Mitäs tässä?
Ollaan Tupon kanssa vähän kuin karhut - talviunilla. Mies kipittää joka ilta tyttärien luona käymään ja palaa parin tunnin päästä. Sänky ja sohva ovat muutoin parhaat paikat. Näemmä.
Oli tuossa yksi päivä kun sain pyykättyä pari koneellista, tehtyä ruokaa, tiskattua, syötyä sekä saunottua. Niin ja tein itselle lapaset.
Lanka on peräisin Kreetalta. Ostin viime kevään reissulta ja olin täysin unohtanut sen. Väri on neon-korallinpunainen. Huomattavasti räväkämpi kuin kuvassa. Laitan malliin kuuluvat koristelangat myöhemmin. Ajattelin tummaa graniitinharmaata.Tuppo sanoi, etten tarvitse nyt heijastinta, heh.
Samalla jäi ne isän synttärisukat kesken. Toinen on vielä tekemättä, mutta aion ehtiä tehdä sen niin, että posti lähtee ensi maanantaina. Mukaan isä saa kirjan, jonka uskoisin kiinnostavan.
Minulla on parhaillaan ensimmäistä kertaa ikinä täällä Tupon luona PULLATAIKINA kohoamassa. Nyt pitää alkaa vaivaamaan, pyörittelemään ja paistamaan. Saas nähdä...

Ihan tarpeeksi räväkkä väri on kuvassakin, voiko tuosta enää räväkämpi olla? Mä oon aina niin ihmeissäni, että joku osaa, kun en edes nappia ompele kuin äärimmäisen pakon edessä...
VastaaPoistaHannaHoo, joka olisi mielellään talviunilla, eikä puurtaisi töissä sovitun 4päivää/6 tuntia sijaan 6 päivää/8-10 tuntia...
Huomasin Tarjoustalossa, että Novitan valikoimaan on tullut taas neon-värejä. Oli keltaista, pinkkiä ja vihreää, muistaakseni. Aika paksua lankaa. Eikä tästä ole kauaa kun ompelin yhden napin kiinni tekeleeseeni...
PoistaTsemppiä töihin!
ray ban sunglasses
VastaaPoistaherve leger outlet
mulberry outlet
coach outlet
fitflop clearance
nike huarache
hogan
soccer jerseys
hermes bags
michael kors handbags
the north face outlet
tiffany outlet
designer handbags
swarovski outlet
coach outlet
rolex watches
christian louboutin uk
gucci handbags
oakley sunglasses
parajumpers coats
nobis outlet
tory burch outlet
true religion jeans
ray ban sunglasses
gucci
michael kors outlet
cheap snapbacks
michael kors uk
ray ban sunglasses
louis vuitton
cheap jordans
canada goose outlet
oakley sunglasses
michael kors outlet
michael kors outlet
tiffany jewellery
louis vuitton handbags
north face jackets
iphone cases
cheap jordans
20151028caihuali