keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Bingoa ja oma hitaus

Eletään, kuin marraskuun viimeistä päivää.

Olipa hassu herätys tänä aamuna. Olin unessa kirjoittanut pitkän postauksen blogiin. Mielestäni se oli jopa hyvä, ja olisin juuri herättyäni muistanut siitä suurimman osan, mutta en vain jaksanut vaivautua koneelle. Ehkä minun ei ollut tarkoitus kirjoittaa sitä? Ei vissiin mitään muutakaan, kun en ole keksinyt mitään järkevää kerrottavaa. Ei sellaista ole nytkään, mutta.

Kipuiluista ja sairastamisesta huolimatta olen hoitanut kaikki bingot. Onneksi ne eivät ala aamulla, sillä silloin olisi joku voinut jäädä väliin. Matkustin eilen bussilla WP-baariin. Sepäs onkin haastavaa, kun bussissa on todella lämmin ja sitten perillä kävelet palellen kymmenen minuuttia pitkää suoraa. Ei se ihan parasta ole tervehtymiselle.

Pelaajia oli tavallisen verran eli vähän. Himputti, oma vika (koska käänsin hetkeksi selkäni), mutta ärsytti eilen huomata, että pelilappuja oli pöydillä yhteensä yksitoista ja maksuja oli vain kahdeksasta lapusta. Eihän se häpeä ole olla tarkka ja kannatan oikeudenmukaisuutta. Arvasin toki, että kyseessä oli vanhempi pariskunta, jolla oli yhteensä kolme lappua. En käynyt syyttelemään enkä osoittelemaan - heidän kanssaan istuva mies maksoi puuttuvat kolme euroa. Varmaan itsekin tajusivat, että minä tajusin. Olisivat voineet pyytää itse anteeksi 'huolimattomuuttaan' ja maksaa laput. Olen vast'edes tarkempi.

Tähän itselle muistiin: nappasin baarin ikkunalaudalta pätkän murattia mukaan... 😇

Baarin seinällä on aika miellyttävän näköinen taulu.

Ensimmäisen pelikierroksen aikana keksin idean ja pyysin kassalta viisi euroa. Kipitin ennen seuraavaa kierrosta seinän takana olevaan kauppaan ja ostin kaksi suklaalevyä.  Pyysin pelaajia kirjoittamaan nimensä pelattujen lappujen taakse ja tuomaan ne cooleriin. Kierrosten päätyttyä arvottiin suklaat. Jotain ns. jouluekstraa. Tykkäsivät.

Kävin paluumatkalla kahdessa Alepassa, mutta molemmissa kaupoissa oli paistopisteet tyhjillään. Ensimmäisestä ostin vain vadelmariisi XL:n 1,49 - 0,89 = 0,60 euroa.

Koska oli nälkä eikä kotona mitään syötävää (paitsi pakkasessa), niin ostin eineksen. Ja makean nälkään Kismetin. Söin niistä molemmista puolet. Mikä ahmatti. 😆

Ruokatesti alkaen 20.11. on nyt 21,27 + 4,14 = 25,41 euroa. Kymmenessä päivässä!? 😏Huomenna on kyllä kunnostauduttava ja tehtävä isompi satsi kunnon kotiruokaa.

Voihan nenä - kirppikseltä ostamani (neljä euroa) ja kaksi joulua palvellut kynttelikkö ei syty enää. Harmi.

Äiti oli päässyt tänään alakerran yhteisiin tiloihin kuuntelemaan joululauluja livenä. En ole saanut postitettua sitä hankkimaani jouluasua. Laitan sen menemään huomenna tai ylihuomenna (tai vasta maanantaina). En ole kiirehtinyt, kun ajattelin, että a.) sitä tarvitaan vasta jouluna ja b.) koittaisin saada samaan pakettiin muutakin, kun painoraja samalla hinnalla on viisi kiloa.

Voi ei, Naapuritar soitti just ja kertoi äidillä olevan pikkujoulut JO maanantaina. Ei se asu ehdi sinne millään siiheksi. Pitäisi opetella olemaan mainitsematta mitään ennen, kun... Eihän tuo maata kaada. Saa asun joulupyhiksi. Pikkujouluihin päälle harmaat colleget, punainen paita ja joku hartiahuivi. Ne saavat kelvata. Tuskin siellä monikaan panostaa pukeutumiseen.

On harmaata, sumuista ja asteet plussan puolella. Räystäistä tiputtelee vettä ja iso osa lumista sulanut.

Kuunvaihdetta.

lauantai 26. marraskuuta 2022

Rusko, olotila ja TV-puudutus

Myöhäisyötä.

Muistatteko sitä aikaa, kun piti lähettää postikortti osallistuakseen johonkin kilpailuun? Harvoin tuli osallistuttua, mutta yhdestä kerrasta tuli Rovaniemellä muistutus. Oletan kisan olleen Hevoshullu-lehdessä. Piti keksiä nimi Barbien hevoselle. Heppahulluna tyttönä oli pakko ottaa osaa ja niinkin kekseliäällä nimiehdotuksella, kuin Rusko. 😏

Muistaakseni viisi 'parasta' palkittiin ja olin onnekseni yksi heistä. Rusko on tallella ja vielä toistaiseksi Rovaniemellä. En muistanut, että sillä on naistensatula eli jalustin vain yhdellä puolella. (Hah hah, eihän ne barbien kintut/haarat taipuisi molemmille puolille eikä niiden polvetkaan taivu.. 😆) Koitin etsiä vastaavaa heppaa kuukkelin kuvahaulla, mutta en löytänyt.

Vointini on ollut vaihteleva. Kurkkukipu vaivasi eniten kahtena ensimmäisenä päivänä. Aamuisin on nenä tukossa, päätä särkee ja pahinta ovat yskänpuuskat. Lähinnä se on sellaista kuivaa ärsytysyskää, joka ei ihan pienellä köhimisellä lopu. Kuumetta ei ole ollut. Tein kolmantena päivänä kotitestin, koska vastoin äidille väittämää menin illalla vetämään pari kierrosta bingoa. Vähän paha mieli, kun olin hänelle epärehellinen, anteeksi. Testi oli negatiivinen...

Olen syönyt vähän niin ja näin. Tänäänkin vain pari pientä palaa patonkia. Otin illalla pakkasesta eineksen, jollaista en edes muistanut. Se on sulamassa huomiseksi.

Käväisin kaupassa mielessä pari eri ruokaa, jotka aion tehdä. Niihin nämä:

Mahdollista nälkää (ei ole näkynyt..) varten ostin pikasyömiseksi lihapiirakoita.

Ruokatesti alkaen 20.11. on nyt 15,82 + 5,45 = 21,27 euroa. Pitänee kaivella enemmän pakastinta.

Mieli on jotenkin taas vaisu, mutta mitä muutakaan se oikein voisi olla, kun nököttää yksin kotona ja tuijottaa vaan telkkaria? Vähän hiihtoa, yksi leffa Turkista (Ottoman Lieutenant), toinen Ruotsista (Beck: Itkevä poliisi) ja kolmas Italiasta (tai no, Jenkeistä, mutta Little Italy). Sykettä, Kiinteistöveljeksiä, Selviytyjät Suomea, Maria Veitolaa vieraineen jne. Puuduttavaa. 

Parhaillaan boxille tallentuu elokuvat Wallander: Pilvilinna, josta en ole varma olenko nähnyt sen ja I, Tonya

Taidan lämmittää lihapiirakan juuston kera ja aloittaa leffoista viimeksi mainitun katsomisen unta odotellessa. Sataa lunta. Päätä särkee. Huomista ajatellen:

Ensimmäistä adventtisunnuntaita! Hoo-si-an-naa... ♪♫♪♪.

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Öh ja köh

Ilmassa on melankoliaa.

Eilinen bingo sujui hyvin, vaikka väsytti lähteä. Yksi ystävätär kävi moikkaamassa paikan päällä. Tiskin takana työskentelevä mies tarjosi friteerattua kanaa currykastikkeella. 

Pitänee opetella katsomaan bussin aikataulut sovelluksesta puhelimella, sillä palelin pysäkillä taas aivan liian pitkään.😨

Toinen opeteltava asia on olla poikkeamatta 24h-kauppaan kotimatkalla. Tulee nälissään ostettua ruokia, joita ei välttämättä saa syötyä. Pizzasuikaleet (1,89 - 1,13 = 0,76 euroa) pistin pakkaseen. Saunapalvikinkkua (4,65 - 2,79 = 1,86 euroa) olen syönyt tänään patongin päällä ja ilman. Italiansalaattia (1,98 - 1,19 = 0,79 euroa) söin nuivan grillimakkaran kera. Yäh. Pahaa molemmat.

8,52 - 5,11 = 3,41 euroa, mutta jos ne jäävät syömättä? 20.11. jälkeen kulutus on nyt 12,41 + 3,41 = 15,82 euroa ja nälkä kateissa. 😢

Asiaan eli syömättömyyteen vaikuttanee se, että heräsin aamulla kurkku tulessa. Päätä särki hitokseen koko päivän ja paleli. Mittasin lämmön: 35,5 astetta!? Teen k-testin huomenna, jos oireet jatkuu. Kurkkua alkaa yön myötä taas kivistämään. Kuiva yskä kiusaa.

Mieli on vähän maassa. Äiti soitti eilen ja toivotti hyvää Lucian päivää. Ja Seijan nimipäivää - oli Seijallekin soittanut onnittelupuhelun. Voi äiti, joulukuun kolmanteentoista on vielä aikaa. Tänään en pääkivun vuoksi soittanut, mutta huolestuttaa kyllä. Jaksa, äiti, jaksa. 💗

Taidan napata vielä särkylääkkeen yötä vasten...

Hyvää yötä.

Stanstan keittiössä

Ruokaa useammaksi päiväksi.

Pakastimen tyhjennys jatkuu.

Oikeasti inspiraation näihin ruokiin antoi MP tuomalla euron maksaneen viiden kilon perunapussin Citymarketista. Lopen perunat ovat todella isoja.

Ensimmäinen ajatus oli Aurajuusto-perunat, koska oli juustoa sekä perunoita. 😅

Välitin äidille kiitokset monitoimikoneesta, jonka sain häneltä yli kolmekymmentä vuotta sitten.

Sillä syntyy vaivattomasti siivuja. Onneksi ostin sitä Aurajuustoa! 💛

Perunasiivuja, suolaa, rouhittua mustapippuria, Aurajuustoa ja tölkillinen RUOKAKERMAA.

Otin pakkasesta rasiallisen kanakastiketta. Ei mitään tietoa mitä kaikkea siinä oli? Koipireisistä olin sen joskus tehnyt.

Pilkoin yhden punasipulin.

Kuullottelin ja paistoin sen pannulla perunan, porkkanan... 


...hunajan, oliivien ja jalapeñojen kanssa.

Sekoitin mukaan kanakastikkeen, kippasin voideltuun uunivuokaan ja ripottelin päälle homejuustoa. Ja RUOKAKERMAA.

Jottei ruoka muka loppuisi kesken, niin kaivoin pakkasesta paketin grillimakkaroita.

Ne meni uuniin viimeiseksi - juuri ennen, kun MP tuli syömään.

Näistä riittää taas moneksi päiväksi. Eikä se neljä väriä täyty, ellen pilko samalle lautaselle vaikka paprikaa sinapin viereen.. 😆

Talvi on yllättänyt taas kansalaiset.

Katujyrät jyristelee. Ja joku naapuri piti äsken taas musiikkihetkensä. Tunnistin Shakira'n Whenever, wherever'in... ♫ ♪. Levy, jonka sain edesmenneeltä Ex-vuokralaiselta vankilaan. (Linkin 'takana' ihan katsomisen arvoinen live-video..) 💜

Jospa söisin itsekin nyt, niin ehtisin ottamaan "ruokaperräiset" ennen illan bingoa bussimatkoineen.

Kiva päiväys taas eilen: 22.11.22. 😄
 
Ajastankin tämän huomiselle, ettei tule kahta postausta samalle päivälle. Joten...
 

Kepeää keskiviikkoa!

tiistai 22. marraskuuta 2022

Kahdeskymmenestoinen kerta, pakastimen tyhjennystä ja uusi ruokatesti

Tallinna 19.-20.11.2022.

Lippuja (á 15.80 €) ostaessani tajusin jo, että laiva tulee täyteen. Luki, että 'viimeisiä lippuja viedään'...

Kuten aina, niin matkasin kahdella ratikalla perille. Tosin 'femmaan' noustessa kuski kuulutti, että ko. kulkuväline kiertää vain Kauppatorin eikä aja Katajanokalle. Hyppäsin ulos ja suoraan sisään 'neloseen'. Sillä pääsin perille.


Terminaalissa oli melkoinen ruuhka.


Ainahan minä pyrin vaihtamaan piccolo-hytistä mukavampaan. Nyt ei ollut kuin kaksi vaihtoehtoa - toinen se satasia maksava ja toinen neljän hengen ikkunaton allergiahytti samaan hintaan. Kummankohan valitsin..? Sitä likaista kokolattiamattoa en kaivannut.

Eipä siitä reissusta ole paljoa kerrottavaa. Niin saman kaavan mukaan mentiin.

Erilaista oli se, että yöristeilyllä oli livemusaa. Pitkästä aikaa!

Ensin tuo ja myöhemmin bändi, joka soitti Elvistä sekä Beatles'iä. Hyviä molemmat!

Mukana minulla oli eväänä kaksi kinkku-juusto-croissanttia ja ne riittivät hyvin.

Tultiin samalla ratikalla rautatieasemalle. Minä jatkoin toisella ratikalla kotiin ja MP hyppäsi junaan.

Tulipahan TAAS käytyä. Varmaankin menen vielä kerran ennen joulua...

Kotiin päästyä oli nälkä ja kaivelin pakastimen sisältöä. MP:n jättämiä kalapuikkoja, bataattipyöryköitä sekä pala tekemääni pizzaa.

Pizzapala meni jääkaappiin ja muut uuniin.

Pakko oli kipittää kauppaan, koska halusin noiden kanssa kananmunakastiketta. Puuttui maitojuoma.

Tarttui sieltä mukaan vähän muutakin, mutta voitteko uskoa - lasku teki sentilleen kymmenen euroa!!?

Ei tässä annoksessa täyttynyt Repolaisen "neljä väriä lautasella", mutta nälkä siirtyi seuraavaan päivään.

Sunnuntain bingo oli ihan hanurista. Loppui ensimmäiseen kierrokseen, mutta tulipa käytyä. 😣

Tästä alkoi pakastimen tyhjennys sekä uusi ruokatesti (20.11.). Kymmenen euroa plus glögi 1,55 € ja patonki 2,15 - 1,29 = 0,86 euroa. Yhteensä siis 12,41 euroa.

Seljalle nimipäiväonnittelut! 😊

Tiistaita!

maanantai 21. marraskuuta 2022

Pojalleni ♥

Tyyppi täytti eilen 35 vuotta! 💖

Hetken mielijohteesta lähdimme MP:n kanssa tapaamaan häntä työpaikalleen keskustaan. Pakkasin lahjaksi lehden...

Sellofania päälle, nauha ja pari sydäntarraa. "Ajatar on Foorumissa.." 😉

Hesari on juurikin kolmekymmentäviisi vuotta vanha, kuten Poikanikin.

Saattoi jälkikasvuni tuosta vähän herkistyä. Halaus. 💗

Kuten myös isäni/vaarivainaan rannekellosta, jonka annoin samalla.

Oli ihana tavata ja halata. Samalla ehdin tavata Poikani vaimon, jonka olen tainnut tavata viimeksi heidän häissään. Tämä äiti oli (ON!) onnellinen. 💘

Helsingissä tuulee kovaa ja sataa lunta.

Mites teillä?

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Jälleentapaaminen

Nalle ja Ulla.

Kuten jo kerroin, niin kuultuani saaneeni nallen 2-vuotislahjaksi, muuttui ajatukseni sen mukaan ottamisesta. Niinpä pakkasin nallen reppuun. Hyvin piti lupauksensa eikä murahtanut kertaakaan tunkiessani repun lentokoneessa edessä olevan istuimen alle.

Stansta päätti, että saan sittenkin tulla mukaan.
Ei minua sieltä repusta huomannut kukaan.
Lupasin olla elämäni ainoan lentomatkan murisematta.
Niin tein, pidin lupaukseni ja lensin muiden huomaamatta.

Voi, mikä riemu, kun vastassa oli vanha ystävä, ihana Ulla!
Ei jännittänyt yhtään - tänne uuteen kotiin oli kiva tulla!
Heti minä ystäväni kainaloon nappasin
ja vähän menneistä vuosista siinä juorusin.

Tosin Ullahan on asunut jo täällä pitkään,
ei ystävyyttämme vähennä asiat mitkään.
Ystävyytemme on kestänyt ainakin 50 vuotta
- se ystävyys on säilynyt lämpimänä eikä suotta.

Täällä me taas olemme yhdessä, ei erota enää koskaan.
Saadan nauttia lämmöstä menemättä kahlaamaan loskaan.
Pidämme Stanstalle hyvää seuraa ihan vain olemalla täällä
- olemme läsnä, tuomme muistoja ja olemme hyvällä päällä.

Kolmekymmentäviisi vuotta täyttävälle Pojalleni hyvää syntymäpäivää ja PALJON ONNEA!💖

Kaikille merkityksellistä lasten oikeuksien päivää! 💓

Ja sunnuntaita.

lauantai 19. marraskuuta 2022

- kuittia?

KYLLÄ, kiitos!

Ajauduin kauppaan ulkona olleen mainoksen uhrina. Kaksi Aurajuustoa viidellä eurolla.

Onneksi otan ja säästän nykyään kuitit kotiin saakka. Siitä huomasin, että minulta oli peritty enemmän.

Palasin kyseiseen kauppaan selvittämään asiaa. Myyjä kävi katsomassa mainosta ja totesi tarjouksen päättyneen jo kuudes päivä, mutta koska mainos oli edelleen paikallaan, niin sain euron ja neljäkymmentä senttiä takaisin.

Eihän se tavallaan paljoa ole, mutta samalla sen voi ajatella vaikkapa niin, että pussillinen lihapullia maksoi saman summan. Niistä tehtyä kastiketta riitti kolmeksi päiväksi. 😏

Helsingissä sataa parhaillaan ensilunta...

Saas nähdä paljonko sitä tulee ja kauanko se pysyy maassa.

Valoisampaa lauantaita!