Tapaamistunnekuohuja ja ruma-sana-suu-kiinni-blondi

Aurinko paistaa.

Kadulla kulkevien kengät narskuu ja parvekkeella pa-le-lee. Täällä sisälläkin palelee edelleen. Ainakin tässä koneen äärellä, tässä vetää. 

Eilinen tapaaminen kolmen naisen kanssa sujui loistavasti. Helposti siinä vierähti reilut kolme tuntia. Juttua piisasi ja "mitä on tapahtunut kymmenessä vuodessa"-aiheita riitti. Istuimme keskustassa RAX'issa ja kesken jutustelun aloimme pohtimaan, ettei kenellekään muulle asiakkaalle siellä varmaankaan juolahtaisi mieleen, että siinä istui neljä vankilan kokenutta naista. Jännää.

Elämä kuljettaa ja joskus jopa heittelee meitä. Suuntaan ja toiseen. Vaikka meillä on tavallaan sama tausta, niin "tänään" olemme aika eri tilanteissa. Pisti ajattelemaan! Todella. En tohdi tässä sen enempää analysoida. Oli hauskaa jutella tyyliin "oletteko kuulleet siitä ja siitä tyypistä, mitä hänelle kuuluu?". Kai se oli samalla hieman vapauttavaakin jutella saman homman kokeneiden kanssa. Samalla kun muistot ahdistivat. Päätimme tavata uudestaan ennen kun toiset kymmenen vuotta kuluu.

Minä lähdin paikalta ensimmäisenä kun piti ehtiä Tarjoustaloon ostamaan sukkalankaa isän synttärilahjasukkia varten. On muuten aika jännää, etten tiedä kuin kaksi paikkaa tästä suht läheltä, joista saisi lankaa. Molemmat ovat pieniä liikkeitä mikä tarkoittaa korkeampia hintoja kuin ns. halpahalleissa. Onnistuin vielä hoksaamaan, että lanka, jota ensin katsoin, maksoi yli kahdeksan euroa kerä ja vierestä löytyi ihan passelia vastaavaa puolta halvemmalla. Hyvä minä! Aloitin jo ne sukat...

Ennen niitä sukkia sain tehtyä pienelle tytölle ponchon. (Novitan Teddy-lankaa)

Joku kiukku vaivaa nyt minua?!! Tupolla on nyt ihan hirmuisesti töitä ja mies istuu tässä koneella kaiket yöt. Kaikki puheenaiheet koskevat hänen töitään ja minä tuijotan telkkaria kyllästymiseen asti. Luonnollisestikin hän nukkuu sitten päivät ja minä-idiootti kiukuttelen kadonnutta yhteistä aikaa.

Ärsyilin viime yönäkin ja nyt jo harmittaa. Jos tohtisin, niin menisin kainaloon ja pyytäisin anteeksi. En raaski herättää. Miehellä kun on kuitenkin herätys päällä, jotta jatkaa taas töitä... Kai tämä ohi menee kun on mennyt ennenkin? Uskon, että illan tapaamisella on osuutensa asiaan. Saattoi se aiheuttaa aikamoisia aivoituksia sekä tunnekuohuja... 

Jos vaikka tekisin jotain oikein hyvää ruokaa tänään? (MITÄ? Ainakin rakuunaporkkanoita, koska ostin jo eilen ne porkkanat..) Ja muun ajan pyykkäisin, tiskaisin ja rakentaisin niitä isän sukkia. Ja pitäisin samalla ruma-sana-suuni kiinni..! Ja pyytäisin vaikka illalla viereen saunan lauteille? Noilla mennään.

Visaista Visan päivää!?