Näytetään tekstit, joissa on tunniste KaraokeYstävätär. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KaraokeYstävätär. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. marraskuuta 2026

20 v kekkerit

Oli perjantai 30.10.2026.

Kylläpä haastaa! Avasin läppärin kolme ja puoli tuntia (!!!) sitten ja sen jälkeen olen onnistunut siirtämään maksimissaan kymmenen kuvaa. Suljin ja avasin uudestaan, ja sitten ladattiin päivityksiä vaikka kuinka kauan. Ottaa koville, uskotteko? Olin päättänyt, että en luovuta vaikka menisi viisi tuntia...


Aloitan siitä, että karaokeystävätär saapui torstaina töidensä jälkeen ja teki juustokakun. Päällisen teko jäi perjantaille ja sitten ihana kakku oli valmis, kiitos! 💛

Itse aloitin keittiössä vähän ennen kahtatoista. Alku sujui ihan hyvin: kuullotin kaksi pilkkomaani sipulia pannulla, käytin paketillisen pekonia pannulla ja pilkoin sitten ne keittiösaksilla, siivutin isommat ja pienemmät tomaatit sekä mustat oliivit.

Pilkoin suippopaprikat, joista yksi oli hieman erikoisen mallinen.

Piti pinota kaapista aiemmat tonnikalapurkit samaan torniin. Nauratti. 😄

Aloitin piirakoista ja vaikka ärsyttää/harmittaa/nolottaa, niin kerron silti. Tässä ensimmäinen piirakka, jonka kuvasta jo näkee, että jotain unohtui...

Olin tosi jännityksissä ja sähläsin. Tokaan piirakkaan tuli ekasta poiketen oliivit.

Käytin molempiin purkin tonnikalaa vedessä ja toisen chilillä. Tein piirakat yksitellen ja pilkoin niihin chilit tasaisin välein keittiösaksilla.

Onneksi molemmissa oli sentään juustoraaste päällä.


Toka piirakka valmistui enkä vieläkään tajunnut!? Vasta seuraavana päivänä (onneksi, ettei pilannut perjantain fiilistä!) avatessani jääkaapin näin matkasta jääneet kermaviilit. Voi perhana, mutta näytti ne piirakat kelpaavan noinkin...
🙈

Oli pizzan vuoro. Olin tehnyt taikinan jo valmiiksi ja se oli kohonnut mukavasti ollen tosi helppo käsiteltävä. Punaista soosia, juustoraastetta, sipulia, paprikaa, savusuikaleita, pekonia, Aurajuustoa sekä ananasta.

Päälle vielä tomaattia ja sitten pussillinen Emmental -raastetta.

Olin ajoittanut siten, että sain pizzan uunista niin, että sen saattoi kantaa polttamatta sormia.

Saimme karakeystävättären kanssa laitettua piirakat isoon Tokmannin kassiin ja kakun niiden päälle. Pizzan päälle laitoin foliot ja sitten ympärille ison pyyhkeen. Oulun ystävätär tuli avuksi (kiitos!) ja kannoimme ruoat lähibaariin. 

Tällä kertaa tein kortit, joista selvisi tarjottavien sisällöt (ilman kermaviilisoosia..!).

Oulun ystävätär lähti Liskonaista ja hänen avustajaansa vastaan rautatieasemalle (kiitos!!) ja sieltä he palasivat onnistuen käyttämään ratikan alas laskettavaa ramppia. Siitä voisi mennen tullen kirjoittaa oman postauksensa, mutta kirjoittakoon Liskis avattuaan tauon jälkeen bloginsa Mitä ihmettä. Minähän en ollut mukana kumpaankaan suuntaan.

Hieman ennen seitsemää 'riisuin' ruoilta 'matkavaatteet' ja...


...asettelin tarjottavat tarjolle. Poikani saapui ja rullasi pizzan paloiksi, kiitos siitäkin!
💝 Vaihdoin tennarit punaisiin saappaisiin.

Pöytäkoristeena oli ajankohtaan sopiva, kotoa tuomani, keraaminen kurpitsalyhty led -tuikun kera.

Porukkaa oli just sopivasti. Ihan mahtavaa, että Poikakin tuli ♥. Ja Liskis. Karaokeystävätär ja Juhannuskaveri yhteisen tyttärensä kanssa. Läheisimpiä baariystäviä. 

Sain todella upean kukkakimpun!! 🧡 Kiitos!

Korttiin olivat kaikki paikalla olevat kirjoittaneet nimensä. 💗

Karaokeystävätär toi oman laitteensa ja niin illan kruunasi karaoke, joka teki kuulemma kekkereistä "Stanstan näköiset". ♫♪. Poika, Liskiksen avustaja ja moni muu ilahdutti lauluillaan. Toki lurittelin tietysti itsekin. Olipa ihanaa!

KOKO ILTA OLI ONNISTUNUT JA IHANA!! 🥰

Kotiin palasivat uunipelti, piirakkavuoat, kakkuvuoka sekä -kupu. Pizzaleikkuri, kakkulapio, kaikki. Sain vielä miehistä kantoapua niille, kiitos!

Liskis sai illan aikana joskus aikaa sitten tekemäni sukat, jotka jostain kumman syystä huopuivat koneessa (toiset samanlaiset samassa koneessa ei..), kun tiedän hänen tykkäävän sellaisista. Sain myöhemmin kuvan.

Kivoja kuvia illasta on paljon muistoksi, kunhan saan nekin siirrettyä. Te puolestanne 'joudutte' tyytymään mielikuviin. 😇

Onnistuinpas! Aikaa läppärin ensimmäisestä avaamisesta kului melkein se arvioimani viisi tuntia... 

Ps. Piipahdin äsken ulkona ja näin jalkakäytävällä kaksi koulusta palaavaa tyttöä. Soittivat pyöriensä kelloja ja lauloivat. Tunnistin kappaleen, joten lauloin mukana: "All I Want Is Christmas". ♪. Ensin tytöt vähän häkeltyivät, mutta nauroivat perään. 😀 

Olipa niin ihana ilta!!! 😍

torstai 29. lokakuuta 2026

Piirakkatarvikkeita

Tere.

Kävin eilen ostarilla ja ensin Tokmannilla kuitin kera.


Korjattakoon, että se vessapaperijuttu oli tavallaan oma moka.
🙈 Tarjous oli Tokmanni-clubilaisille enkä ollut luetellut kassalla puhelinnumeroani. Osasin kuitenkin selittää niin, että sain sen alennuksen ostaessani viisi purkkia tonnikalaa. 8,00 - 2,69 = 5,31 euroa. 👍 

Laskeuduin sitten Litukkaan huomisen piirakat mielessä. Pari sipulia...

Tomaatteja.

Savusuikaleita ja mauksi pekonia. Meinasin tehdä näistä piirakan Aurajuuston sekä ananaksen kera, mutta taidankin tehdä pellillisen pizzaa.

Teen kahden chili-tonnikalapiirakan lisäksi noista kumman vaan, niin kaikki tarvitsevat päälleen juustoraastetta.

Ja piirakat kermaviiliä.

Ai niin, ja makkaraa, josta tein tänään...

Munakokkelia tomaattien kera. Se ei sentään mennyt pilalle. 😅

Kauppalasku...

Ruokatestiin alkaen 01.10. lisätään 63,34 + 5,31 + 10,97 = 79,62 euroa.

Kadulla kulki ankka. Kyllä, mutta oli sen verran kaukana, että rajaamastani kuvasta tuli hassu.

Karaokeystävätär tuli tänään töidensä jälkeen. Jouduin laittamaan viestin, jotta kävi ostamassa Tokmannilta tullessaan irtopohjavuoan, koska en löytänyt omaa tasapohjaa. Katsoin ennakkoon, että ko. kaupassa oli viisi ja maksoi senttiä vaille kympin. Nainen teki juustokakun huomista varten ja tulee huomenna tekemään siihen persikkapäällisen. 😋

Kerron huomenna juhlimisen syyn... 😉

Öitä ja huomenta. 

sunnuntai 18. lokakuuta 2026

Elä hetkessä

Varsinkin, jos on Hyvää Seuraa.

Niin aioin pyhittää tämän lepopäivän "teidän toisten" blogien lukemiselle, mutta enpä malta vielä. Ehkä kohta.

Facebook muistutti hassulla tavalla. Onko siitä jo kahdeksan vuotta, kun Tuppo hiffasi überhalvan reissun Kalymnokselle??? Lennot, hotelli, matkatavarat, bussikuljetus satamaan, lauttamatka, kuljetus hotellille ja mikä paikka!! Satakymmenen euroa per naama, uskomatonta!!! Ja oli enemmän kuin arvoisensa!

Perjantaina reissukaveri AH soitti, että "tulisinko sinne?" ja sehän sopi. Tervetuloa.

Vietimme kivaa iltaa ja poikkesimme vielä TheBaarissa karaokessa, jossa oli myös KaraokeYstävätär. ♫♪♪. Laulettiin TAAS ystävättären kera pyynnöstäni sama potpuri kuin 'aina'. Tam-tam-ta-dam-dam-dam, sen soiton kuulen... ♪. AH lauloi myös, ja tuli yöksi.

On se ihme mies!!? Tarjosin lauantaina lasin punkkua ja tyyppi singahti kauppaan ostamaan kolme litraa lisää??? 👀 


Minä puolestani kokkasin sillä aikaa. Kana oli jo pois pakkasesta ja jääkaapissa.

Tuosta syntyi hyvä kastike, mutta en vaan maista eroa muihin kanamössöihin, kun maustan mangocurrylla..? Hyvää kuitenkin.

Riisin sijaan spagettia.


Salaattitarpeita (miksi tarpeita?) oli vielä. Kreetalaista punasipulia sekä kurkkua, joten viinirypäleitä sekaan ja...

...loput chilijuustokuutiot. Niiden makua mies muiden joukossa (kenen muiden? 😆) kehui. Kuulemma "hyvä potku". Oli kyllä.

Lisäksi oli keitettyjä kananmunia. Messiin.

Olipa ilo katsoa, kun mies söi ja nautti! 😋 Taito, jota en osaa.

Itse söin tyypillisesti hieman vähemmän. 🙈🙊

Jospa nyt siirtyisin pois minä-alueelta ja tulisin poikkeamaan muutamaan blogiin lukemaan mitä teille kuuluu....

Kesken oleva sukka ei etene...

Seesteistä syyssunnuntaita! 🍂

perjantai 7. elokuuta 2026

Säätöjä, osa 3.

Vasta vajaa tunti...

Niin tässähän on (oli eilen) aikaa kirjoitella? Olen ottanut sen sata kuvakaappausta kaikista yhteydenotoista, jotta ne ovat tarvittaessa esittää. Numerot, joihin olen soittanut, sähköpostit, viestit ja niin edelleen.

Mennään näin päin, että esitelen ruoat, jotka otin pois kylmistä(?) laitteista. Nämä vissiin tarkenee? Tekemäni hillot saattoivat olla jo ennestään pilalla?

Pakkasessakaan enää paljoa ollut (ainakaan nuo kananmunat 😆). Piirakan (taas!?) olisin voinut tehdä, mutta kauppaan tällä polvella? Nou nou.
KYLMÄkalleja? 😱 JÄÄpaloja.

Joo-o. Näitä kuvakaappauksia on vaikka kuinka...

Eikä ne lopu...

 

Uusin viesti oli, että 17:45 - 19:45. Sitä odotan..... Tunnin vielä?

*     *     *

Tuli puhelu jotain 19:30 aikaan, että "kuusi minuuttia, niin olen siellä". Olin alaovella vastassa ja mitä? Jenkkikaappi? EIIIIH. Onneksi oli näyttää kuvakaappaus ottamistani ja toimittamistani mitoista, että ei.

Tyyppi oli todella mukava Poikani ikäinen voimamies. Kantoi laitteet ylös ja alas portaita ilman nokkakärryjä!! Mitähän tähän kehtaa laittaa? No, vanha laite pois ja uusi hetkellisesti paikalleen.

 

Sähköt vedetty päin sanonko mitä, mutta kytki silti. Otti uudet mitat, irroitti yhden 'laudan', teki uuden tilauksen ja vei vanhan laitteen kyytiin. Portaissa kopsahti - oli varmaan tuo itsestään sulattavan laitteen tekemä jää JÄÄkaapissa?

Kai siinä meni kaikkineen puolitoista tuntia. Koitin olla fiksu ja kysellä tarpeeksi.

Uusi täysimittainen laite tuodaan jenkkikaapin tilalle "joskus". 👍

*     *     *

Vaikea keskittyä mihinkään. 

Tämänkin kirjoittaminen keskeytyi 'muutaman' kerran KISSA-asian vuoksi. Karaokeystävätär kertoi, että juuri edesmenneen miehen kissa on ollut J:llä joskus hoidossa. Soitin hänelle ja kuulin sen olleen sellainen viikko, että juoksuissa olevasta 24/7 mouruavasta katista meinasi tulla rukkasia.

(Tässä kohtaa puhuttiin Liskiksen kanssa tunti, kiitos! 💝) 

Soitin eilen J:lle, että Karaokeystävätär ottaisi kissan, mikäli se löytyy. J. soitti tänään ja pyysi Karaokeystävättären numeron, jonka antoi vainajan siskolle. Kissa lienee Hesy'llä tai Viikissä tai... Olen osuuteni hoitanut. 😺 

Juhannuskaveri poikkesi ja tulee viettämään iltaa tänne parin tunnin päästä. Tervetuloa! 


Pistän aivot narikkaan...

Alkavaa viikonloppua! Kiitos, kun olette!! 💖