lauantai 27. kesäkuuta 2015

Toimintaa!

Olipas toiminnallinen perjantai!


Nukuttiin Tupon kanssa hieman pidempään kuin oli tarkoitus, mutta hyvin ehdittiin treffeille keskustaan. Kotoa lähtiessä käytiin ensin kioskilla ostamassa postimerkit, jotta sain arvontapalkintokuoren Ennalle postilaatikkoon. Se lienee perillä maanantaina, toivottavasti.

Sieltä kävelimme ratikkapysäkille ja matkasimme keskustaan. Tapasimme Tupon äidin sekä keskimmäisen tyttären. Menimme Café Lasipalatsiin lounaspuffaan. Jokaiselle löytyi syötävää.

Keitto oli muistaakseni juusto-paprikasosekeitto, mutta se oli turhan suolaista niin Tupon kuin jopa minunkin makuun. Tytär tykkäsi.

Salaattia oli jos vaikka minkälaista. Lämpimissä ruoissa oli sipulilla höystettyjä jauhelihapihvejä, juustoisia uunimakkaroita (näyttää...mutta hyvää oli) sekä perunamuusia. Olisi ollut kasvismoussakaakin, mutta sen jätin väliin. Hintaan (10,10€) sisältyi kahvi tai tee.

Syötyämme Tuppo täytti huoltajan ominaisuudessa tyttärensä kanssa erinäisiä lomakkeita, joista osa meni suoraan postilaatikkoon. Hoidettu! Sitten kävelimme vakuutusyhtiön konttoriin, jossa hankimme tyttärelle (Portugalin reissuun) tarvittavan matkavakuutuksen. Valitsimme ympärivuotisen matkavakuutuksen hinnan ja tarpeellisuuden vuoksi. Samalla minä 'otin' myös ympärivuotisen matkavakuutuksen sekä pitkään (puuttuneen sekä) suunnitelmissa olleen kotivakuutuksen. Hoidettu!

Tupon äiti sekä tytär lähtivät koteihinsa ja me matkatoimistoon. Kävimme maksamassa loput tulevasta reissustamme. Oli pakko mennä paikan päälle, koska osa loppusummasta maksettiin lahjakortilla ja loput pankkikortilla. Virkailija oli hassu; pitkä ja toooosi palveluintoinen mies. Kehui käyneensä monta kertaa Sisiliassa ja hehkutti paikkaa todella vakuuttavasti. Hoidettu! Nyt sitten odotellaan vajaa kaksi kuukautta ennen kun pääsemme pakkaamaan ja reissuun.

Sitten olimme 'ansainneet' yhdet ja samalla pääsin lepuuttamaan jalkojani.

Sieltä kävelimme sopivaa vauhtia kotikulmille. Kävimme kaupassa ja tulimme kotiin. Lepuutin hetken, meikkasin ja puin. Sitten matka jatkui TheBaariin, jossa ilta meni ihmeen energisesti. Porukkaa oli mukavasti, yleinen ilmapiiri tosi mukava ja laulajat poikkeuksellisen loistavia. Kiva ilta. Hoidettu!

Tuppo oli tiskannut sillä aikaa kun olin poissa. Hoidettu! Nyt Tuppo katsoo jalkapalloa telkkarista ja kuuntelee toista matsia samalla tästä koneelta. Itselläni alkaa väsy painaa. Syystä?! Sänky on lähellä ja suunnistan sinne. Kaiken kaikkiaan oli kiva päivä kun saatiin aikaan vaikka mitä!

Siellä sun täällä tapahtuu 'nyt': on Provinssi-rock, Tuska-festarit, Pride't, Riihimäki-rock, Alppipuistossa huomenna (tänään) jotain sekä Stadikalla 'One Direction'. Me emme osallistu niistä mihinkään, mutta toivotan muille kivoja tapahtumia!

Kivaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!