sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hyvää alkavaa uutta vuotta!

Ja hyvää vuoden 2017 viimeisen päivän iltaa!


Helsingissä paukuttelu alkoi heti kuuden jälkeen. Viereisellä kentällä näkyi hetken raketteja. Itse en ole koskaan ostanut saati ampunut ensimmäistäkään rakettia. Meillä on Tupon kanssa tapana kipittää ulos juuri ennen puolta yötä katsomaan vuoden vaihtumista...

Kiitos kuluneesta vuodesta! 

Tällä kertaa en ala muistelemaan mennyttä vuotta vaan kipitän suihkuun. Soitin pitkät puhelut Mammalle ja äidille. Äiti kuulosti pirteämmältä pitkään aikaan. Ihanaa.

OIKEIN MUKAVAA VUODENVAIHDETTA ja
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2018!!!

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joulu 2017

Joulu on selätetty.


Jotenkin joulumieli oli vähän kateissa. En tiedä, johtuiko se mustasta maasta, auringonpaisteesta, vesisateesta vai mistä.

Tuppo meni aattoaamupäivällä TheBaariin tapaamaan ystäväänsä. Minä yritin nukkua, mutta puhelin herätti. Katsoin yksin joulurauhan julistuksen. Tuppo palasi kotiin ja minä aloin keittämään riisipuuroa.

Puuroa vahtiessa tein kymmenen joulutorttua. Luumun sijaan niihin tuli puolukka-kirsikkamarmeladia. Hella vetelee viimeisiään ja polttaa kaikki pohjaan. Siksi tortut jäivät aika taikinaisiksi. Kannoin ne aattoiltana TheBaariin 'tapaamiseen'.

Piparkakku-kakku glögillä onnistui ulkonäköään loistavammin. Tarjosin sitä kaikille paikalla olleille. Sovitusti paikalle tuli kolme ystävää. Yksi toi suklaata, sipsejä ja pari dippiä. Mukavaa oli.

Kokkasin vasta yöllä. Laitoin valmiiseen porkkanalaatikkoon kermaa ja päälle korppujauhoja sekä voita.

Bataattilaatikko oli uusi tuttavuus ja sekin sai kermaa sekaan. Oi että se oli hyvää!

Imelletty perunalaatikko sai sekaansa kerman lisäksi siirappia ja muskottia. Nam.

Oli ystävältä saatua kinkkua sekä ostamaani maksamakkaraa. Omenaista punajuurisalaattia, sienisalaattia ja italiansalaattia.

Kattaus ei ollut niin kaunis, mutta ei sen väliä...

Ei jäänyt nälkä, ei jano.

Tallinnasta ostamani oma joululahja avattiin vasta eilen Tapaninpäivänä. Eräs ystävätär, jota tapaan aniharvoin, kutsui kaljalle ja antoi joululahjankin.

Onneksi seuraavaan jouluun on vuosi. Eikun en kirjoittanut noin...

Miten teidän joulu sujui?

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Jouluyö...

En näemmä malta mennä nukkumaan vaikka väsyttää...


Jouluaattoa on eletty jo kolmatta tuntia ja kohta se syöminen alkaa taas. Teen riisipuuron herättyäni ja sen kanssa on luumu-rusina-keittoa. Jääkaappi on kerrankin ihan täynnä, mutta niistä ruoista kerron toisella kertaa. Mainittakoon, että tein piparkakku-rahkakakun parvekkeelle hyytymään ja sen kanssa menemme Tupon kera illalla TheBaariin, ja kerron siitä myöhemmin. Teen myös muutaman joulutortun mukaan.

Jouluyö, juhlayö,
Tuppo nukkuu,
- en hetkeen syö...

En sittenkään tee itse juuri mitään jouluruokia. En vaan jaksa. Kaapissa on porkkana-, bataatti- ja imellettyä perunalaatikkoa, kinkkua, metukkaa, lihapullia, omena-punajuuri-, italian- ja sienisalaattia, maksapasteijaa, valkoista chili-homejuustoa. On punaviiniä, valkoviiniä (kiitos TheBaari!), glögiä, kermalikööriä, persikkaskumppaa...

Mamma soitti 'illalla' ja puhuimme toista tuntia. Myönsi ikävöivänsä meitä. Kovasti pyyteli kylään Kauhavalle, jossa on putkiremonttia paossa. Pitäisikin mennä.


Tuossa se setti, jonka lähetin Hannille.

Saako nyt mennä nukkumaan? Kiitos.

Makoisaa, mieluista ja mukavaa joulua teille kaikille!


-Stansta ja Tuppo-

Tukholmassa, osa 4.

RUOKAA!!!


Tuppo oli tosiaan maksanut meille joulupuffet'in jo reissun hankkiessaan. Aika tyyris se oli ja siksi menimme paikalle heti ravintolan auetessa. Odotellessa kudoin Pojan avovaimokkeelle sukkaa...

Saatiin ihan kiva kahden hengen pöytä ikkunan vierestä. Joskus on käynyt laivalla juuri jouluillallisella niin, että meidän paikkamme oli keskellä pitkää pöytää.

Tuppo osti minulle aperitiiviksi joulusnapsin (oli se oikeasti pieni snapsi - kuva vääistää), jonka mainoksen olin nähnyt.

Ja sitten alkoi syö-mi-nen...

Joo joo: "ihan vaan pikkuisen kaikkea". Niin varmaan.

Vähän silliä, lohta, mätiä, sipulia, smetanaa, sienisalaattia, kurkkua, suolakurkkua, punajuurta, perunaa, kinkkua, toista kinkkua, kolmatta kinkkua...
 

...porkkanalaatikkoa, perunalaatikkoa, paahtopaistia... Söinköhän minä kolme lautasellista? Vai neljä?

Lisäksi kaksi lasillista olutta ja saman verran punaviiniä.

"Vielä vähän ihania laatikoita, kinkkua ja juustoja". RÖYH.

En kyennyt enää jälkiruokiin. Näytti se Tupollakin olevan tiukkaa...

Tulin niin ähkyyn ja kipeäksi, että ainoa vaihtoehto oli mennä vatsan viereen nukkumaan kolmeksi tunniksi. Hyvä me! Uuh.

Hyvin nautittu! (KIITOS Tuppo!!!

Eiköhän tuo ollut vuoden viimeinen risteily...

Tukholmassa, osa 3.

Ehkä tylsin osio...


Koska oli niin nätti auringonpaiste, niin päätimme lähteä kävelylle.

Jo terminaalissa matka oli pitkä.

Kyllähän minä voin sen myöntää, ettei minua kiinnostanut yhtään lähteä kävelemään "ei-juuri-mihinkään".

Koko sataman ympäristö oli tylsä.

Pelkkää parkkipaikkaa ympärillä.

Pakollisessa "putkessa" kävely oli melkein kilometrin mittainen. No, ehkä 700 metriä, mutta silti.

Ei siellä oikeasti ollut juuri mitään nähtävää.

Taloja talojen vieressä.

Ja katu, jossa oli tietyö.

Oli hillittömän kokoinen puisto.

Eikä sekään oikeasti niin kiinnostanut...

Selkään sattui ja ärsytti kävellä.

Mutta sinnittelin, koska Tuppo halusi liikkua.

Päädyttiin jollekin joulutorille.

Mentiin johonkin kauppakeskukseen, jonka läpi kävelimme (ostamatta mitään).
Palattiin hieman eri reittiä takaisin laivaan.

Mentiin hyttiin, jossa sain pääteltyä ne Lapin sukat.

Odotettiin iltaa ja Tupon etukäteen maksamaa joulupuffetia, josta vielä kerron erikseen ennen kun kömmin Tupon viereen nukkumaan...

Oi jouluyö...

Tukholmassa, osa 2.

Oltiin siis 21.-23.12.2017.


Näemmä piristyin ja jaksan käydä reissukuvat läpi. Jos ei muuta, niin laitan ne tänne itselle muistoksi. Onneksi emme ole laivalla nyt sillä ulkona tuntuu tuulevan puuskittaisesti aika kovasti. Meillä oli tyyntä.

Käytiin kurkkimassa spa-osasto, jonne emme sen enempää menneet.

Kaipa se oli joku kuulutus, johon heräsimme aamulla ja totesimme olevamme nälissämme.

Siispä nenät kohti aamupuffet'ia.

Se maksoi á kolmetoista euroa.

Tuli kyllä syötyä reippaasti.

Taisin itse juoda peräti neljä mukillista kahviakin...
Aurinko paistoi.

Silja Line rantautuu 'tyhmään' paikkaan. Siellä ei oikeastaan ole yhtään mitään nähtävää.

Myös koirat on otettu laivalla huomioon.

Lepäiltiin hetki hytissä ennen kun lähdimme kävelylle Ruotsiin...

Onneksi oli nätti sää.

Jatkuu...