Tallinna 20.09.2026.
Kylläpä tämä nettiyhteys haastaa. Siitä syystä pyydän anteeksi, että venytin sunnuntain risteilyn 'purkamista'! Nytkin kesti sellaisen puoli tuntia, että sain läppärin auki! Ei kauheasti houkuta kiusata kärsivällisyyttä. Nyt kuitenkin täällä.
Kärsivällisyyttä kysyi myös ratikka sunnuntaiaamuna. Ei näkynyt, ei kuulunut. Sillä aikaa korvaushoitopotilaat moikkailivat toisiaan ja yksi jopa toivotti kaverilleen "hyvää illan jatkoa", mutta korjasi sitten "aamun".
Vaihdoin Aleksanterinkadulla ratikkaan 5T, joka ei ole koskaan ollut yhtä täynnä. En edes päässyt sisään keskiovesta, mutta takaovesta löytyi tilaa yhden naisen verran. Olin perillä ajoissa ja ehdin juuri käydä tekemässä lähtöselvityksen automaatilla, kun AH saapui.Löysimme helposti kivan paikan ravintolasta, mutta kesti ärsyttävän pitkään ennen (tylsän) trubaduurin saapumista.
Kävin litimärällä takakannella ottamassa muutaman kuvan 'erästä blogiystävätärtä' varten... 😄
Tuuli kyllä ihan riittävän kovaa, jotta keinutti.Otin pari kuvaa ikkunan läpi.
Oli siellä vaahtopäitä, vaikkei niitä kuvassa juurikaan näy.Truban jälkeen saapui Terhi, joka vetää karkkibingon. Moikkasi, kun tunnisti. 😁
Emme voittaneet kumpikaan mitään, mutta ei ihme, sillä pelaajia kertyi baari täyteen.Club X:ssä oli bändi, joka ei vetänyt puoleensa.
Maissa kävimme ensin tekemässä ostokset.Koska AH ei tupakoi, niin 'sain' tuplat! 👌
Ostoksien jälkeen siirryimme samassa rakennuksessa olevaan ravintolaan, jota voisi kutsua kantapaikaksi. Vessan avaimenperä oli erilainen tällä kertaa.
Löysin meille paikat kivasta terassipöydästä. Oli hauskaa seuraa.Kaksi miestä, joita jututtamaan tuli mies, joka yllättäen asui kymmenen kilometrin päässä toisesta. Tunnisti murteesta. Naurua riitti! 😅
Paluu laivaan ja niin edelleen. AH kävi karaokessa - minä en. Mies saattoi kotiin saakka kantaen kassini, kiitos!
* * *
Maanantai-illan ruoka oli "helposti uuniin".
Lähti niillä nälkä hetkeksi aikaa.Pitäisi mennä pilkkomaan loput lihapullat ja tehdä niistä kastike. Eilinen, pakastimen viimeinen, jäätelö oli pettymys. Tykkään pistaasipähkinöistä, mutta en tuosta jäätelöstä. Harmi.
Nyt, jos ottaisi itseään niskasta kiinni, niin kohta olisi ainakin syötävää... Vai lähtisinkö ostamaan lisää jäätelöitä?




















































