tiistai 28. huhtikuuta 2015

Kierrätystä

"Toisen roska on toisen aarre".


Onhan siitä ollut monta kertaa puhetta. Sanottakoon heti tähän alkuun myös se, että olen niin iloinen facebook'issa pyörivistä kierrätyssivuista. En ole (muka) vielä hyödyntänyt niitä sivuja paljoa; olen ostanut suojakuoren tablettiin ja frendiltä kolmet kesäkengät. Huomenna treffaan myyjän, jolta ostan MisFits-tennarit. Samanlaiset, joilla tallasin koko edellistalven. Kympillä. Ja vaihdoinhan minä ne omat tennarit kahviin. Niin ja ostinhan ne kempparituotteet. Ja ostin Pojanpojalle ne piirretyt dvd:t. Ja sen keittokirjan Sata soppaa. (se onkin unohtunut ja jäänyt hyödyntämättä) Eli olenhan minä sitä Kallio kierrättää-sivua käyttänyt.



Tämä aihehan alkoi siitä kun tänään luin edellisen postauksen kommentteja. Marjatta kyseli siellä, että "mikä iso emalivati on noiden hyvännäköisten sämpylöiden alla?". Minähän otin kännykän käteen ja kuvasin ne.



Olimme kerran Tupon kanssa viemässä roskia ja samalla oli jotain metalliroskaa poistettavana. Avasin luukun ja näin nämä. Tupon ilmeistä välittämättä poimin astiat ylös. 



Keltainen on halkaisijaltaan 20,5 cm. 



Punainen on isompi. Halkaisija on 29 cm. 



(pilkut ovat jänteitä niistä sämpylöistä)

Pohjan leiman perusteella Tuppo selvitti (Google), että valmistusmaa on Puola. Minulle riittää, että astiat ovat mielenmukaiset ja hyväkuntoiset. Saivat luonamme uuden elämän, heh. Varmaan tulevat kesällä grillaillessakin käyttöön.



Kerran tuli puhetta Mamman kanssa astioista. Jostain syystä kerroin, että Tuppo inhoaa tuomaani siivilää. Se on sellainen perinteinen metalliverkkoinen ja muovikahvainen. Hankala pestä. No, Mamma antoi tuon metallisen ja pakko myöntää, että se on kaikin puolin mukavampi käyttää.


Uusin kauppahankinta astiasaralla on puurokattila. Tupolla oli ennestään kaksi erikokoista teräskasaria, mutta kaipasin yhtä teflon-pintaista kastikkeiden ja puurojen valmistukseen. Nyt pärjää! 

Ainoa hankinta, mikä vielä tulee mieleen, on pihdit. Siis ne sellaiset, joilla voi käännellä pihvit sun muut ja joita tarvii grillatessa. Ei ne paljoa maksa, mutta pitää vaan muistaa hankkia.

Nyt pitää naputella asumistuen vuositarkastus kun netti vielä toimii. (Olen kyllä uudelleenkäynnistänyt tämän tekstin aikana neljä tai viisi kertaa..) Tekisi mieli aloittaa uusi neulomus, mutta ulkonakin on lämmin ja aurinkoinen sää. Pitää mennä hakemaan Tupon toinen läppäri toimistolta eli siinäpä kohde kävelylenkille. Sinne siis ensin!


Onko tänään kiva tiistai?

Ssukat!

Tarkoituksella kahdella "ässällä".

(Yhteys EHKÄ toimii..?)

Olipa kerran, silloin muinoin, (yli vuosi sitten) uuden tuttavuudettaren syntymäpäivä. Luonteelleni ominaisesti podin huonoa omatuntoa kun meillä ei ollut antaa mitään lahjaksi. Silloin ei varmaankaan ollut rahaa tarjota edes yhtä olutta. Tai vain edes yhtä. Kirjoitin lapulle 'lahjakortin' tyyliin "minä Stansta lupaan kutoa Sinulle yhden villasukan".

Kyseinen nainen oli loukannut todella pahasti jalkansa ja hän oli ns. yksijalkainen yli vuoden lukuisten leikkausten riivaamana. Olen kuitenkin sen verran taikauskoinen, tai jotain sinne päin, niin sovimme, että teen kaksi.


Aloitin sukkien tekemisen jo aikaa sitten. Väliin tuli sitä sun tätä 'hidasteiksi'. Ne Tallinnan risteilyt mukaan lukien.


Nyt otin itseäni 'niskasta kiinni' ja päätin saada sukat valmiiksi. Osittain itsekkäistäkin syistä, koska mielessä on kesäjuttuja (turkoosia, oranssia, valkoista, jne.), joita haluan alkaa työstämään. 

Samalla silti tein pari pellillistä neljän viljan sämpylöitä. Pakko kehua, että niistä tuli ilman reseptiäkin hyviä. Suolaa niissä olisi saanut olla enemmän.


Asiaan. Tuppo oli sunnuntai-iltana toimistolla. Minä kudoin. Tuppo oli maanantaina hankkimassa tyttärilleen passeja, minä kudoin.


 Nyt ne sukat ovat valmiit! Jee! :) 


Omasta mielestäni nuo sukat menevät Stansta'n TOP5:een! Laitoin jo viestiä sukkien saajalle, että sopisimme treffit. 

Huomenna Tuppo joutuu menemään taas toimistolle, kosta tämä hemmetin masiina tökkii. Sillä aikaa minä menen Mamman luo siivoamaan. Seuraavana päivänä (minun toiveestani) me juhlistamme Mamman luona ystävien kera sitä vuosipäiväämme. :) 

Miten te vietätte vappua? Perinteitä?

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Hei!

Kävimme taas Tallinnassa, mutta...


...tämä nettiyhteys katkeaa jostain syystä koko ajan. En ehdi muokkaamaan kuvia saati kirjoittamaan ennen kun kone hyytyy taas, joten palaan aiheeseen kunhan yhteys toimii.


Nyt tämä vaikuttaisi toimivan, mutta kuinka kauan?! 

En malta nyt muutenkaan jäädä tähän näytön eteen sillä keskeneräinen sukka kutsuu sohvalle...

Vapun odotusta!


Ps. Vietämme Tupon kanssa 4-vuotispäivää ylihuomenna. *love*

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Aurinko paistaa!

Ihana ilma! Pakko päästä ulos!

 

Tämä kone tökkii nyt pahasti ja teksti jää siksi lyhyeksi. En ymmärrä sillä sekä tämä läppäri että liittymä ovat uusia. No, onhan Tuppo valitellut samaa jo useamman (loma-)päivän. Suuntaan energiani kohta muualle. 

Kävimme äänestämässä. Hassua se, että meidän molempien äänestyspaikat olivat saman kadun varressa, mutta kaksi eri koulua.

Heräsin tänään sen verran täynnä energiaa, että laitoin ihan ensiksi pyykit koneeseen. Heti perään tiskasin. Seuraavaksi teen ruoan (peruna-bataattimuusia, kukkakaaligratiinia sekä jauheliha-tomaattikastiketta ja maissia) ja sitten menen ensimmäistä kertaa itse värjäämään "kevytvärishampoolla" hiukseni. (Peukkuja, kiitos!) Jos energiaa riittää edelleen, niin käyn huollattamassa kynnet. En muuten ymmärrä yhtään, että joskus olen pitänyt huoltoväliä jopa viisi viikkoa ja nyt tuntuu, että kolme viikkoa on maksimi. (Rahallisesti se..) harmittaa.





Huomenna mennään yöksi laivalle ja aamuksi Tallinnaan. Joo taas, koska reissu plus hytti maksavat meille Tupon kanssa yhteensä kaksikymmentä euroa. Mukaan lähtevät Ystävämme O. sekä hänen miesystävänsä J. Ja taas mennään muuten eväillä, mutta jos mennään maissa syömään sinne samaan St.Patrick'siin, niin nyt todellakin syön vain sen lohikeiton!

Enkä malta olla kertomatta, että nyt siitä voittamastani viidensadan euron matkalahjakortista on käytetty varausmaksun verran. Lähdemme loppukesällä Sisiliaan! Onnistuimme hankkimaan erittäin edullisen viikon Italiassa, mutta odottavan aika tulee olemaan pitkä... Onneksi on KESÄ välissä! :) 

Ja nyt ne pyykit pois koneesta, seuraavat tilalle ja ruokaa tekemään. 

Aurinkoista päivää teillekin! :)

torstai 16. huhtikuuta 2015

Ja TAAS syötiin...

Ei tästä mitään ruokablogia ole vieläkään tulossa, mutta.


Oltiin sunnuntaina siellä Mammalla. Imuroin, pesin lattioita ja vein roskia. Juotiin viiniä ja juteltiin mukavia. Ehkä juotiin (minä) vähän liikaa viiniä ja hain kaulaliinan sieltä seuraavana päivänä. Mutta hei, ystävät ymmärtää ja kaikki hyvin. :) 


Maanantaina ei muutenkaan huvittanut tehdä ruokaa. Olimme kuulleet lukuisia kehuja lähellä sijaitsevasta ruokapaikasta ilman, että olisimme käyneet siellä.



Oli aika korjata tilanne. :) 



Tuppo otti tarjouspizzan nro. 1-10 (9) viidellä eurolla ja minä listalta hintaan 6,50 euroa. 



Paikasta saa myös kiinalaista ruokaa erittäin edulliseen hintaan. Pitänee joskus maistaa.



Ravintola on pieni ja sisustus askeettinen. Palvelu oli niukkasanaista, mutta...



...pizzat olivat ehkä alueen parhaat. Hyvät joka tapauksessa!!!

Eilen oli 'ahkeruuspäivä'. Laitoin heti herättyäni pyykit koneeseen. Ja heti kun Tuppo lähti Pasilaan hoitamaan vanhimman tyttären passia, niin vaihdoin sänkyyn lakanat. Imuroin ja pesin lattiat. Konttaamalla vessan lattian. Samalla pyyhin kaappien ovia sekä seiniä. Aioin tiskatakin, mutta Tuppo ja tytär kutsuivat kahville. Äkkiä vaatteet päälle, kolme pussia roskia pois ja seuraan.

Käytiin Hesarilla Rupla'ssa, jossa emme ole ennen olleet. Erikoiskahveja (paitsi luomua) sieltä ei saanut. Tupon kanssa joimme tavalliset ja likka joi teetä. Tuppo ja likka söivät (kalliin?) raakakakun puoliksi. Samalla saimme kutsun mennä illalla samaan paikkaan taidenäyttelyn avajaisiin, mutta sinne emme menneet.

Paluumatkalla törmäsimme yllättäen kaupassa Poikaani! Hän lähti mukaamme ja nouti Tallinnan tuliaisensa. Ihana yllätys!

Illalla "pistin" Tupon tiskaamaan. Sillä aikaa aloitin kutomaan kauan aikaa sitten lupaamiani sukkia. Sen jälkeen tein yli kolme litraa kalakeittoa. Tällä kertaa käytin vihannekset (paljon kukkakaalia) ensin uunissa oliiviöljyn sekä suolan kera. HYVÄÄ!

Kauhulla katson parveketta! Se kun on toiminut jo pitkään lähinnä varastona sekä tupakkapaikkana. Kesän lähestyessä se pitäisi raivata, tyhjentää ja putsata. Siinäpä urakka! Mutta on siellä jotain mitä laitan facebook'in kautta myyntiin niin, että niillä saisi kasattua reissurahaa. ;)

"Jos-taas-toimisi"-torstaita!?


PS. Viides päivä antibioottia helpottaa, mutta ärsyttävän vähän...köh köh. :/

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Avo- vai umpikado?

Ostin Tallinnasta kaksi pussillista avokadoja, koska "ne oli niin halpoja". Tyhmä.


Sitten tuli kiire käyttää ne ennen kuin menevät huonoiksi.

Pilkoin jäävuorisalaatin sekaan kirsikkatomaatteja, suippopaprikaa ja hillo- sekä salottisipuleita. Lisäsin mukaan raejuustoa. Ja oliiviöljyä.



Huuhdoin, pilkoin ja paistoin mukaan broiskusuikaleita.



Alkoi jo näyttämään maukkaalta?


Laitoin mukaan vielä mausteita sekä muutaman avokadon. Hyvä 'mössö'.

Hyvää oli vaikka tortillat olivatkin 'suoraan kaupan hyllyltä'.

Eka versio minun, toinen Tupon. Heh heh... :)

Samalla yritin tuhota loput avokadot. Murskasin niitä muutaman haarukalla.

Lisäsin Tallinnasta ostamaani maustamatonta tuorejuustoa sekaan.

Seuraavalla kerralla laitan kyllä maustettua, jotta san enemmän makua 'tahnaan'. Nyt laitoin sekaan pippurisekoitusta sekä chilipippuria. Ei ollut tarpeeksi.

Seurauksena syntyi 'tahna', jota laitoimme leivän päälle sekä tortilloihin. Voi olla, että menee 'hetki' ennen kun ostan seuraavan kerran avokadoja. Tuntuu, että kiintiö on hetkellisesti täynnä. Phuuh.

Alkanutta viikoa!



sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Tallinna 02.04.2015

Onhan reissusta jo puolitoista viikkoa, mutta kerron vaikkapa itselle muistoksi.


(Olen tänään yrittänyt harjoitella lisää kuvien kanssa. Vielä on muutama juttu, joita en hallitse, mutta askel kerrallaan. Kun ne kuvat menevät kansiossa aakkosjärjestykseen eikä minun laittamaan järjestykseen, niin on vaikea katsoa ne tänne aikajärjestyksessä. Kokeillaanpas.)

Toinen: (varaudu vähän pidempään juttuun. Tai no, tekstiä ei ole paljon, kuvia enemmän..)





 (Jihuu, eka kuva laitettu. Heh.)

Heräsimme aamulla hyvissä ajoin, kävimme suihkussa ja tein eväät (joita emme reissulla syöneetkään..) mukaan. 




Matkasimme ratikalla keskustaan ja kävelimme loput. Sää oli pilvinen, mutta sateeton. Tein terminaalissa matkaselvityksen ja jonotimme laivaan.




En ole koskaan ennen matkustanut kyseisellä laivalla niin, että se olisi ollut noin täynnä. Onneksi löysimme Tupon kanssa paikat. Istuimme kuuden hengen pöytään ja saman tien meiltä tultiin kysymään vapaita paikkoja. Saimme seuraamme kaksi todella mukavaa vanhempaa pariskuntaa, jotka itseasiassa istuivat seurassamme paluumatkallakin.




Lähdimme laivasta tavallista myöhemmin välttääksemme pahimman ruuhkan (ja se kostautui myöhemmin..). Kävelimme samaa reittiä kohti Vanhaa Kaupunkia kuin ennenkin. Yritin ottaa (muka) kuvia jostain mistä en (muka) olisi ennen ottanut...




Kävimme matkalla apteekissa. En ujostele kertoa, että vaikka aioin, niin olin unohtanut ottaa mukaan proteesiliiman. Onneksi sitä (Corega) löytyi ja päätin kokeilla sellaista, jota en ole Suomessa nähnyt. Siinä lukee "eriti värske". Onneksi löysin sillä muuten syömisestä ei olisi tullut mitään. Paitsi keiton...




RIM'issä (siis EI kuvassa) käynti oli ennalta suunniteltu. Kävin ostamassa sieltä pari hiusväriä. Alle neljä euroa paketti!




Vähän jouduin 'säveltämään' sillä vaikka minulla oli kännykässä kuva viimeksi laitetun värin paketista, niin samaa numeroa en löytänyt. Uskoisin silti, että pidän noista molemmista.




Tuppo löysi ennen näkemätöntä kuivaKALAA ja 'pakkohan' minun oli ostaa se hänelle, heh. Kommentoin makua myöhemmin kunhan mies on paikalla kertoamassa. Minä EN sitä maistanut. Samalla ostettiin parit juustot "kun halvemmalla sai".




Mentiin kolmatta kertaa hyväksi koettuun ravintolaan Vanhassa Kaupungissa. St.Patrick's.




Minä tilasin taas seljankaa...




...ja Tuppo taas kermaisen lohikeiton. Minun keittoni jäi melkein syömättä kun kinusin loput miehen keitosta.




Samalla päätin, että seuraavalla kerralla (puolentoista viikon päästä) jos samaan paikkaan menemme, niin tilaan pelkästään tuon lohikeiton, piste.


Pääruoaksi tilasin broileria uunikasviksilla ja niitä kasviksia oli TOSI PALJON. Ihan liian paljon minulle. Ja kanakin oli aika kuivaa. Harmi.




Tuppokin tilasi (kuivaa) broileria eri muodossa ja söi kaiken. (hyvin huomaa eron kuvassa kun tuo on Tupon kännykällä otettu!)




Hieman tuo "koristekasvi" hymyilytti koollaan.




Olimme ainoat asiakkaat ruokapuolella, joten palvelu oli todella nopeaa. Meillä oli vielä keitot kesken kun pääruoat tuotiin. Tarjoilija oli oikein mukava.




Olin ostanut valmiiksi kortin vanhemmilleni lähetettäväksi, mutta sen teksti jäi lyhyeksi. Lähetettyä se tuli silti. Kiire tuli sitten muutenkin kun Tuppo ilmoitti jäljellä olevan ajan satamaan menoon. Iiks.




Maksoimme laskun ja lähdimme kiiruhtamaan kohti satamaa. Matkalla ehdimme ostaa ne "pakolliset" ja sitten kipitimme laivaan, joka lähti vain muutama minuutti sen jälkeen. HUH.


IKINÄ ei ole tullut noin kiire eikä IKINÄ saa enää tulla!!!




Veimme ostokset ja takit lukkokaappiin. Löysimme paikat karaokepuolelta ja kuten jo kerroin, niin sa samat vanhemmat pariskunnat tulivat meidän pöytään. (lauloin kerran mennessä ja kerran tullessa) En ole ennen nähnyt laivalla käsirysyä - nyt näin kaksi.




Tässäpä tämän kertainen reissu. Ihan mukavaa (ja opettavaista?) oli. Yllä jo tavaksi tullut uusin jääkaappimagneetti.

Rivitykset menivät vähän miten sattuu, mutta opettelen ensi kerraksi miten ne menisivät nätimmin...

Nyt on aika lähteä Mamman luo vähän siivoamaan ja istumaan iltaa.

Sateista (ainakin täällä) sunnuntai-iltaa!