Ja kun näet Roopea, sano terveisiä!"
Maisalla pyörii päässä ajatukset sekaisena vyyhtinä. Miten Minna tietää
Roopesta. Oliko kasvattiäidin naapurustossa Pentin tai Paavon sukulaisia.
Ja miten minun kuvani on Roopen valokuvien joukossa. Yhtä sekamelskaa koko
kipeä pää ja ajatukset kieppuvat villisti asiasta toiseen. Tekisi mieli
soittaa Hannalle ja pyytää häntä käymään mökillä, jotta saisi asioihin
vähän selvyyttä. Maisa kuitenkin torjuu ajatuksen peläten Pentin tai Paavon
saapuvan mökille. Sitä hän ei kestäisi tässä mielentilassa.....
Nälkä kurni Maisan vatsaa ja hän vilkaisi jääkaappiin . Siellä ei ollut
syötävää, Pelkkiä perunoita, vähän maitoa ja levitettä. Oli pakko lähteä
kauppaan vaikkei yhtään tehnyt mieli lähteä ihmisten ilmoille. "Kauppa on
sellainen pieni kyläkauppa, ei siellä ketään ole" Maisa lohduttautuu.

Kun Maisa avasi kaupan oven hän melkein paiskasi oven kiinni. Oven
suussa seisoi etsivä Mika Haapamäki ja hymyili Maisalle.
"Juuri nyt en haluaisi nähdä ainoatakaan kaksilahkeista" ajattelee Maisa
tuskastuneena.
Maisa kerää ostokset : maitoa, kurkkua, tomaattia, munia, lihapullia,
kissanruokaa ja SUKLAATA. Suklaata hän todella tarvitsee nyt!
Maksettuaan ostokset hän törmää pihalla Hannaan.........."

Kiitos paljon, Armi! Saattaisin voida itsekin jatkaa, mutta nyt en jaksa. Napatkaas joku tästä koppi? Sinä???

Mitä Maisalle sitten tapahtuu?

Himpskatti!?

PerjantaiAamuHuomenta!

Jopas oli työpäivä eilen!!? Haluan korostaa, etten halua ylentää itseäni mitenkään, ainakaan paljoa, mutta. 😌

Menin töihin ja ajatuksena oli, että alan heti pakkaamaan niitä heijastimia. Kuinkas sitten kävikään. Aloitin niistä sinisistä sydänheijastimista ja kesken pakkaamisen tajusin, että osa heijastimista oli pahvitettu väärinpäin. Yksivärinen tausta ulospäin. Mitä hemmettiä?!! Menin toimistoon ja sanoin, että "olen mokannut". Tietysti paikalla oli ns. isopomo, joka oli kanssani samaa mieltä, että asia on korjattava. En todellakaan voinut käsittää, kuinka niin oli käynyt???

Ohjaajan kanssa laskimme, että uusia pusseja oli tarpeeksi ja aloin leikkaamaan heijastimia irti edellisistä pusseista. Siinä puhistessa ja saksiessa minulla välähti! Nehän olikin erään miehen tekemiä. Miehen, jonka pöydältä olimme käyneet pomon kanssa nappaamassa ne minun pöydälleni. Siinä se syy! Phuuh. 

Minä oikeasti hermostuin, kun en voinut käsittää virhettä. TIESIN satojen ellei tuhansien heijastinten kokemuksella, että lähes kaikissa on 'blanco' tausta. Laitan ne jo pussittaessa samansuuntaisesti 'naama' itseeni päin. Ja kun olin vielä kehunut pomolle, että se sydän jäähileineen on nätti.

Siinä niitä nopeasti uudelleen pussittaessa huomasin yhden pienen renkaan, kun sydän oli ainoa, johon laitettiin isot. Sain itselleni "palkkion" tarkkuudestani? Myönnän tässä ja nyt, että kävin 'vasikoimassa', ettei se virhe ollut minun (EN kertonut kenen!). En vain voinut jättää asiaa leijumaan ilmaan. Sain kiitokset siitä, että olin huomannut virheen.

Eikä tuossa vielä kaikki. Pakkasin tietysti ne heijastimet itse ja vaikka laskin kahteen kertaan, niin niitä oli 201 kappaletta kahdensadan sijaan...

Saimme työkaveri T:n kanssa pakattua kaikki heijastimet kahdeksaan laatikkoon ja joku mies haki ne puolen päivän jälkeen. Urakka hoidettu!!! 👌

Toivoin viimeiseksi tunniksi jotain "aivot narikkaan"-hommaa ja sellaisen sain.

Laitoin viisi muiden laskemaa, pussittamaa, pahvittamaa ja tarroittamaa pussia etiketit samaan suuntaan nippusiteellä kiinni. Kuinka helppoa ja vaivatonta! Ehdin tehdä niitä hitaalla tahdilla viisikymmentäviisi nippua tunnissa.

Tai vajaassa tunnissa, sillä pomo oli käskenyt edellisenä päivänä minua lähtemään kymmentä vaille edellisen päivän vuoksi. Tein niin ja tapasin Tupon. Ja päädyin tänne hänen luokseen yöksi.

Heräsin TAAS ennen seitsemää ja olen ollut tässä koneella yli kaksi tuntia. Aurinko on noussut. Ajattelin pakata kohta lankoja ja muuta siihen uuteen pinkkiin lentolaukkuun ja lähteä sen kanssa Omaan Kotiin. Siellä odottaa tiskaamattomat astiat ja yksi tehty sukka pariaan, mutta mikäs kiire tässä vapaapäivänä on... 😍

HIP HEI, Sartsa Silmukka soikoon-blogissa on jatkanut pitkän tauon jälkeen aloittamaani jatkotarinaa! Ihan mahtavaa!!! Säännöt löytyvät täältä ja linkit kaikkiin osiin täältä. Olisipa hienoa, jos joku nappaisi kiinni ja jatkaisi vielä tästä eteenpäin! Sinä vaikka..? 😃

Iloista alkavaa viikonloppua!

Jatkotarina, osa 11.

Koitan itse...

Koska en tahtoisi jatkotarinan vielä päättyvän, niin koitan kirjoittaa siihen edes askeleen eteenpäin. Jotta Maisan jännittävä mökkielämä ei pysähtyisi vielä... 😉

Ohjeet täällä.
Eka osa ja linkit kaikkiin seuraaviin täällä.

*      *      *

"Nyt en enää ymmärrä yhtään", mietti Maisa punaisia lenkkareitaan tuijotellen. "Siis Paavo ei tunnusta Penttiä veljekseen, mutta käy silti kylässä kuin kotonaan?". Mistä mahtaa olla kyse? "Miksi minä en muista, saati ymmärrä, yhtään mitään?", ihmettelee Maisa ja rapsuttaa kuin ohimennen Merliniä. Miksi kissa on paikalla kuin kotonaan?
Paavo istahtaa Maisan viereen ja taputtaa häntä tuttavallisesti polvelle. Jopa liian tuttavallisesti.
Maisa nappaa pienen palan vuohenjuustoa lautaselleen, mutta jokin estää maistamasta. Vasta kun etsivä Haapamäki pistää palasen suuhunsa, tohtii Maisakin maistaa omaa palaansa. Hyväähän se on, mutta samalla siinä maistuu jotain outoa. Onko se vain mielikuvituksesta kiinni vai onkohan se "yhtä aitoa" kuin maistamansa viini? Missään ei tunnu olevan mitään järkeä.
Pentti alkaa muistelemaan lapsuuttaan ja salassa pidettyjä asioita. Kuinka pienellä kylällä riitti vitsailua siitä, että hän ja Paavo olivat niin saman näköisiä. Ehkä joku tiesi asiasta jotain, mutta ääneen siitä ei puhuttu. Paavo hymähtelee eikä kommentoi.
Ovi narahtaa ja sisään astuu nainen poikansa kera. Pentti ilahtuu silminnähden ja alkaa kyselemään vaimoltaan poikansa vointia. Nolon oloinen poika livahtaa ovesta ja nainen liikahtaa esittelemään itsensä etsivälle: "hei, olen Hanna, Pentin vaimo. Anteeksi, että en tajunnut heti esitellä itseäni..", hän sanoo, mutta kääntää päätään ja jatkaa, että "kas, Maisa, miten pääsit eilen mökillesi? Onko kaikki hyvin?". Maisaa puistattaa. Hän ei muista koskaan tavanneensakaan naista.
Huoneessa tulee hiljaista. Miehet vilkuilevat toisiaan ja tuntuu kuin keittiö olisi sanomattomia sanoja täynnä. Kuin kukaan ei tahtoisi rikkoa hiljaisuutta. Maisa antaa katseen kiertää ympäri keittiön hiljaisia seiniä, kunnes se pysähtyy ikkunalaudalle... Farmor Tallskog??? Miten noita yli satavuotiaita pelargoneja voi olla TÄÄLLÄ ikkunalla? Samoja, joita oli Paavon talon yläkerrassa?
Maisan iho kipuaa kananlihalle ja hänen on vaikea olla paikallaan. Niinpä hän nousee, pyytää anteeksi ja lähtee etsimään paikalta livahtanutta Pentin poikaa. Jospa hän osaisi kertoa jotain. Maisa nousee portaita yläkertaan ja koputtaa ovelle, jonka olettaa johtavan pojan huoneeseen. Mitään ei kuulu ja hän koputtaa uudestaan...

*      *      *

Ota koppi? Mitä sitten tapahtui? KUKA jatkaa??? 😯

Sinäkö?

Jatkotarina, osa 10.

Tarina saa vihdoin jatkoa...

Armi oli laittanut minulle jo pitkään kaipaamani jatko-osan sähköpostiin ja tässä se on:

*     *     *

Kun he tulivat portaille, oven avasi mies ojentaen kätensä ja esitteli
itsensä etsivälle:" Olen Pentti Kiljunen". Maisalle hän sanoi kiusoitellen
pilke silmäkulmassa: "Oletpa nopea vaihtamaan kaveria kainaloosi. Eilen
illalla olit täällä Paavon kanssa ja nyt on jo uusi seuralainen." Tähän
Maisa vastasi:" olinko minä täällä? En oikein muista. Ja mitenkäs sinä voit
olla Paavon veli kun sinulla on eri sukunimi ja Paavo sanoi olevansa ainoa
lapsi"
Tulkaapa sisälle ja suoraan keittiöön , kodin sydämeen niin keitän meille
kahvit ja jutellaan. Laittaessaan pöytää koreaksi Pentti kysyy :"Maisa,
miltä maistui se vuohenjuusto, jonka annoin sinulle illalla lähtiessäsi?"
"En tiedä, ei minun jääkaapissa ollut minkäänlaista juustoa" sanoo Maisa
nolona.
"No, arvasinhan minä. että Paavo otti itselleen sinulle antamani juuston.
Mutta ei se mitään, tässä on eilen päivällä paistamaani vuohenjuustoa, voit
maistella siitä. Vaimoni ei ole kotona, hän lähti viemään poikaa
terveyskeskukseen. Roopella oli jo eilen kova yskä ja Hanna hoiti Roopea
yläkerran makkarissa.Yöllä nousi vielä kova kuume. Et ehtinytkään eilen
tutustua Hannaan, hän on oikein mukava ja avulias , teistä voisi tulla
ystäviä."
He joivat toiset kupilliset kahvia ja sitten Pentti jatkoi:"Paavon isä äiti
yrittivät saada lasta monen monta vuotta, mutta turhaan...... Jossain
vaiheessa Paavon isä kävi kaupungissa ja tapasi äitini, minä olen saanut
alkuni silloin .Kolmen vuoden kuluttua siitä Paavo syntyi. Paavo ja Paavon
äiti eivät tienneet minusta mitään, enkä minä isästäni liioin. Kun Paavon
isä kuoli, viranomaiset ottivat minuun yhteyttä ja ilmoittivat , että olen
saanut isän puolelta testamentilla perinnön. Tämän metsäpalstan, johon
rakensin kotini ja ryhdyin maanviljelijäksi. Paavo ei tunnusta minua
sukulaiseksi ja on katkera siitä, että minulla on vaimo ja lapsi:"
"Saiko Paavo sitten perintöä" kysyi etsivä Haapamäki uteliaana.
"Kyllä sai, sen tilan jossa on kesämökkikin. Se on yhtä iso palsta kuin
tämäkin." Pentti mietti tovin ja jatkaa:" Paavo yrittää vokotella
naista itselleen sen ihmejuoman avulla, jota sinäkin Maisa eilen illalla
maistelit. Se tekee olon kevyeksi eikä seuraavana päivänä muista kaikkea."
"Siitä puheenollen" jatkoi Maisa "miten minun lenkkarit on täällä teidän
portailla?"
"Sinä suostuit laittamaan Paavon kumpparit jalkaan , kun Paavo pyysi"
Pentti nauroi.
"Minun pitäisi saada sitä juomaa tutkittavaksi" sanoo etsivä. "Eihän
sitä tiedä mitä se oikein on ja miten se vaikuttaa. Onko siinä jotain
huumaavaa ainetta ja onko se vaarallistakin"
Pentti vastaa:"Jonkun naisen täytyy salaa ottaa pieni määrä nestettä
pulloon käsilaukkuun. Olen juonut samaa kotiviiniä, mutta epäilen, että
naisen lasiin hän lisää jotain muuta......Minulla ei ole koskaan ollut
muistihäiriötä tai muitakaan oireita vaikka joskus koemielessä
olen lipittänyt sitä enemmänkin"

Portailta kuuluu kopinaa ja sisään astuu ----- kukapas muu kuin
Paavo.....

*     *     *

Tarinan ohjeet löytyvät täältä.
Ensimmäinen osa sekä linkit jatko-osiin täältä.

Jos innostut jatkamaan tarinaa, kuten toivoisin, niin "ilmoittaudu" tämän osan kommenttilaatikkoon, kiitos! Ja Armille iso kiitos! 😃

Mitenköhän tarina vielä jatkuukaan?

Puistoilua ja...

...jaarittelua.

Jännä tunne, kun on kuvia, joita haluan laittaa tänne, mutta ei oikein mitään kirjoitettavaa. On ollut niin samanlaisia päiviä kaikki.

Tuppo on naputellut koneella työhommia ja minä olen kutonut sukkia. Tummasävyiset raitasukat ovat olleet hieman haasteelliset, sillä yksi langoista on saatu ja osittain aika heikkolaatuinen. Niitä rispaantuvia ja katkeilevia kohtia on tullut vastaan liikaa (paljon lisää pääteltäviä lankoja, njääh). Ensimmäinen sukka on kärkikavennusta vaille ja toinen on kudottu kantapään 'yli'.

Puistossa kannan mukanani jämälankavirkkuuta. Jos näitä patalappuja virkkaa koko kesän, niin niitä voi olla mukavasti kasassa loppuvuodeksi. 😄

Että minä tykkään, kun kaikissa kolmessa lähipuistossa on vettä!

Suurimmassa puistossa on suihkulähde ja kaarisilta. Kahdessa pienemmässä suloiset purot.

Eilen illalla penkkimme jäi varjoon ja tuli hieman viileää istua siinä. Lähdimme liikkeelle etsimään paikkaa, johon aurinko vielä paistoi.

Linnanmäen kupeessa oli paljon nuorisoa ja monet istuivat siellä ihan kylki kyljessä!?? Me menimme etäämmälle.

Olen tästä maininnut ennenkin, mutta on ihanaa, kun puistossa tulee juteltua enemmän miehen kanssa. Kotona hän keskittyy töihinsä ja silloin ei juurikaan puhuta.

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän konsertti on parhaillaan menossa radiossa ja telkkarissa, mutta katson sen Areenasta myöhemmin. Tuppo nukkuu.

Tänään ei tarvitse kokata sillä tein eilen illalla kattilallisen siskonmakkarakeittoa. Tärkeä tieto, hih. Jotain ihanaa salaattia tekisi mieli.

Tänään on viileämpää kuin eilen. Aurinko paistaa ohuen pilvipeitteen läpi, joten puistoilu saattaa jäädä tältä päivältä. On kova tuuli.

Loppuikohan se jatkotarina yhdeksänteen osaan? Eikö kukaan ottaisi jatkaakseen sitä?

Jaarittelu sikseen ja puikot käsiin, jotta saisin ne sukat valmiiksi.

Ai niin, kysyin lempimarjoista. Omani taitaa olla vadelma vaikka valitessa tulee aina vaikeuksia mansikan suhteen. Lapin likkana tykkään tietysti lakoista. Mustaherukoita ei siedä missään muodossa! Kaikki muut käy. Seuraavaksi voisin kysyä:

Mikä on lempikukkasi?

Jatkotarina, osa 9.

Tarina jatkuu...

Onneksi Armi laittoi kommentin, että oli laittanut minulle sähköpostia. Sieltä löytyi seuraava osa jatkotarinaan. Mahtavaa!

Ohjeet löytyvät täältä.
Ensimmäinen osa ja linkit jatko-osiin täältä.

*     *     *

Etsivä Haapamäki pyysi Maisaa mukaansa katsomaan vanhaa taloa ja sen
pihapiiriä. Maisa oli nyreissään eikä olisi halunnut lähteä, mutta ajatteli
sitten, että käy katsomassa. Yksin ei kuitenkaan uskaltaisi
lähteä."Täälläkö sinä kävit?"kysyi etsivä talon luona. "En ole enää varma,
oliko se unta vai olinko täällä" sanoo Maisa epävarmasti. Etsivä avaa talon
oven , joka narisee pahaenteisesti.Katsottuaan hetken ovelta sisälle,
toteaa etsivä ettei sisään voi mennä, kun lattialaudat ovat aivan lahonneet
ja yläkerran portaista puuttuu askelmia . Kaidekin on ihan rempallaan. "Et
tainnut käydä täällä, olisit loukannut itsesi jos olisit yrittänyt kiivetä
yläkertaan" "En kai sitten " toteaa Maisa avuttomana. Kuitenkin Maisalla
on vahva tunne siitä, että on ollut yläkerrassa.
Pihalla etsivä näyttää kädellään yläkerran ikkunoita ja toteaa" eihän
tuolla ikkunalla ole ainoatakaan kukkaa".Maisa huokaa kuuluvasti ja kissa
puskee häntä jalkoihin levottomana.
"Käydäänpäs katsomassa vähän pihapiiriä ja vajaa, löytyykö täältä jotain
kiinnostavaa" sanoo etsivä Maisalle. Etsivä kävelee vajaa kohti ja Maisa
huomaa suuren ruusupensaan talon sivustalla puiden katveessa. Se on täynnä
valkoisia kukkia. "Juhannusruusu" Maisa toteaa ja kävelee kohti.
Sitten hän huomaa ruusupehkon varjossa kolme kivilaattaa ja niissä nimet ja
päivämäärät.Maisa kiljaisee kimakasti pelkästä kauhusta ja etsivä on heti
paikalla "Luulin, että löysit ruumiin, kun kiljuit niin kovasti" hän sanoo.
"Haudat, kolme hautaa" karjaisee Maisa sydän jyskyttäen.
Etsivä löytää vajasta lapion ja kaivaa haudat auki. Sieltä löytyy pieniä
luita, eläinten, ei ihmisten. "Oiskohan kaksi koiraa ja kissa haudattu
tänne" aprikoi etsivä hikisenä.
Laatoissa on nimet Jokke k.1982, Miska k. 1979 ja viimeisessä laatassa Misu
k. 1987. "Omistaja on ollut eläinrakas" saa Maisa soperrettua. "On
ruusupensaan istuttanut lemmikkien haudalle".
Etsivä tutkii vielä lähiympäristöä löytämättä mitään epäilyttävää.
"Tuossa parin km päässä on maalaistalo, jossa asuu sinun vuokraisäntäsi
veli.Lähdetäänpäs sinne ostamaan kananmunia ja jututtamaan omistajaa. Jospa
hän kertoisi jotain mielenkiintoista veljestään".
Maisa sanoo, ettei hän lähde mihinkään mökistään, mutta etsivä ottaa Maisaa
kädestä kiinni ja taluttaa autoon. "En voi jättää sinua yksin" hän toteaa.
Merlin livahtaa heti oven avauduttua auton takapenkille ja käpertyy siihen
tyytyväisenä kehräten.
Etsivä Mika Haapamäki kurvaa auton aivan maatalon portaiden viereen ja
silloin Maisa huudahtaa "Tuossa on minun punaiset lenkkitossut! Tunnen ne
siitä, että vasemmassa lenkkarissa on valkoinen maalitahra kärjessä"........

*     *     *

Kylläpä tarina kulkee ja etenee mukavasti. Sopivasti jännitystäkin. Kukahan jatkaisi tästä?

Seuraavaa kirjoittajaa odotellen...

Jatkotarina on saanut jatkoa...

Tiistaiaamupäivää!

Jippii, jatkotarina on saanut kahdeksannen osansa. Kiitos Sartsa! Uusin osa löytyy siis täältä, ohjeet täältä ja ensimmäinen osa täältä. Nyt sitten odotellaan seuraavan osan kirjoittajaa ilmoittautumaan viimeisimmän kommenttilaatikkoon... 👍

Minä tulen näemmä kiusaamaan itseäni tämän viikon muistuttamalla itselleni joka aamu, että tämän viikon sunnuntaina olisi ollut lähtö kahdeksi viikoksi Kreikkaan, hitsi. Juteltiin asiasta eilen Tupon kanssa ja tottahan se on, että peruuntuminen on tavallaan helpompi hyväksyä, kun tilanne on kaikille matkan varanneille sama. Helpottaakohan tämä sunnuntain jälkeen?

Käytiin taas eilen, kuten näemmä melkein joka päivä, istumassa hetki puistossa. Sen jälkeen nappasimme kumpikin reput selkiimme ja lähdimme kauppaan. Yritin ostaa niin, että kaikkea riittäisi useammaksi päiväksi. Ruokakerma unohtui, joten lienee syytä houkutella mies sitä hankkimaan, jotta välttyisin itse heräteostoksilta... 😇

Illalla olin jostain syystä poikkeuksellisen väsynyt, joten Tuppo hääräsi hellan ääressä minun nukkuessa. Mies loihti hyvät syötävät lautasille.

Syötyäni (kiitos Tuppo!) nukahdin uudestaan ja miehellä oli täysi työ saada minut hereille keskiyöllä, kun minun piti täyttää ilmoitus Kelaan. Sain sen tehtyä ja nukahdin taas. Mistäköhän moinen väsymys johtui? No, pitää nukkua silloin, kun nukuttaa.

Sain eilen kirjeen (sis. äitienpäiväkortin) äidille postilaatikkoon. Tai siis Tuppo sen vei. Sen jälkeen juttelin tovin puhelimessa pyykkituvassa olevan äidin kanssa. Onneksi hänen luo menee tänään sairaanhoitaja kotihoidosta ja ottaa verikokeet. Nautriumarvo ei meinaa pysyä kohdillaan. Kerroin, että alkaa tuntua haikealta, etten pääse Rovaniemelle. Normaalisti olisin menossa pian Kreikasta palattuamme. Minkäs teet.

Kuulostanpa alavireiseltä, pahoittelen. En kuitenkaan ole, vaan jatkan sukkien kutomista. Ensimmäinen on valmis ja kaipaa pariaan. 

Aurinko paistaa!

Jatkotarina, osa 7.

Näin se jatkuu...

Liisa siis kirjoitti tarinaan seitsemännen osan ja lähetti sen minulle sähköpostilla. On hieman haastavaa muokkailla tekstiä, kun sähköpostissa menee rivit erilailla. Yritän parhaani. Ensimmäinen osa löytyy täältä ja sieltä linkit jatko-osiin. Olkaapa hyvät!

*     *     *

Taas Maisan mielen valtaa pakokauhu, ikäänkuin  loitsun muodossa mumisee..

"jos selviän täältä teen kaikki asiat "just niin kuin pittää"

Hetkeäkään aikailematta kääntää katseensa kohti vuokraisäntää, joka  koko ajan äänessä, aivan kuin nauhalta tulis tuo tarina....

Maisa kysyy Paavolta:

Missähän minä olen?

Mikä on tämä huone?

Oletko sinä enkeli vai paholainen?

Paavo katsoo Maisaa surullisin silmin ja sanoo:"olet turvassa", en ole kumpainenkaan  joiksi luulet??.

Olen Paavo Antero Lahtinen, Irma ja Elmeri Lahtisen ainoa poika ja tämä talo oli vanhempien silmäterä, ja purskahtaa tuskaiseen itkuun...

Maisa hätääntyy ja menee Paavon luokse, tartuu keveästi olkapäästä:

Kerro minulle.Voit luottamuksellisesti kertoa....Vanhemmistasi....

Paavo nojautuu Maisan kylkeä vasten nyyhkyttäen. Tiesin että Sinuun voi luottaa...

Paavo kertoo, kuinka tärkeitä hänen äidille olivat nämä pelakuut....kuinka kaunis koti hänellä oli ja rakastavat vanhemmat. Maisaa hiukan pelottaa hetki sitten näkemänsä, kauneus ja kukkien loisto joka on muuttunut ränsistyneksi vintiksi,,,,hävinneet kuin uni aamuisista silmistä.

Katsoessaan Paavoa Maisan sydän täyttyy myötätunnosta. Lohdutuksesta ja surusta.....

Maisa jatkaa Paavon jututtamista...Paavon tunne tilakin tasaantunut, kuitenkin ääni on vielä  surullinen...

Niin vanhempani olivat onnellisia. Pienviljelijöitä. Yhdessä ja perheenä teimme kaikki maatalous ja puutarhatyöt. Pienestä pojasta lähtien totuin vaativaankin kotityöhön, jo hiukan hymy toisella suupielellä, rikkaruohot. Niitä kitkin äitin kanssa kilpaa....

Kunnes naapuriimme muutti mies "Risto Röyhkeä", joka luikerteli kuin käärme uskotellen, valehdellen, äiti-Irman ja isä -Elmerin elämään. Kuin hypnotisoiden vanhempani. Ja lopulta he suostuivat takaamaan valtavan ison pankkilainan meidän kotitilaa vastaan.....

Tällä Risto Röyhkeällä ei pienintäkään tarkoitusta maksaa velkaansa. Nautti rahoistaan, leventeli kylillä, "miljonäärinä".

Ennen kuin syksy koitti, perheemme koti oli mennyttä. Ja vanhempiemme elämä....

Taas itkuun  purskahtava Paavo jatkaa...vanhempani taistelivat Röyhkeää vastaan "kevyt mielinen velkaantuminen", se sitä se oli. Vanhempani hakivat apua kaikista mahdollisista paikasta...Aivan turhaan ,mutta laki on niinkuin se luetaan, kelle se luetaan ja miten se luetaan. Se lappu ja se inhottava luikertelija Risto Röyhkeä tuhosivat vanhempani....

Paavon itkuisesta puheesta  ei saa mitään selvää. Maisankin silmä kostuu Paavoa katsoessa....

Vuokraisäntä kääntyy yhtäkkiä Maisan puoleen ja sanoo, nyt teen tästä lopun, hautaan kaikki ikävät asiat...

Hetken Maisa ajatteli, "nytkö on minun vuoroni lähteä, tarkoittikohan, hautaamisella? Voi ei: en halua kuolla!", hän puoli ääneen huudahtaa. Silloin Vuokraisäntä nousee ylös. Me teemme yhdessä tästä lopun, ja sieppaa Maisan viereensä...

He yhdessä laskeutuvat portaita alas. Maisan sydän pamppaa hurjasti.

Aivan kuin ränsistynyt talo ja portaat oisivat ehjät. Maisan vilkaistessa taakseen...

Paavo kävelyttää Maisan syvälle metsän siimekseen ja 

kauhukseen hän näkee kolme hautakumpua....metsä aukiolla. 

Maisa kysyy värisevällä äänellä "kenen hautoja nuo ovat? Kuka on haudannut heidät?".

Minä, vastaa Paavo! Minä heidät hautasin.

Tiedäthän tunteen, kun yrität unissasi paeta. Jalkasi ovat kömpelöt, ääntä ei lähde suusta, niin Maisakin tunsi sillä hetkellä. Paavo katsoo Maisaa ja sanoo: "nyt voin jatkaa tarinani loppuun...

Isäni ampui Risto Röyhkeän. Äitini ja isäni kirjoittivat jäähyväiskirjeen minulle, miksi riistivät henkensä unilääkkeillä...

 

Paavo kysyykin: "Mitä  sinä oisit  tehnyt minun sijassani?". Maisa silmät pyörähtävät ammosen isolle! Mutta miksi noita hautoja on viisi, kaksi tyhjää? Aivan kuin ei Paavon kysymystä ois kuullutkaa. Paavon katse tavoittelee Maisan silmiä, jotka pyörivät edes takas. "Maisa", sanoo Paavo napakasti, "nuo kaksi hautaa ovat minulle ja minun vaimolle". "Niinpä tietenkin", Maisa sanoo pelokkaasti, "mutta sinullahan ei ole vaimoa? Vai onko?".

Hän rohkaisee mielensä ja sanoo: "eihän nykypäivänä voi ketään metsää haudata. Ruumiinavaukset ym. viralliset asiathan on hoidettava." Paavo ärähtää, "laki on minun käsissä!". Tuuli tai viima yltyy....

Hän säpsähtää, kun Paavo Vuokraisäntä laittaa hänen ylleensä huopaa ja herää siihen. Niin Maisa istuu vuokramökkinsä terassilla, pehmeässä nojatuolissa JA ihmettelee punaista pelakuun kukkaa kädessään. Sitä vanhaa yli satavuotiasta kantaa Farmor Tallskog. Ymmärtämättä kokemansa. Oliko se sittenkin unta...

Mitään sanomatta hän katsoo Vuokraisäntää, joka hymyilee kainosti ja tuumaa: "mahtoi olla jännittävä uni..".

Maisa ei saa sanaakaan suusta vaan astuu sisälle huoneeseen, joka on lämmin. Takka roihuaa ja kahvintuoksu kantautuu nenään. Kauhukseen huomaa punaisen pelakuun pöydällä. Kääntyy ovelle käskeäkseen Vuokraisännän sisälle, mutta terassi on tyhjä. Ei jälkeäkään Paavosta, paitsi nuo mystiset pelakuut...

Vain länsituuli uivertaa ja kehoittaa Maisan sulkemaan ovet ja ikkunat...

*     *     *

Kas noin. Toivottavasti tuo kelpaa Liisalle?! Ja teille muille. Yritin pitää tarinaa kasassa mitään muuttamatta ja Liisan tyyliin kirjoittaa kajoamatta. Jännää mitä tuolla vielä tapahtuukaan...

Kuka mahtaa napata kiinni ja jatkaa?

Jatkotarina, osa 6.

Liisan kirjurina.

Kuten jo alunalkaen kerroin, niin tämäkin tapa passaa: kirjoittaa tarinaan jatkoa ja toimittaa se minulle sähköpostilla. Nyt Liisa Hopeiselta Kuunsillalta teki niin, kiitos! 😀

Liisan saatesanojen pohjalta yritän toimia parhaani mukaan. Liikaa mitään muuttamatta ja Liisan omaa tyyliä kunnioittaen.

"Hei Stansta!
oikolukisitko, minä en osaa pilkkuja laittaa oikiaan kohtaan..."

*     *     *     *     *

...yläkerrasta askeleet lähentyvät portaikkoa. Maisan sydän pamppailee, väliin ylös ja alas. Astuen varovasti kohti ovea, ajatellen livahtaa nopeasti ulos ja samassa Maisan jalka menee lattia lankun läpi juuri siitä lahoimmasta kohdasta. Maisa yrittää varovasti kiskaista, mutta tuntee kipua jalassaan. Samassa hänen vieressä seisoo mies! Paavo Lahtinen. Hänen vuokraisäntä tuiman näköisenä.
 
Maisa alkaa selittää: "olen niin hulluna vanhoihin rakennuksiin...kun tämä
talo näytti autio talolta ,en voinut vastustaa kiusaustani. Anteeksi...ei ollut tarkoitus pelästyttää", kuului ääni Maisan vierestä. Maisan sydän löi tuhatta ja sataa. Pelkokin astui kuvioon, joten hän sanoi r a u h a l l i s e l l a äänellä vuokraisännälle: "en minä pelästynyt, jalkani on jumissa lattialankkujen välissä ja vähän sattuukin tuohon jalkaan." Paavo yrittää nostaa Maisan jalkaa. Kipu vain lisääntyy. Maisa tuumii Paavolle: "vuokraisäntä sanoo kyllä minä neuvot keksin". Jalka irti saadaan, kokonaisena tai kappaleina. EI.EI. "Herran -Jumala", huudahtaa Maisa.
 
Paavo hörähtää puoli-ilkeään nauruun ja verkkaisesti sanoo: "mustaa huumoria, mustaa huumoria. Haen kirveen liiteristä".  Maisa alkaa melkein itkettää. "Jos selviän kunnialla tästä, teen kaikki asiat just niinkuin pitää!", itsekseen Maisa mumisee.

Odottavan aika tuntui pitkältä. Paavo aukaisi porstuan oven, otti kahverista kannun. Kysyi Maisalta: "janottaako sinua?, tahdotko kostuttaa suutasi kotiviinillä ennenkuin..." ja heilautti kirvestä. Maisa värisevällä äänellä: "no jos minä pikkulasillisen ottaisin sitä viiniä" ja samalla hetkellä hän järkyttyneenä kysäisi: "kuka tämän viinin on valmistanu ja mistä marjoista??"
 
Paavo oli hetken hiljaa kuin harkittua vastausta miettien. "Äitini,rakas äitini. Hän valmisti metsämansikoista tämän viinin vuonna 1986" ja kaatoi Maisalle puhtaaseen pieneen lasiin. "Niin kirkkaanpunaista ja helmeilevää en ole eläessäni nähnyt", Maisa jälkeen päin ajatteli...

Maisan huulet maistoivat jotain "taivaallista-juomaa". Sitä se oli. Maisa sanoi Paavolle: "sanoitko vuonna 1986?". "Kyllä, vuonna 1986", Lahtinen sanoi hiukan kireällä äänellä. Maisa sylkäisi viinin suusta aivan kuin se olisi yhtäkkiä maistunutkin kitkerältä.
 
Ja huomasi kauhukseen molemmat jalat olevan kunnossa, lattialankku ehjä...Tempaisi koko roppansa valmistuakseen syöksyyn verannan ovelle. Tarttui Paavo hänen kädestään ikäänkuin pidätellen. Maisa itkunväreisenä.. "minua jo etsitään.. päästä minut!". Paavo sanoo: "ei Sinun minua tartte pelätä! Kun kerta olet sisällä voisin esitellä Sinulle taloa... Aloitetaanko yläkerrasta?", kysyi Paavo Maisalta. "Maisa! Kuulitko Sinä! Vilkaistaanko vinttiä.." Johon Maisa pelonhammasta purren: "mene edellä,tulen perässä."
 
Kolme alimmaista rappusta narahti, kuin ilmoittaen yläkerran väelle: olemme tulossa? Maisan pelko alkoi hälvetä, kun saapuivat vintin ylätasanteelle, mutta sydän alkoi lyömään tiheään. "Voi ei!", huusi Maisa!! ....en ole eläessäni nähnyt näin kauniita ja näin paljon pelasrgonia,kuin
täällä, Maisa innoissaan melkein lensi kukasta kukkaan ihmetellen kukkien
paljoutta,

Antseppä-vaaleanpunaiset kukat
Evakko-vaaleanpunainen puolikerrottu
Farmor Tallskog-yli satavuotias vanha kanta

Kunnes yhtäkkiä putosi polvilleen ja alkoi itkeä. "Missä minä olen? Mikä on tämä paikka?" Vuokraisäntä tarttui hellästi Maisaa käsipuolesta ja sanoi: "mehän tulimme vintille.....ja lupasin näyttää ja esitellä taloa..." Taas Maisan mielen valtaa pakokauhu ja ikäänkuin loitsun muodossa mumisee..."jos selviän täältä, teen kaikki asiat just niinkuin pitää....."

*     *     *     *     *

Olipa tuo haastavaa! Loistava eteneminen -paitsi minulla ns. oikeinkirjoituksessa. Ei tuo nytkään kieliopillisesti läheskään oikein mene, mutta ei se haittaa! 

Kukahan mahtaisi jatkaa..?

LankaLauantai

Vuodesta on jäljellä 264 päivää.

Niin Wikipedia kertoo. Etsin tietoa lankalauantaista ja sitä löytyy täältä. Aurinko paistaa jälleen ihanasti.

Sain eilen kudottua ensimmäisen (ison) sukan neljästä valmiiksi. Ihmisen mieli on outo, sillä aloin illalla kiukuttelemaan itselleni, kun en jaksanut kutoa enempää. Ei niillä sukilla ole määrättyä toimitusaikaa, jouduin hokemaan itselleni.

Keräsin kiukkua silläkin, etten innostunut ruoanlaitosta. Tuppo tuunasi kaupan pizzoista ihan syötäviä eli ei me nälkää nähty. Piirakastakin on vielä puolet syömättä. Keittoa, salaattia ja vaikka mitä ehtii tekemään vaikkapa tänään...

Löhösin sohvalla ja katsoin 'aivojen purkkaa' telkkarista. Saikohan Sude uuden laitteensa toimimaan..? Toivon niin.

Koska en halunnut lähteä ulos murisemaan, niin kaivauduin sänkyyn ja nukuin reilut seitsemän tuntia. Osasin siis "poistua tilanteesta" ilman, että olisin purkanut omaa turhautumista Tuppoon. Hyvä minä.

Liisa on kirjoittanut jatko-osan tarinaan ja laittanut sen minulle sähköpostilla. Pyynnöstään korjailen sieltä kirjoitusasua omien taitojeni(?) puitteissa ja julkaisen sen sitten täällä Stanstalandiassa. Hetken se vie, mutta tulossa on.

Laittamiani kuvia katsellessa alan kaivata jo luontoon tuoretta vihreää sekä muita värejä. Tuleehan ne, mutta hetken joutuu vielä odottamaan.

Facebook'issa on nyt jos-vaikka-mitä meemin kaltaisia juttuja. Yksi niistä on keksiä oman sukunimen alkukirjaimella keksitty runo. Omastani tuli tällainen:

Polkua pientä pitkin patikoiden,
pääsiäisen pitkiä pyhiä pohtien,
pieni pellavapää päätään pinnistellen,
ponnisteli purtavaa päiväksi pähkäillen.

Perunoita, porkkanoita, paprikaa.
Pataa? Piirakkaa? Pientä pureskeltavaa?
Pistäisikö pestoa? Palan punakampelaa?
Paremminko puuhaan pitäisi panostaa?

Pian polku päättyi pellon pientareelle,
pellavapää poikkesi polulta puhisemaan:
"Pistänpä pelkkää pannukakkua pöydälle",
passatkoon porukoille pateeta paikkamaan...

Alan muokkaamaan sitä jatkotarinan uutta osaa ja sen jälkeen lähden ulos "puhaltelemaan".

Lauantaita!

Jatkotarina, osa 5.

Koska kukaan muu ei, niin...

Päätin jatkaa aloittamaani jatkotarinaa, koska kukaan muu ei niin tee. Hö. Tällä kertaa tähän osallistui myös Tuppo, jolla oli omat näkemyksensä. Näillä mennään. 

Ensimmäinen osa on täällä ja sieltä löytyy linkit sekä 'ohjeet' seuraaviin osiin. Jos (please!) haluaisit jatkaa, niin kerro se kommentoiden ja "annan" vuoron.

*     *     *

Maakellarin avonainen ovi ikään kuin kutsui katsomaan sisälle. Maisa mietti mielessään homehtuneita hillopurkkeja, nahistuneita porkkanoita sekä itämään alkaneita perunoita. Oli pimeää, mutta uteliaisuus voitti. "Olisinpa ottanut kännykän mukaan, niin saisin valaistua paikan", hän mietti, mutta kuka nyt lomalla kantaisi puhelinta mukanaan. Kynnys oli maatunut ja sen verran korkea, että se vaati kunnon harppaamisen. Pudotus maapohjalle yllätti, mutta enemmän yllätti nurkassa pönöttävä valkoinen saavi. Kotiviiniä? Täällä keskellä ei mitään?

Maisa katseli ympärilleen ja päätti poistua. Mitähän tuo mökki puolestaan mahtaisi kertoa? Asumuksen verannan katto oli puolittain romahtanut ja puunsäikeet irvistelivät ilkeästi sinne tänne. Varovasti hän nousi aikansa eläneitä portaita verannalle kurkkien samalla pölyisistä ikkunoista sisälle. Tuuli oli tyyntynyt eikä mistään kuulunut oikein mitään. Maisa hiipi pitkin kuistia ovea kohti ja tunsi olevansa kielletyssä paikassa, mutta uteliaisuus voitti jännityksen. Kuin hidastetusti hän ojensi kätensä kohti ovenkahvaa ja painoi sitä alaspäin.

Ovi narisi auetessaan ja Maisaa alkoi jännittämään entistä enemmän. "Ei kai nyt Suomessa, maaseudun rauhassa, voisi mitään pahaa tapahtua?", hän puheli itselleen. "Jos ihan vain vähän kurkistan", hän todisteli itselleen astuessaan ovesta sisälle taloon ja huomasi oikealla portaat yläkertaan. Sinne hän ei vielä uskaltautunut vaan jatkoi suoraan eteenpäin ja saapui tupaan. Huonetta kiersi puupenkit, kuten ennen oli tapana ja niiden välissä oli pitkä pirttipöytä.

Pöydällä oli punainen Pehtoori-pannu ja sen sen vieressä yksinäinen, kukallinen kahvikuppi. Vieressä oli myös pino sanomalehtiä vuodelta 1986. Tuvassa haisi ummehtuneelta vaikka pölyä ei näkynyt missään. Sitä hämmästellessään Maisa jatkoi kiertelyään ja pysähtyi huomatessaan sivusta vedettävän puusohvan päällä tutun näköiset haalarit. Lattialla oli samanlaiset saappaat kuin vuokraisännäksi esittäytyneellä Paavolla? Mitä ihmettä?! 

Samalla Maisa kuulee yläpuoleltaan lattialankkujen narahduksen. Onko siellä joku? Iho kananlihalla hän pysähtyy paikoilleen...

*     *     *

No niin, KU-KA jatkaisi??? Mihin Maisan matka jatkuu? Kuka siellä mökillä....

Joko Sinä tunnet Maisan?

Ei mitään hätää

"Hyvä sinun on puhua"?

Ei vaan, tulipa mieleen. Moni kommentoi nyt yksin olemisen tuskaa. Voihan se joillekin olla vaikeaa. Äitini opetti jo kauan sitten, että "sinä itse olet sinun paras kaveri". Minä en ole juuri koskaan tuskaillut itsekseni olemista ja viihdyn itseni kanssa. Johtuuko se sitten siitä, että itselläni ei mielikuvitus eikä tekemiset lopu?

Vankilassa oli aikaa olla yksin, kun ovet olivat lukossa. Sielläkin moni ahdistui siitä, mutta itse oikein odotin usein iltaa ja sitä, että ovet menevät kiinni. Sai olla rauhassa eikä tarvinnut jutella kenenkään kanssa. Kirjoitin kirjeitä, kudoin ja katsoin telkkaria. Ei mitään hätää.

Poliisivankilassa olin vielä enemmän yksin sillä mahdollinen tunnin ulkoilu tapahtui katolla omassa häkissä erillään muista. Muokkailin sellistä "pesän", jossa luin, kirjoittelin ja piirtelin. Saatuani mankan ja telkkarin, ei puuhailuista ollut pulaa. Ei mitään hätää.

Nyt olemme Tupon kanssa kaksin, mutta emme siltikään toisissamme kiinni koko aikaa. Nytkin mies nukkuu ja minä istun tässä koneella. Voisin kutoa, pestä keittokomeron kaakeleita, mennä suihkuun, laittaa pyykit koneeseen, askarrella nallen parvekkeelle, lukea tai vaikka kirjoitella blogia. Ei mitään hätää.

Jos sosiaalisuuden puute häiritsee, niin mikä on ollessa some-aikana? Voi viestitellä ja soitella tavallisia tai live-puheluita. Lukea netistä uutisia, lehtiä, blogeja ja vaikka mitä. Toisin oli ennen (jaa-ah), kun joutui kävelemään kaverin ovikelloa pimputtamaan ja kokeilla siten, että ollaanko siellä kotona. Meillä ainakaan ei saanut käyttää puhelinta ilman painavaa syytä. Nyt on kiinteä kuukausipaketti ja rajattomat puhelut. Ei mitään hätää.

Mikä pistää ihmisen ahdistumaan omassa seurassa? Kertokaa te?

Huomasin viime reissulla Rovaniemellä kellarikäytävällä tuon pallon. Voin vannoa, että tuo on minun! Muistan tasan tarkkaan, että kun se ei ollut tennis- eikä superpallo. Pesäpallossa tai nelinpelissä tuo oli mukana. Jätin pallon paikalleen.

*     *     *

Kirjoitin tuon jo aiemmin. Heh, tilanne on sama siltä osin, että Tuppo nukkuu ja minä olen tässä koneella.  Olen istunut sohvalla, katsonut telkkaria ja saanut ensimmäisen ISON sukan valmiiksi. Toisen sukan varsikin alkaa olla ihan kohta valmis. Loput jätän alkaneelle päivälle...

Kaakeliurakka eteni kymmenen ja puolen laatan verran. Olihan ne ihan kauheassa kunnossa.

Hinkkaamisasento oli haastava, kun jouduin kurkottelemaan hellan yli ja väistelemään liesituuletinta (jonka pesin samalla). Puhdasta tuli.

Vielä on kahdeksantoista kaakelilaattaa pesemättä, mutta siihen tarvitsen Tupon apua. On tyhjennettävä tavarat pöydältä ja pestävä niitäkin. Ei nuo siivoilut lopu - pitää pestä kaappien ovet seuravaksi.

Luokkakokouksessa tapaamani nainen oli kaivanut esiin peltilaatikollisen vanhoja kirjeitä ja laittanut osasta niitä kuvan facebook'iin. Tunnistin joukosta omani ja kommentoin siitä hänelle. Vastaukseksi sain kuvan kyseisen kirjeen takaa:

Tänään on aprillipäivä. Saas nähdä viitsiikö ihmiset 'alentua' tekemään piloja. Toivon, että ei, mutta samalla ajattelen, että huumoria pitäisi olla. Kunhan se pysyy hyvän maun rajoissa.

EDIT. Jatkotarina on saanut osan 4. Sartsan toimesta, loistavaa kiitos! Ensimmäinen osa linkkeineen löytyy täältä. Kannattaa lukea kaikki osat linkkien 'takaa' ja mielellän innostua jatkamaan tarinaa. Ilmoittautua voi Silmukka soikoon-blogiin kommentoimalla.

Alkanutta huhtikuuta!