lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuodenvaihdetta!

Hyviä kuluneen vuoden paria viimeistä tuntia!


Nukuin ehkä enemmän kuin ikinä. Kellon ympäri ja lisää. Siksi liha on vasta nyt porkkanalaatikon kanssa uunissa. Ulkona paukkuu koko ajan. Eiköhän me kohta korkata kuohuva ja mennä ennen puolta yötä ulos pällistelemään...

Kiitos kuluneesta vuodesta ja

OIKEIN HYVÄÄ ALKAVAA UUTTA VUOTTA 2017!!!


Kiittäen Stansta

perjantai 30. joulukuuta 2016

Innoissani olen...

Uusi vuosi tulossa ja mielessä uusia 'kujeita'.


Juuri tällä hetkellä mietin ensinnäkin tapaa, jolla siirrymme Tupon kanssa tulevaan uuteen vuoteen. Aika selkeää se on jo. Jääkaapissa on pakasteesta sulamassa oleva naudan sisäpaisti.

Juuri utelin kokkaaja-Epsoolta paisto-ohjeet (uuni +125 astetta, lihalämpömittarin lämpötila 65-70- astetta, ehkä noin tunti. KIITOS Epsoo!!!). Pakkasessa on vielä kaksi boksia imellettyä perunalaatikkoa, joiden tulee olla uunissa kaksi-kolme tuntia. Kai me kaksi niillä pärjätään...

IKINÄ en ole ostanut raketteja enkä osta edelleenkään. Tämän 'Äkäpussi'-paketin sain Tupon ystävältä. Miksiköhän...hih. Hommaan jonkun asiallisen osaajan paukuttamaan nuo jo alkuillasta sallittuun aikaan.

Juomiksi on mm. nuo. Eiköhän vuosi vaihdu mukavasti...

Tänään on tarkoitus tehdä se glögikakku, mutta sitä varten tarvii hakea glögiä. Jouluiset juotiin jo. Jos kakku onnistuu, niin vien osan Mammalle. 

EDIT ( "iltapäikkäreiden", heh, jälkeen klo. 21.55). Vielä saa soittaa (Suvi Teräsniskan) joululauluja ja samalla tiskata, paistaa perunalaatikot, loppuunvalmistaa aloitetun glögikakun ja laittaa lopuksi sen lihan uuniin...

Ja samalla tässä aloin miettimään helmikuista 5-kymppispäivääni. Paikka lienee selvä, heh (TheBaari). Saan lahjaksi paikalle Tupon lapsuudenystävän trubakeikalle (kiitos!). Ystävättäreni, joka on mm. catering-alalla, osallistuu tarjoiluiden tekemiseen edullisesti. Toinen ystävämme O., sokerileipuri, tekenee kakun edullisesti. Hyvät bileet niistä tulee. Uskon niin.


Kohti uutta vuotta..!

Hieman energiaa

Sain sentään tehtyä jotain eilen.


Aika laiskana olen joulun aikaa viettänyt. Eilen päätin ryhdistäytyä hieman ja sain pestyä pari koneellista pyykkiä. Ruoaksi kaivoin pakastinta sekä jääkaappia ja kyhäsin purtavaa niistä mitä löytyi.

Pakkasesta löytyi hevospaistimakkaraa, joka olikin ihan uusi tuttavuus.

Tein makkaraan viiltoja ja pistin niihin juustoa.

Tallinnasta ostettua juustoa. Mukaan pellille laitoin sipulia ja vähän nahistuneita kirsikkatomaatteja, joihin upotin tuorejuustoa.

Jalapeno tuorejuustoa.

Lisäksi tein imelletyistä perunalaatikoista ylijääneistä jauhoisista perunoista muusin. En usko toista kertaa hankkivan ko. makkaraa vaikka ei se niin huonoa ollut. Ei vaan oikein minun (eikä Tupon) makuun.

Kudoin superpaksusta langasta itselleni tuubihuivin.

Innostuin vielä kokeilemaan sämpylöitä, joihin laitoin mukaan lopun bataattilaatikosta.

Niistä tuli pieniä, kiinteitä ja varsin kosteita sillä jauhot loppuivat kesken enkä malttanut kohottaa tarpeeksi. Maku on kuitenkin kohdallaan, joten eiköhän nuo tule syötyä loppuun.

Kohta jännitämme nuorten matsia Suomi - Ruotsi. En arvaile lopputulosta. Katsottavahan se kyllä on...

Hyvää yötä.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Tämän vuoden viimeinen Tallinnan reissu (osa 1/2)

Käytiin vielä ennen joulua 22.-23.12.2016.


Laiva oli Silja Europa.

Hienosta hytistä kerroin jo aiemmin.

Laskujeni mukaan reissu oli kahdeksas (!?!) tänä vuonna!

Kuten on ollut aiemminkin puhetta, niin pääkaupunkiseudulla asuvien on niin vaivatonta lähteä.

Saan usein etukortteja, joilla pääsee 2-5 eurolla laivaan. Eikä päivän reissut muutenkaan kalliita ole ellei halua panostaa laadukkaaseen hyttiin. Mantereella paikat ovat jo tuttuja ja on helppo suunnitella käyntipaikat aikataulun puitteissa. Kesällä siellä viihtyy/viihtyisi pidempäänkin.

Hyttimme sijaitsi toiseksi ylimmässä kerroksessa. Mainittakoon miinuksena se, että ko. laivalla ei ole tupakkakoppeja. Noin tuulisella ja pimeällä säällä oli hieman keljua käydä ulkona kannella paheilla... (tulipahan poltettua vähemmän..)

Reissun hintaan kuului illalla joulupuffet.

Paikassa ei ollut ruuhkaa vaan saimme olla kaksin kuuden hengen pöydässä.

Ruokien kattavuus jakoi mielipiteemme.

Minä tykkäsin näistä, mutta Tupon mielestä parina edellisenä vuonna nautitut ruoat Viking Line'llä olivat paremmat.

Myönnettäköön, että mm. joululaatikot olivat hieman kuivahtaneita. Tuppo totesikin, että olisi pitänyt valita aiempi kattaus.

Minä latasin ensimmäisen lautaseni aivan täyteen - ja söin KAIKEN.

Ei Tuppokaan lautasen tilaa säästellyt.
Minun toinen lautanen, jonka kohdalla maltoin mieleni - ja taas söin KAIKEN.

Tupon lihalautanen.

Kolmannelle lautaselleni keräsin jouluruokaa. Lihasta taisi jäädä vähän syömättä.

Nautimme ruoat kuohuvan sekä hintaan kuuluvan punaviinin ja virvokkeiden kera.

Tälle jälkiruokalautaselleni Tuppo nauroi. Keräsin lautaselle vaikka mitä ja vain maistoin kaikkia...

Myönnettäköön, että oli aika ähkyssä.

Myöhään illalla käytiin vähän kuuntelemassa musiikkia.

Huomasin juuri, että 'juttu' venyy ja siksi päätin jakaa tämän kahteen osaan.

Jatkoa siis seuraa...

Tämän vuoden viimeinen Tallinnan reissu (osa 2/2)

Reissu jatkuu...


Hintaan kuului erikoisaamiainen, jota en ole ennen nauttinut. 

 Ravintolaan mennessä meille tarjottiin lasilliset kuohuvaa.

Pöydässä oli termoskannullinen kahvia.

Olen huono syömään juuri herättyäni, mutta olen keksinyt, että puuro maistuu.

Erikoisaamiaisen etu on se, ettei noutopisteissä ole ruuhkaa.
En oikein osaa sanoa, onko valikoimissa eroa.

Vatsat täyttyivät, ja oli aika kipittää hytin kautta maihin.

Meillä oli selkeä reittisuunnitelma.

Ensin kävimme Norde Centrum'issa Rimi'ssä ostamassa juustoja sekä suklaata ja paluumatkalla haimme SuPer Alko'sta viiniä, kuohuvaa ja glögitarpeita.

Olimme takaisin laivassa aikaisemmin kuin koskaan ennen...

Ihan mukava reissu, josta kiitos Tupolle!

(Anonyymille 'kettuilijalle' tiedoksi, että kyllä minä omat "rilluttelut ja reissut" maksan yleensä itse. Ja että vastaisuudessa(-kin) aion poistaa kommenttisi tarpeettomina.)

Vielä olisi yksi etukortti reissuun, mutta se jäänee ensi vuoden puolella käytettäväksi.

Kivoja vuoden 2016 viimeisiä päiviä!

maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulu 2016

Ihan mukava ja rauhallinen joulu.


Joulu tuli vaikka  itsestä tuntui, että käynnistyin hitaasti.

Poika soitti aattona ja kävi sitten noukkimassa kassillisen paketteja. Vaihdettiin jouluhalaukset.

Illalla tuli kiitosviesti kuvan kera - sukat olivat sopivat ja jo jalassa.

Laitoin alkuillasta laatikot uuniin.

Tuppo tuunasi pienen kinkun siivuiksi ja ne meni sinapin sekä korppujauhon kera myös uuniin.

Lisukkeena oli metsäsienisalaattia, Tupon äidin tekemää "porkkalaa", graavilohta sekä tomaatteja.

Ruokaa oli juuri sopivasti kahdelle hengelle molemmille joulupäiville.

Vähän on vielä jääkaapissa ja kaksi perunalaatikkoa pakkasessa.

Ne voi paistaa vaikka uudeksi vuodeksi.

(Tämän vuoden saadut joulukortit päätyivät samaan paikkaan kuin edellisinäkin vuosina)

Lähdimme syötyämme Mammalle. Molemmilla kassit käsissä. Vietiin aiemmin mainitsemani tuliaiset. Oli syötävää ja juotavaa.

Katoimme pöytään juustot, keksit, omenaa ja viinirypäleitä.

Niitäkin oli juuri sopivasti kolmelle.

Juusto-ostokset osuivat nappiin (minusta Tallinnasta ostettu sinihomejuusto oli parasta eikä valkohomejuustokaan pähkinällä huono ollut). Kaikki olivat hyviä ja niitä oli juuri niin sopivasti, että Mammalle jäi vähän aamuksi. Nautittiin nuo kuohuvan sekä valkoviinin kera. Meillä oli oikein mukavaa!!!

Sain joulun ainoan pakettini Mammalta.

Sisältä löytyi Tapio Wirkkalan suunnittelemat...

...kuusi kappaletta kahvilusikoita. Kiitos Mamma!
 Rouva laittoi aamulla kiitosviestin, jossa kehui, että oli vieläkin hyvä mieli käynnistämme.

Eilinen eli joulupäivä oltiin ihan kotosalla. Katsottiin telkkaria, torkuttiin, syötiin hyvin ja nautittiin illalla glögiä, punaviiniä sekä Apple Pie-likööriä. Kynttilöiden loisteessa, nam.

Koko joulun on ollut tuulista ja sateista. Tänään, Tapaninpäivänä, on hieman valoisampaa ja jopa aurinko pilkahtelee. Tänään pitää käydä ulkona. Vaikkapa Tapanintansseissa ilman tanssimista. Tapaninajelulla jalkaisin, heh.

Rentoa Tapaninpäivää!


Ps. Mitenkäs teidän joulu meni?