Kaikesta huolimatta vähän onnellinen!

Elämä pysäyttää joskus...

...mutta samalla se avaa silmiä. Kuten kerroin, niin soitin äidille perjantaina. Olen saanut puhelut häneltä niin eilen kuin tänäänkin. Huoli lähentää - puolin ja toisin. Olen onnellinen, että minulla on vielä hänet!!! 💓

Poikanikin on ollut tavallista enemmän yhteydessä eilen ja tänään. Niin onnellinen hänestäkin! 💓

Tuposta olen niiiin onnellinen! Mies on hiihdon seuraamisen lomassa käynyt kaupassa ja ruokkinut minua. Koneellinen pyykkiäkin pestiin yhdessä. Ihan sama syödäänkö lihapiirakoita, nakkeja tai kebakoita, mutta kun ne tulevat lämpiminä nenän eteen tuotuina. 💓

Mies on fanaattinen hiihdon seuraaja ja sprinttejä sun muita on tänään riittänyt. Ja mäkihyppyä. Eipä sillä, ettenkö minäkin niitä mielelläni katsoisi kutoessani. Varsinkin, kun miesten parisprintistä tuli HOPEAA!!!

Tapahtui jotain mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Mies eläytyy joka solullaan lajin seuraamiseen ja kun suomalainen mieshiihtäjä (J. Mäki) kaatui, niin Tuppo pomppasi ja karjaisi spontaanisti. Minä säikähdin ja lähes samalla sekunnilla aloin itkemään. Tuli niin paha mieli Tupon säikähdyksen sekä pettymyksen myötä. Ihan outoa. Varsinkin, kun kyynelehtimisestäni ei meinannut tulla loppua. 'Suomalaisuustunteet' pinnassa ilmeisesti. Molemmilla.

Otin iltapäivällä ensimmäistä kertaa ilmalastan pois.

Hieman pullealta näyttää, mutta katsokaapas, kun otin sukat pois:

Kinkkasin vessaan valuttamaan kylmää vettä kintun päälle. Huomasin, että lastan poissaolo lisäsi kipua. Etsin paremman sukan alle ja laitoin lastan takaisin. (Vähänkö hävettää nuo viime kesäiset kynsilakkojen jämät..) Ja otin särkylääkkeen, joita olen popsinut todella kohtuudella.

Nuo MM-kisat hidastivat kutomista siinä kuin ideoiden puute. Sain aikaiseksi yhden sukanvarren. Tumman lilan vastaväri olisi netistä tarkastettuna ollut keltainen (sitäkin olisi ollut), mutta valitsin silti oranssin.

Näyttää kuvassa hauskasti keltaiselta. No, toivottavasti sitten, kun saan sukat valmiiksi, niin saan myös kuvaan oikeat värit.

Kalevalan päivä ja suomalaisen kulttuurin päivä on lopuillaan. Huomenna alkaa maaliskuu. Soitan aamulla talvilomalta palaavalle pomolle, selvitän tilanteeni hänelle sekä yhden muun jutun samalla.

Kuunvaihdetta!

Hupsista keikkaa...

Anteeksi blogihiljaisuuteni!

Ja tapahtui alkuviikosta, että kaikista varoitteluista ja omasta varovaisuudestani huolimatta minä liukastuin. Tottakai minä - kukas muu. Olimme myöhään maanantai-iltana palaamassa Tupon kanssa kaupasta ja vain kaksikymmentä metriä ennen kotiovea tarkkaavaisuuteni petti. Ketäs muuta minä siitä syyttäisin? 😔

Laitettiin nilkan päälle jäitä ja pyyhkeitä. Ajattelin, että kunhan nyt vähän nitkahti ja menee levolla ohi. Niin Tuppokin oletti ja lähti kotiinsa. Eipä se ohi mennyt. Viiden aikaan aamulla soitin ja pyysin miestä palaamaan avuksi sekä henkiseksi tueksi. Onneksi tuli, sillä ainoa liikkumismuoto, johon kykenin, oli hinata itseään pepun varassa kinttu ilmassa pitkin lattiaa.

Harkitsimme taksia, mutta tajusin, etten tule pääsemään portaita alas. Oli soitettava ambulanssi. Auto saapui aika pian ja kaksi miestä sen mukana. En edelleenkään ymmärrä heidän väitettään, etteivät olisi päässeet kantotuolin kanssa portaista. Jouduin hyppimään portaat yhdellä jalalla riskimmän miehen sekä kaiteen avulla alas.

Tupolle kiitos ovien avaamisesta sekä siitä, että tuli alaovelle vastaan palatessani!!! 💗

Perillä päivystyksessä pääsin pyörätuoliin. Oma huono huumorini ei pelatusmiehiin purrut: kysyivät syntymäaikaani ja vastasin "tänään vuonna -67", mutta myöhemmin tuoliani päivystyksessä työnnellyt hoitaja onnitteli syntymäpäivän johdosta. Olin AINOA asiakas ja pääsin nopeasti röntgeniin. Ei ONNEKSI murtumaa! "Pelkkä" nyrjähdys (muka?). Ilmalasta nilkkaan, särkylääkeresepti taskuun ja kyynärsauvat käsiin.

Koko reissu kesti vain tunnin!? Tulin urvelon taksikuskin kyydillä pois. Mies ei osannut juurikaan suomea, ei kirjoittaa kotiosoitettani navigaattoriin eikä oikein seurata laitteen antamaa reittiäkään. Ihmettelin taksin hintaa, mutta en enää jaksanut jäädä inttämään siitä. Kuitin otin talteen. Onneksi Tuppo oli alaovella vastassa ja varmisti selän takana, että pääsin turvallisesti könkkäämään portaat ylös Omaan Kotiin.

Että oikein hyvää syntymäpäivää, Stansta. 😢

Teille oikein paljon kiitoksia onnitteluistanne! Siinä itsesäälissä kieriskellessä harmitti, ettei äitini soittanut sinä päivänä ollenkaan. Korttikin saapui vasta torstaina. Soitin itse vasta eilen ja heti ensimmäisenä hän kysyi: "oletko saanut pidettyä jalkasi ehjinä?". Vastasin, että en, mutta äiti ei heti käsittänyt. Tarkensin hetken päästä ja hän kertoi vaistonneensa jotain pitkin viikkoa. Juteltiin tunti ja vartti.

Mietin, että miksi noiden keppien kanssa kinkaaminen on niin hankalaa. Eihän se aiemmin ollut. Sitten tajusin, että ainoasta aiemmasta kerrasta on yli kymmenen vuotta aikaa ja painoin silloin kymmenen kiloa vähemmän. On sillä näemmä merkitystä. 

On ihan luonnollista, että tässä tilanteessa huomaa kaikenlaisia asioita, joita ei voi tehdä. Ei pysty kantamaan kahvimukia keittöstä olohuoneeseen eikä yletä korkealla olevaan mikroaaltouuniin. Samalla kuitenkin ihmisen kekseliäisyyskin nostaa päätään. Minä keksin ottaa keittiössä tuolin avuksi. Kun laittaa kipeän jalan polven sen tuolin päälle, on kuin olisi kaksi jalkaa käytössä ja kädet vapaina. Tosin käsien kantomatka on rajallinen.

Tällä viikolla on kostautunut se aloittamani ruokatesti. Eipä olisi sittenkään kannattanut tyhjentää ruokia pakastimesta. Onneksi Tuppo tuli eilen illalla, kävi kaupassa ja jäi yöksi. Lupasi käydä vielä tänään tarvittaessa uudestaan, vaikka on hänellä työläppäri mukana jäädä pidemmäksikin aikaa. Pus. 😘

Jo keskiviikkoiltana alkoi hermostuttamaan sängyssä pyöriminen ja telkkarin katsominen. (Onneksi on tallentava digiboxi ja tallennettuna useita leffoja!) Kinkkasin ottamaan keskeneräisen sukan ja tein sen valmiiksi. Nämä sukat menevät pomolle aiemmin tekemieni säärystimien kaveriksi. Voi käyttää erikseen tai yhdessä, jolloin tulee vaikutelma polvisukista.

Torstaiaamuna heräsin jo viideltä ja aloin samantien kutomaan. Jouduin pätkimään Socki-lankaa lukuisia kertoja, jotta sain kohdistettua raidat. Nämä ohuet sukat valmistuivat saman päivän aikana.

Koska en ole jaksanut/kyennyt tiskaamaan, niin keitin eilen puuroa. Illalla, kun Tuppo tuli, niin sain lämmintä ruokaa. Eipä ole einesjauhelihakiusaus maistunut koskaan niin hyvältä! 😋

Eilen aamulla päätin käyttää sukista jääneet langat ja kudoin pitkästä aikaa tölkkilapasen. Uusille lukijoille selvennettäköön, että näin jossain aikoinaan kuvan vastaavasta, jonka oli joku nuori nainen kehittänyt muistaakseni New York'issa. Otin kuvasta mallia ja sovelsin.

Lapasen yksi ideoista on se, ettei tölkki pääse putoamaan tuosta. Versioita on varmasti monia, mutta omani oli alusta alkaen virkata pohja. Olen tehnyt näitä ainakin toistakymmentä. Näitä on tehty muuallakin, mutta ainakin parissa julkaisussa olen nähnyt, kuinka niissä on mainittu tekele jonkun omaksi innovaatioksi...👀

Puikoilla on jo seuraavan sukanvarren alku, jossa kokeilen uutta juttua, mutta siitä sitten, kun ne sukat ovat valmiit. Nythän minulla on aikaa "tuhlata" lankoja mielin määrin eikä ole pelkoa, että langat loppuisivat kesken. Varsinkaan, kun sain Tupolta (kiitos rakas!) synttärilahjaksi lahjakortin saatesanoilla "saa tällä muutaman kerän lisää lankaa". Mies vähätteli sijoittamaansa summaa, mutta totta - saa sillä summalla monta uutta kerää, JOS tarvii... 😁😘

Ugh, olen todistettavasti ilmoittautunut olevani hengissä, vaikken täysissä sielun ja varsinkaan ruumiin voimissa, mutta t.ä.ä.l.l.ä. ✋

EDIT. ONNEA ON tähän viereen tuotu höyryävä mukillinen kahvia, aah! Kiitos Rakas! 💕

Vielä on hieman hankalaa istua pitkään tässä läppärin äärellä, kun jalka roikkuu alaspäin. Menen jatkamaan kutomista ja palaan lukemaan blogejanne toisella kertaa. Onpahan mukavaa puuhaa vastapainoksi lankahommille, siitä kiitos teille!

Aurinkoista helmikuun viimeistä lauantaita!

Liskis, ja lorvimaanantai?

Erilainen maanantai.

Kuten jo kerroin, niin Liskonainen soitti eilen Meilahden tornisairaalasta. Älköön kukaan loukkaantuko, mutta arvasin puhelun sisällön jo ennen kun vastasin siihen. "That's what friends are for" vai miten se meni? Olin vasta herännyt ja pyysin pientä toiminta-aikaa.

Kävelin ratikkapysäkille ja osuin juuri oikeaan aikaan. Maski naamalla matkasin Oopperalle, jossa vaihdoin ratikkaa. Kävelin Mannerheimintieltä Tukholmankadulle ja kävin ostamassa askin tupakkaa. Tässä kohtaa laitoin naiselle viestin, että "nyt". Ehdin kävellä sohjossa perille ja istahtaa hetkeksi penkille ennen Ystävän saapumista.

Puhelimella ostettu kertalippu on voimassa puolitoista tuntia. Ratikkamatkat x4 kestävät yllättävän kauan ja kuten Liskis arvasi, niin minulle tuli kiire paluumatkalle. Ehdin. Antakaa minä veikkaan, että vaikka minulla olisi ollut kaksikin tuntia aikaa tavata Rakasta Ystävää, niin kiire olisi tullut kuitenkin!  

Kaikkea hyvää ja pikaista toipumista Sinulle Liskonainen! 💗

Mutta miksi erilainen maanantai? En mennyt tänään töihin. Ensimmäinen kerta, kun jäin oma-aloitteisesti kotiin. Iskias kiukuttelee kovaa ja kun näin, kuinka jäässä kaikki kadut ovat, niin jänistin enkä uskaltanut lähteä liikkeelle. Olen tietysti jutellut uuden ohjaajan kanssa puhelimessa (pomo on talvilomalla) ja selittänyt tilanteen. Kaikki hyvin ja huomenna uusi yritys. Aion huomenna kysyä 'herra isopomolta', että saanko korvata tämän päivän perjantaina. Ei haittaa vaikka en saisikaan - menetän yhdeksän euroa.

En tiedä, saatan salaa itseltäni stressata töistä jäämistä, sillä päätä särkee aikalailla. Toisaalta, nukuin eilen NELJÄN TUNNIN päikkärit ja herättyäni Tuppo kommentoi minun näyttävän sairaalta. Olo ei ollut kipeä ja hetken päästä kuulemma näytinkin jo "normaalilta". Olen niin kyllästynyt kipuun!!!

Jospa yrittäisin tässä vähän puuhastella; paistaa pakkasesta ottamani jauhelihan kastikkeeksi ja käydä suihkussa. Jos olo helpottuisi. Huomenna mennään sen joululounas-työkaverin kanssa synttärilounaalle (netistä lunttaamani menu näyttää hyvälle!) töiden jälkeen ja käsittääkseni Tuppo tulee mukaan. 😋 💕

Hyvää alkanutta helmikuun viimeistä viikkoa!

TotuudenTorvi

Huokaus.

Omahyväinen paska. Kolahti sen verran, että aloin miettimään elämääni. Elettyä sellaista. On ihania Ystäviä, jotka tietävät enemmän, mutta myös teitä, jotka ette vielä tiedä. Pitäisi olla jo nukkumassa, mutta en malta. 

Synnyin vuonna 1967 ja "juhlin" syntymäpäivääni huomenna. Kai se oli joku merkki, että satuin syntymään Aslakin päivänä Lahdessa, kun minut adoptoitiin Rovaniemelle? Lappiin.

Turpa auki pienestä pitäen? Painoin kuulemma alle kolme kiloa. Kulkenee suvussa, koska oma Poikani painoi tasan 1500 grammaa... (sain nämä kuvat 17-vuotiaana)

Tämä pulleaposkinen likka sai hyvän lapsuuden. Adoptiovanhemmat ihan parhaasta päästä! 💕

Biologisen äidin sisko (elossa ja yhteyksissä) sekä veli (edesmennyt Tupon kaima) olisivat halunneet minut, mutta eivät saaneet. Kuvassa biologiset isovanhemmat, joista naisen ehdin tapaamaan. Ei olisi sitäkään kannattanut, kuten ei biologista isäänikään! 😡

Äpärä. Sehän minä olin. Biologinen isänikin on kuulemma kuollut neljännen avioliiton aikaan yli kymmenen vuotta sitten. Minä en ole niistä liitoista yhdestäkään...

Mikä totuudentorvi olenkaan? Ehkä voisin alkaa purkamaan "alusta" huume- ja vankilahistoriaani, ettei kukaan kutsuisi minua omahyväiseksi? Rovaniemeläinen kutsuisi itseään nyt nimellä 'höhlä'. Piti nyt tämäkin kirjoittaa ja julkaista? Juu.😢

Ai niin joo, Sartsahan haastoi kertomaan lapsuudesta. Olkoon tämä vaikka alku siihen? Jatkan myöhemmin, jos sopii, sillä nyt kannattaisi mennä nukkumaan (klo.00:30) Himputti ja vielä suihkuunkin pitää mennä aamulla ennen TÖIHIN menoa, arghh.

HYVÄÄ yötä.

Puuroa, piirakkaa ja papatusta

Heipä hei.

Tapasin Tupon ja muuttajamiehen perjantaina. Menimme katsomaan 'uutta' asuntoa. Olin valmistautunut positiivisella ja kannustavalla asenteella, mutta se osoittautui aika turhaksi. On hissi neljänteen kerrokseen eikä asunnossa moitteen sijaa. Puulattiat, tilava avonainen keittokomero tuuletusikkunalla sekä iso makuualkovi. Keittokomerossa valmiina pyykkikone sekä uusi siisti hella. Paljon kaappitilaa. Yksiön huoneessa pieni komero ja kaksi vaatekaappia. Kylppäri yhdelle miehelle varsin passelin kokoinen ja jopa suihkuverho valmiina.

Laskin koko asunnon pistorasiat. Niin nykyään kuuluu tehdä, heh. Niitä oli liki kaksikymmentä!!! Ikkunoissa sälekaihtimet eikä seinissä ainuttakaan reikää. Laatoitettu leveä ikkunalauta. No, näkymä sisäpihalle, mutta en usko miehen paljoa ulos katselevan. Niin iso telkkari hänellä on. 😁

Koska remontoitu asunto on ollut pari kuukautta tyhjillään, niin lupauduin menemään ensi viikolla pyyhkimään kaapit ja muut pinnat muuttovalmiiksi. Tuppo menee ystävänsä kanssa sen jälkeen muuttoavuksi. Rapusta vastakkaiseen. "Palkaksi" sain jo marjoja...

Äidiltään peräisin olevat puolukat sekä punaiset viinimarjat 'muuttivat' luokseni, kiitos! Pakkasesta pakkaseen, mutta osan otin heti käyttöön.

Kaksi pussillista "punasia" viinimarjoja laitoin pakkaseen. Vajaan pussin sekä puolukat laitoin kattilaan kiehumaan.

Mies tyrkkäsi mukaani myös mannaryynipussin.

Näistä syntyi vispipuuroa/lappapuuroa. Äitini käyttää jälkimmäistä nimitystä.

Pakkasesta napatusta paketista tein kanakastiketta. Erikoisuutena(?) se, että olin säästänyt pizzoihin laittamistani ananaksista liemen, jonka laitoin kanakastikkeen sekaan. Oli niin hyvää, että itse napsin lusikallisia suoraan pannulta ja Tuppo osansa leivän päällä.

Koska kastiketta oli enää vähän jäljellä, niin keksin keittää riisiä ja sekoittaa ne kastikkeen sekaan. Syntyi kaksi sopivaa annosta punajuurisalaatin kera.

Sitten alkoi vaihteeksi pilkkominen ja silppuuminen. Keltaista ja punaista sipulia. Keltaista, punaista sekä vihreää paprikaa (ruokahävikki/pakkasesta) ja se yksi ostamani omena.

Haudutin noita pannulla ripauksen sokeria kanssa. Ja kanelia, koska omenaa. Kaulitsin 3/4 osaa taikinaa vuokaan, jonka pohjalle laitoin chilisoosia kuin pizzaan.

Silti taikinaa jäi "yli".

Päälle laitoin purkin laktoositonta kermaviiliä kananmunan sekä mausteiden kera ja ripsauksia mozzarella-juustoa.

Piirakasta tuli jännästi makeaa, mutta itseäni se ei haittaa. Tässä kohtaa selkääni sattui jo niin paljon, että KIITOS Tupolle tiskaamisesta! 💗

Ai että. Olen siitä(kin) ärsyttävä, että tuollaiset anonyymien kommentit jäävät jonnekin takaraivoon jylläämään. Välittääkö niistä vai ei?

Kuten tuohon vastasin, niin "paikalla". Olin tänään juuri herännyt, kun Liskonainen soitti Meilahden tornisairaalasta. Lupasin mennä käymään, koska hän "tarvitsee jotain". Pääsen samalla ratikkalipulla molempiin suuntiin, joten lienee aika liikkua. Vienpä samalla joulusta jääneen suklaalevyn ja palan tekemääni piirakkaa.

Omahyväinen??? Olenko? 😢

Seesteistä sunnuntaita!

ArvontaPalkintoPerhonen, ja taas uusi kello

Ja vähän muutakin.

Voin sanoa, että eilen oli paskamainen päivä töissä. Kerron eräästä naisesta myöhemmin enemmän, mutta voin sanoa hänen tulleen "liian iholle". Sitten harmitti sekin, että minua ei mitenkään opastettu siihen teippaushommaan, ja eilen tultiin kertomaan, että olin laittanut neljättä päivää teipit liian kauas reunasta. Millimetrin!? Käänsin harmistumiseni siihen, että tiedostin virheen johtuvan ohjeistuksen puutteesta. Piste.

Suuntasin töiden jälkeen Triplaan noutamaan pakettia. Aamun kerrospukeutuminen kostautui lauhtumisen myötä ja olin ihan hiessä. Postin palvelupisteellä ei ollut yhtään asiakasta ja sain onneksi paketin nopeasti. Koska se Kultajousi-liike, josta ostin kellon ja korut, oli siinä vieressä, niin poikkesin sinne.

Aiemmin ostamani kello on omasta mielestäni turhan näyttävä arkikäyttöön, ja muistin näkemäni tarjouskellot. Niiden joukosta löytyi juuri oikean värinen, joka maksoi kymmenen euroa ja jossa on myös kahden vuoden takuu. Tätä tulen käyttämään tästä päivästä lähtien päivittäin.

Kävelin selkä märkänä Omaan Kotiin. Päätin pihtailla paketin avaamisen kanssa. Söin pizzaa ja menin päikkäreille. Nukahdin todella sikeästi enkä meinannut päästä hereille edes kahvin voimalla. Päätin olla avaamatta tietokonetta -ja pakettia- hetkeen, jotta saisin kudottua sukkaa. Sain ensimmäisen valmiiksi ja toisesta varren puoleen väliin. Tästä langasta lähtee kyllä reklamaatio!

Jo toinen tuollainen kohta samassa kerässä!? 😖

Oli paketin avaamisen vuoro. Nyt oli kyllä Liisa nähnyt vaivaa! Oli meinaan siihen malliin punaista teippiä, ettei pakettia niin vain avattu. Olin annetun ohjeen mukaan hyvin varovainen. Ensin kortti ja herkän kauniit tarrat.

Sitten tarkempi kuva kortista, johon oli kiinnitetty onnenavain. 

"Täytteenä" oli kaunis keittiöpyyhe, jossa on juuri keittiöni värit.

Katsokaa vaikka; sammaleenvihreä boordi ja oranssit verhot!

Paketissa oli ihana oranssi pehmoinen sydän, joka kyllä löytää paikkansa keittiössä (tai olohuoneessa, jossa on myös oranssia). Ja sitten se arpajaisvoitto: niin kaunis oranssi perhosnaulakko, jonka sijoittamista on mietittävä tarkkaan.

Kaunis kiitos, Liisa! Ihana paketti!!! 💖

 

Olen lupautunut tänään 'apuriksi'. Eräs ystävämies joutuu muuttamaan pitkäaikaisesta kodistaan, koska omistaja on myynyt asunnon. Kuinka ollakaan, niin mies on onnistunut saamaan uuden asunnon samasta talosta ja on menossa tänään katsomaan sitä. Menemme Tupon kanssa miehen "henkiseksi tueksi" ja samalla pääsen antamaan "sisustusvinkkejä". Siitähän minä tykkään!

Koska tässä nyt onkin vielä aikaa, niin kerron siitä työkaverista. Nainen on minua kolme vuotta nuorempi (yli 50 siis) ja minun mielestäni jäänyt sellaiselle "iskä sitä, äiskä tätä" -asteelle. Olen saanut häneltä puolen vuoden aikana mm. rintakorun, useamman kerran suklaata, kenkälusikan, avaimenperän ja nyt tällä viikolla juomapullon sekä Mignon-munan.

Eipä siinä mitään. Pomo kertoi hämmästellessäni, että tuo on naiselle ihan normaalia käyttäytymistä. Nyt hän oli laittanut minulle kaveripyynnön facebook'iin. Syytän siitä kaulalappua, jotka meille tuli vasta käyttöön ja siinä lukee kantajansa koko nimi. En hyväksynyt pyyntöä. Olin miettinyt vastauksen valmiiksi ja sanoin eilen aamulla, että "ollaan vaan työkavereita".

Eipä siinäkään mitään, mutta nainen totesi, että "sä olet käynyt ulkomailla". Mitä??? Hän myönsi stalkanneensa kuvani FB:sta. Kyllä minä tiedän, että ne siellä näkyy ja on nähtävillä, koska meillä on yksi yhteinen kaveri, mutta silti. Alkoi niiiiin ärsyttämään!!! Olisi edes ollut hiljaa! Estin naisen. Paska.

Onneksi tämä yhteinen (työ)kaveri, sama, jonka kanssa kävin joululounaalla, oli varoittanut minua jo aikaa sitten kertomalla, että tällä naisella on tapana soitella alvariinsa. Jopa viiden-kuuden aikaan aamulla. Not gonna happen! Eilen hän vielä siirtyi lähemmäs minua tekemään töitä, mutta huomasi pian, ettei minusta saa juttukaveria. Onneksi hän on jokatoinen viikko iltavuorossa, jolloin emme tapaa!

Kiitos, kun sain vuodattaa! On aika alkaa vaihtamaan vaatteita ja lähteä kävelemään, jotta olen sovittuun aikaan sovitussa paikassa. Eilinen pakkanen on laskenut muutamaan asteeseen, tuulee vähän ja taitaa olla aika liukasta. Auts, minua odotetaan jo, vaikka tapaaminen piti olla tunnin-kahden päästä...

Puhtia perjantaihin! 😄

Retkahdus ja pizzaa

Poikkeus vahvistaa säännön..?

Keksin illalla, että minäpäs teenkin piirakan sijaan pellillisen pizzaa niistä kinkkusuikaleista. 'Hyvin' alkoi - ei ollut kuivahiivaa (ne on Tupon luona) eikä edes leivinjauhetta (sekin on Tupon luona). Siinä taidan olla vähän jäärä, että kun pizzaidea oli päähäni tullut, niin ei se sieltä poistunutkaan. Toppahousut verkkareiden päälle, maski naamaan ja kulman ympäri lähikauppaan.

Enkä minä sitä pelkkää hiivaa ostanut. Ananas pizzassa jakaa mielipiteitä ja koska minä tykkään, niin ostin purkillisen. Tiesin käyttäväni juustoraasteen pizzaan, joten ostin valmiiksi piirakkaa varten toisen. Tällä kertaa mozzarellaa. Pakkasesta ottamani leipä kuivui huonoille hampailleni liian kovaksi, joten ostin pussillisen -30% leipää.

Kuivahiiva, juustoraaste, ananaspurkki sekä leipä. Yhteensä 5,87 euroa.

Palattuani tein taikinan ja sen kohoamista odotellessa tiskasin likoamassa olleen perunavuoan. Sitten pilkoin punasipulia sekä ananasrenkaita.

Ja puolikkaan oranssin suippopaprikan.

Taikinaa kaulitessa muistin taas lämmöllä Helkkua, joka lähetti minulle aikoinaan kaulimen, KIITOS! 💕

Ehkä minä siinä kaulitsemisen riemussa innostuin liikaa? Sitä meinaan riitti pellilliseen ja loput taikinasta piti laittaa toiselle pellille. Jotta pizzoihin olisi tullut jotain eroa, niin pilkoin pienempään kolme siivua pippurimetwurstia.

Ketsuppikin loppui, mutta sekoitin siihen vanhempaa tekemääni "jotain-tulista-soosia" sekaan. Loput Aurajuustot sekä Emmental-raaste päälle ja isompi meni ensin uuniin.

Kesken kaiken muistin, että hellassani on olemassa pizza-toiminto. "Tässä asennossa ovat uunin kiertoilmapuhallin, -vastus ja alalämpö päällä. Toiminto sopii erityisesti piirakoiden ja pizzojen valmistukseen. Tuloksena on rapea pohja ja mehukas pinta.". Käänsin sen päälle. 

Sitten oli pienemmän vuoro.

Jätin tarkoituksella vaaleammaksi, koska yleensä saan pohjista kovia. Nyt en.

"Maistoin" isompaa lämpimänä ja tunnustan, että nyt oli (on) parasta tekemääni pizzaa!!! Pohja on niin hyvää ja sopivan pehmeää. Se soosi pohjan päällä tekee sopivan säväyksen. Maistellessa hävisi neljännes pellillisestä. Nam. 😋

Koska aikaa tuhraantui keittiössä (ei muuten jäänyt yhtään tiskiä), niin sukan kutominen jäi vähemmälle. Ei se haittaa. 

👆 Ja taas kirjoitin nuo nyt illalla. Tavataan aamukahvilla. Hyvää yötä!

Hieman hyytävää huomenta!

Nyt ON pakkasta! Kännykkä säikäytti näyttämällä -26, mutta keittiön mittarissa on -17 astetta. Kännykkäkin pudotti jo kahteenkymmeneen. Täällä ainakin patterit toimii (toisin kuin Tupon luona) ja herätessä oli hyvinkin lämmintä.

Illalla tuli OmaPostiin ilmoitus, että Liisan lähettämä arvontapalkinto on noudettavissa. Noutopaikka on lähellä työpaikkaa, joten enköhän käy noutamassa perhosnaulakon töiden jälkeen. Hetken pähkäilin, että jos jättäisin noutamisen huomiselle, niin tulisi liikuttua vapaapäivänäkin, mutta liikkua voi muutenkin.

Onneksi on pukea lämpökerrasto alle ja toppavaatetta päälle. Eikä eväitäkään tarvitse tänä aamuna arpoa, heh. Töissä jatkan ainoana edelleen sitä teippaushommaa, joka sujui eilen joutuisammin auringon piristäessä mielialaa.

Tarkenemista torstaihin!