Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pilvet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pilvet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. syyskuuta 2026

SairaalaVierailu ja kokkailuja

Hei vaan, hei!

Laiska 💩 . Kaikki näyttää olevan aina vaan "huomenna". Jos nyt syyttäisi jotain itsensä lisäksi, niin nettiyhteyttä, joka on usein yhtä laiska. Meni päivä tai pari ennen kun pääsin kirjautumaan edes Kelaan ja niin edelleen. No mutta...

Maanantaina sain vietyä tölkit.

Tölkkihaasteeseen alkaen 10.03. lisätään 186,80 + 8,30 = 195,10 euroa.

Illan jäätelö oli mustikkaa, vaikka yleensä kaihdan kaikkea mustikkaista. Hyvää oli.


Tiistaina lähdin Meilahteen tapaamaan "Oulun ystävätärtä". Vähän kyllä jäkätin parille tutulle, kun eivät tiedottaneet minulle aikaisemmin, että nainen oli ollut siellä jo toista viikkoa. Okei, "kaikki" olettivat minun tietävän, mutta silti.

Olin kysynyt ennakkoon viemisistä ja nauratti, kun ainoa toive oli tuplajuustohampurilainen. Kyllähän ne sairaalaruoat tiedetään.

Onneksi 'seiska' kulkee taas, niin pääsin yhdellä ratikalla perille. Ja onneksi oli lippu, koska lippujen tarkastajat tuli seuraavalla pysäkillä!

Jäin yhtä pysäkkiä ennen pois ja kävin ensin ostamassa rasian viinirypäleitä ja kolme banaania. Vieressä oli Burger King, josta hain hampurilaisen, ja kävelin perille.

Miksi, oi miksi kaikki sairaalat ovat niin sokkeloisia? Löysin kuitenkin perille ja voisi sanoa "läpsystä vaihto", sillä potilaan äiti miehensä kanssa tekivät juuri lähtöä kohti junaa ja kotimatkaa. Vein tuon kirjan myös.

Eipähän lopu syömiset, vaikka lohikeittokin maistui.

Viivyin kaksi ja puoli tuntia. Voisi toistaa, että "läpsystä vaihto", sillä juuri kun tein lähtöä tuli lähibaarista tuttu pariskunta. Ja lisää herkkuja.

Tulin kotiin ja pistin perunat kiehumaan.

Olin paistanut loput nakit ja viimeisen pätkän makkaraa ennakkoon.

Paprikoita, nam.

Jälkeenpäin nauratti...

Ei se, että käytin ensimmäistä kertaa ruokakermaa sipuli, vaan...

...se, ettei kastikkeesta näkynyt ainuttakaan paprikaa. 😄

Ennen, kun ehdin syömään soitti juhannuskaveri. Tiesin, että miehellä oli syntymäpäivä ja siksi vastasin myöntävästi kutsuun lähteä lähibaariin, jonne hän saapui tyttärensä kanssa. Onnea!

Illan jäätelö oli tuttu ja turvallinen. 😉

Torstaina eli eilen kävin lähiostarilla.


Sen jälkeen sain vihdoinkin selätettyä taas vaihteeksi tiskikasan. Eihän se ollut kuin aloittaa...

Eikä siihen taaskaan mennyt kuin tunti.

Sitten oli tilaa ja puhdas pannu kokata. Kuinka monta kuvaa voi ottaa kahdesta sipulista? Minäpä näytän. 😅 Eka.

Toka.

Kolmas.

Ja neljäs. 😆

Tein jauhelihakastikkeen.

Jota söin spagetin kera. Tällä kertaa näkyy paprika, heh.

Kastiketta riittää ainakin kahdelle päivälle.

Voi että, on ne siunaus- ja muistotilaisuus vieläkin ikuistamatta tänne. Jospa saisin aikaiseksi kirjata ne kuvineen alkavana viikonloppuna... Tai heti?

Perjantaita!

tiistai 18. elokuuta 2026

Pärriä, ruokaostoksia ja kokkailua

Tiistaita, vaikka kirjoitan viikonlopulta.

Alkuun pari kuvaa, jotka olisivat kuuluneet lauantain ruokareissulle, mutta unohtuivat laittaa. Olin juuri syönyt loppuun ja poikkesin ulkona kuullen samalla lähestyvää pärinää.

Kuvat jäivät vaatimattomiksi, koska otin videon, jonka latasin Faceen. 

Arvasin heti, mistä oli kyse. Olette tekin varmaan nähneet sen hurjan videon Tuusulasta, jossa poliisi kiilaa henkilöautolla mopoilijan ojaan? Siinä olisi voinut käydä paljon huonomminkin, vaan eipä se hyvin mennyt nytkään.

Mielenkiintoisen letkasta teki se, että seassa oli menopelejä "tossuista" ja skoottereista Harrikoihin.

*     *     *

Palataan sunnuntaihin ruokaostoksineen sekä kokkailuineen. Aloitin kilosta perunoita, joissa oli jo pienet idut. Napsin idut pois ja pesin perunat.

Melkein jo luovutin tässä kohtaa, mutta koska potut eivät olleet pehmeitä, niin jatkoin kuorimalla ne.

Päätin tässä välissä lähteä kauppaan. Olen jossain kohtaa siirtynyt käyttämään K -marketia viereisen Alepan sijaan, mutta nyt poikkesin sinne toteamaan, ettei hevihävikkilaatikossa ollut muuta kuin nuutuneita yrttiruukkuja. Jotain oli muka ostettava ja muistin loppumassa olevat kaurahiutaleet (1,48 €).

Siirryin seinän takana olevan toisen kaupan puolelle. Poistolaatikosta löytyi pehmeää leipää.

Tulevaa ruokaa varten ostin maitojuomaa.

Päässä olevassa ostoslistassa luki ranskanperunat.

Tarjouksessa olevia suippopaprikoita oli laarissa enää muutama pussi. Valitsin niistä yhden.

Valmiiksi kuorittuja perunoita varten tarvitsin sinihomejuustoa.

Ei heräteostoksia!

Ruokatestiin alkaen 01.08. lisätään 29,93 + 1,48 + 8,42 = 39,83 euroa.

Palasin kotiin ja otin monitoimikoneen kaapista. Sillä saa näppärästi niin ohuita siivuja, että perunat kypsyvät nopsaa. Ladoin niitä voideltuun vuokaan homejuuston kera ja maustoin merisuolalla.

Sekoitin purkilliseen ruokakermaa maitojuomaa ja maustoin valkopippurilla. Päälle vielä mustapippurirouhetta.

Hyvin onnistui!

Perunoiden kaveriksi viiltelin 👀 lenkkimakkaraa.

Paistuivat samalla uunin lämmittämisellä.

Meni sinne samaan uunin lämpöön vielä muutakin, mutta siitä huomenna...

Illalla söin viimeisen pakastimessa olevan jäätelön. Tämä ei mene jatkoon - se perusmaku on parempi.

Näettekö pilvissä saman kuin minä? Vasemmalla on joku "viisaan näköinen" herra leuka pystyssä haastamassa oikealla olevaa narrimaista pitkänenää? 😄

Tänään pitää palata keittiöön, mutta taidan tehdä sen vasta illalla, koska just nyt on hiki. Nettiyhteiskin katosi jo toistamiseen tämän aikana. Piipahdan ostamaan 'uusia' jäätelöitä...

Mikä on sinun lempparijäätelö?

keskiviikko 15. heinäkuuta 2026

Terassia ja telkkaria

Heipä hei!

Tiedä tapasi, jotta osaat välttää sitä? Olen kahtena aamuna avannut telkkarin heti herättyäni ja katsonut kaksi australialaista sarjaa putkeen. Restaurant:impossiblesta on ollut hyvä jatkaa. Tänään päätin olla avaamatta ennen ravintolaohjelmaa, joka alkaa reilun tunnin päästä. Ehtii kirjoittelemaan. 😏


Minähän siirrän kaikki kuvat puhelimesta läppärille Facebook'in kautta. Olin juuri aloittamassa puuhan, kun silmille lävähti, että eräs vanha rovaniemeläinen, teiniaikojen kaveri, joka menehtyi viime marraskuussa, oli saanut tänään syntymäpäiväonnitteluja jo 26 henkilöltä!? Edeltävä julkaisu oli se, josta minäkin sain tiedon miehen kuolemasta. Noinko hyvin "ystävät" seuraa/tietää? Surullista.


Samaisesta Facesta näin eilen kuvakaappauksen, kun Netflix oli ehdottanut itseäni yli kymmenen vuotta vanhemmalle miehelle uutta sarjaa, ja minähän nappasin kiinni. Tänä vuonna valmistunut uusi versio ihanasta Pieni talo preerialla. 

Tavoilleni uskollisena katsoin kaikki kahdeksan jaksoa perä perää. Ei sitä kannata verrata alkuperäiseen, mutta muuten se oli mielestäni ihan katsottava. En vain ymmärrä, miksi intiaanien puhe oli laitettu hitaaksi mongerrukseksi?

Pilvikuvat ovat sunnuntailta, jolloin MP houkutteli lähiterassille. Oli hautova ilma, joten puin päälleni mekon, josta tiedän MP:n pitävän. Ihan lähellä pyöri pikimustia ukkospilviä, mutta kuten miehelle ennustin, niin ne eivät tulleet päällemme ollenkaan.

Saimme pöytäkaveriksi mukavan miehen. Leo Freeman on ennestään tuttu mies (varsinkin MP:lle, joka 'tuntee kaikki'!). Piti näemmä pyllistää kuvassa, mutta ei kai se haittaa? 😅

Meillä oli varsin antoisat keskustelut. Jopa syvälliset, kun juttelimme Leksan vaimosta. 💙

Jätän kertomatta kokkailusta tällä kertaa, mutta näytän, kuinka uuvatti voin olla. Otin eilen myöhään illalla kännykän taskuun ulkona piipahtaessa ajatuksena ottaa kuva tietyistä kukista. Enhän minä muistanut, että nämä nukkuvat öisin...

Siksi otin uuden kuvan tänään aamupäivällä, heh. Päivänliljoja, kertoi kuukkelin kuvahaku? Luulin nimeksi jotain ihan muuta. Tykkään näistä! Ovat niin kauniita ja "oikean värisiä"!

Eilen tuli taas vaihteeksi kaksi kummallista puhelua, joihin en tietenkään vastannut. Naureskelin, että tuleekohan seuraava Australiasta, Argentiinasta vai Ankarasta...

Ystävämies on lähettänyt ennenkin kuvia oravista. Sanoin, että "sä varmaan ruokit niitä" ja mies kielsi. Eilinen kuva todistaa muuta.

Tyhjensin taas lisää pakastinta, mutta siitä toisella kertaa, koska olen niin hidas, että "restauranttiohjelma" alkaa kohta. Ilman, että ärsyttävä Mombasa alkaisi soida päässä 😆, toivotan:

Kuumaa ja kosteaa keskiviikkoa!