En vaan ymmärrä???
Tontiltani on kadonnut taustaväri. Muutenkin näyttää kummalliselta. Laitoin uuden taustan kun en löytänyt enää vanhaa. Harmittaa! Olen näemmä muutosvastainen ihminen eli minulla kestää muita pidempään tottua johonkin uuteen vanhan & tutun sijaan. *ärrinmurrin* Pitänee vielä vekslailla... Enkä keksi miksi osa tunnisteista ei näy ennen kun menee 'kohdalle'? En jaksa häslätä nyt enempää - koittakaa kestää.
Tein ne karitsapihvit. Luulin, että jääkaapissa olisi ollut kermaviiliä, mutta se olikin maitorahkaa. Onneksi oli purkki ruokakermaa. Mukaan näppituntumalla kananmuna, korppujauhoja ja mausteita.
Sekaan silppusin sipulin lisäksi keltaista suippopaprikaa sekä jalapeñoja.
Ei nuo oikein olleet minun makuun, mutta yhtään ei jäänyt syömättä.
Tuossa on Marjatalle se lupaamani kissakuvio. Itse laitan näemmä keltaiset silmät vaikka en tiedä erottuuko ne. Pitänee tänään jatkaa kutomista muutaman päivän tauon jälkeen, jotta asia selviää.
Oltiin eilen Tupon kanssa pelaamassa (ilmaista) pokeria. Pelasin ensimmäistä kertaa IKINÄ! Olipa se hauskaa! Jouduimme Tupon kanssa eri pöytiin, mutta kyllähän minulla neuvojia omassani piisasi, heh heh. Peräti kolme kierrosta voitinkin, mutta en pärjännyt juurikaan sen pidemmälle. Lohduttikohan se, että Tuppo putosi omassa pöydässään tasan samaan aikaan kuin minä? Heh.
Mutta hei, MINÄ VOITIN!!! Tavallisuudesta poiketen en valinnut oranssia sukkia vaan turkoosit. Hassua, että m.i.n.ä.? Vau!
Pitäisi mennä vaihteeksi kynsihuoltoon, mutta ei huvittaisi. TheBaarissa olisi illalla jamit, mutta ehkä nekään ei huvita. (ok, rahan vähyys jarruttaa) Jos vaan laittaisin saunan päälle...






Sun edellisen postauksen kommentit ovat kadonneet jonnekin, mutta kiva ja kiitos kun laitoit kissamallin tähän näkyviin. Se onkin varmaan aika helppo asetella lapasen selkämykseen.
VastaaPoistaJa joo, tällaiset pakkaset riittäisivät nyt tälle talvelle.
Hei Marjatta!
PoistaOn ne kommentit siellä. Pitää vaan mennä sen "6 kommenttia", joka ei näy, päälle ja siellä ne ONNEKSI ovat!
Mä kopioin yhden toisenkin kissamallin, mutta päädyin tuohon. En saanut eilen aikaiseksi kutoa, mutta jos tänään...
Täällä on about kaksikymmentäyksi astetta pakkasta ja meri suht lähellä - tänne jäätyy, mutta onneksi on sauna! Siis "oma" sellainen, jonka saa päälle kun haluaa. :)
Pihvejä en ole karitsasta laittanut. Toisinaan kuitenkin ostan alelaputetun paketin jauhelihana jos sattuu sopivasti kohdalle ja käytän sen kaalilaatikkoon.
VastaaPoistaEn minäkään ennen ole karitsasta tehnyt mitään. Enkä helposti tee vastaisuudessakaan kun ei ollut minun makuuni. Tulipahan kokeiltua! :)
PoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista