perjantai 24. elokuuta 2012

Taiteiden Yö

Olen joskus aikoinaan kyllästynyt koko touhuun sen muistuttaessa silloin vapunviettoa. Nyt päätin muuttaa käsitystäni.

 

Tuppohan se minua oikeastaan sinne houkutteli. Hän oli katsonut illan tapahtumalistaa ja keksinyt pari kohdetta meille. Vaikka päivällä satoi hieman, niin ilta esiintyi kauniina.


Kävelimme Töölönlahden reunaa...


Ja Finlandiatalon ohi.


Saavuimme Hakasalmen huvilalle.


Siellä oli yleisölle avoin MADE IN HELSINKI-näyttely.


Katsottavaa riitti varmasti jokaiselle. Oli tupsuja, hapsuja ja nauhoja.


Oli kylttejä ja paljon muuta.


Osittain kullattu kehys oli kaunis ja sai ihmettelemään sitä käsityötaitoa, joka siinä näkyi!


Sitten vaihdoimme Mannerheimintien toiselle puolelle, Kansallismuseoon. 


Oli kuukauden nukkekotia ja vaikka mitä muuta tirkisteltävää.


Tuo taulu oli aivan käsittämättömän valtavan kokoinen!


Oli rahoja, mitaleita, koruja ja kaikkea.


Valtavasti siellä oli kirkollista historiaa ja niin isoja esineitä, että en edes yrittänyt ottaa kännykällä kuvia.


Tuppo osasi kertoa, että tuollaisia purjeveneitä löytyy jokaisesta Ahvenanmaan kirkosta. Kaunis!


Museo meni kiinni ja me lähdimme kävelemään pitkin katuja. Siellä täällä oli soittajia, joita jäimme kuuntelemaan. Yö ei ollut enää lämmin; mittari vaipui 13-14 asteeseen. Kauaa ei tarjennut paikallaan olla. 

Tuppo soitti eräälle ystävällemme ja tapasimme hänet sekä kaksi muuta. Oli kiva tavata pitkästä aikaa ja juhlistimme yötä tarjouskuohuviinillä eräässä ravintolassa. Kuoharin jälkeen lähdimme Tupon kanssa kävelemään kotiin. Myönnettäköön, että paluumatkalla jalat painoivat enemmän kuin tullessa.


Kotona aloitin silppuamisen ja pilppuamisen Tupon avustuksella. Salottisipulia, punaista ja vihreää paprikaa, viimeinen Turkista tuotu chilipaprika, salaattia, tomaattia, juustoa, yksi nektariini...


Mukaan keitin pari pussia nuudeleita ja paistoin paketillisen pippuribroileria, jotta saimme salaatista ruokaisamman. Hyvää oli, nam. Nautimme vatsamme täyteen telkkaria katsellen. Sen jälkeen kaksikko olikin jo aivan "valmista kauraa" vällyjen väliin.

Mutta MIKSI Taiteiden yö on YÖ kun kaikki tapahtumat loppuvat niin aikaisin? Taiteiden ilta sopisi paremmin...

Nyt on museot kierretty muutenkin kuin kaukaa. =)

8 kommenttia:

  1. Ihana reissu!
    Varmaankin taiteiden yö loppuun niin aikaisin, koska se on keskellä viikkoa ja suurin osa ihmisistä menee seuraavana päivänä töihin tai kouluun.
    ST

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niinhän se on, että monella työt kutsuvat seuraavana aamuna, mutta mielestäni esim. museot voisivat olla auki klo. 22. tai 23. saakka. Ne kun menevät kiinni jo 19-20. Suurin osa.

      Poista
  2. Hei mulla on ollut taiteiden yöstä sama kuva kuin sulla! Kännisiä pentuja ym ympäriinsä.Jäin nytkin kotiin lämpimän peiton alle.Kiva tehdä sun kuvien kera aikamatka toisenlaiseen yöhön.Taas sai vinkkejä siitä mihin voisi mennä käymään näin syksyn kynnyksellä.Mua on aina kiehtonut mennyt aika.taide ja muu käsillä tekeminen.Ei niinkään nykytaide ja kaikenmaailman p-manssit.Kiitos myös ruokaosuudesta.Nyt on matkassa muutakin kuin banaaneja.Heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siellä enää niitä kännisiä nuoria ollut niin paljon kuin menneisyydestä muistin. Siinä Kiasman kulmalla kyllä oli, mutta ei juuri muualla.
      Suosittelen kyllä sitä Hakasalmen huvilan museota! Ihan kivasti siellä oli katsottavaa!
      Hyvä kun otit muutakin kuin banaaneja. Mulla on tälle päivälle nektariineja, mutta ne vaan ei ole kovin mehukkaita, pah.

      Poista
  3. Mä en edes muistanut koko Taiteiden yötä! Enkä kotikaupungin Espoo-päivää! Jostain olin lukevinani, että juuri siksi siirretty torstaille, että ne "känniset pannut" puuttuisi, ja ilmeisesti aika hyvin onnistuttiin? Rakastan museoita. Ja tuo huvila on aivan ihna.

    Kappas, olit löytänyt varsin ajankohtaisen taulun ;)

    Ja mulla on nälkä, pahus noita ruokakuvia!

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään varmaan olisi tajunnut koko "yötä" ellei Tuppo olisi mua siitä informoinut. Heh. Tulipahan käytyä!
      Ajankohtainen taulu? Yritin just kysyä Tupolta, mutta vaikka mies ymmärtää historiaa sata kertaa paremmin kuin minä, niin tuo puhuu vaan jotain 1800-luvusta. Saanhan olla blondi? Mutta saat kyllä tarkentaakin, pliis...
      Ja nyt tuli nälkä itsellekin!

      Poista
  4. Museot ovat kivoja. Ensi viikolla aion Ateneumiin yhden ystävän kanssa. Kyllä niissä kannattaa aina silloin tällöin poiketa.

    Sinulle olisi tarjolla yksi post it lappu blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aina joskus pitää poiketa johonkin museoon. Jos ei muualle, niin oman pään sisällä olevaan, heh heh.. =) Mitäs Ateneumissa on nyt?
      Tulen piipahtamaan blogiisi NYT.

      Poista

Kiitos kommentistasi!