Pikainen muistelo sillä aikaa kun hiukset kuivuvat suihkun jäljiltä.
Menimme siis Tupon kanssa lentokoneella samaa matkaa Pojan ja hänen siskonsa kanssa Rovaniemelle torstaina 28. päivä huhtikuuta. Pojan siskon äiti haki meidät (isävainaan) autolla lentokentältä.
Käytiin äitini kanssa edellisellä reissulla hoitamassa majoituspaikka Tupolle ja minulle 'hautajaisreissun' ajaksi. Guesthouse Borealis sijaitsee lapsuuden aikaisella kotikadullani kivenheiton päässä nykyisestä kodista.
Muistan paikan olleen siinä "aina". Tosin nimi on muuttunut aikojen saatossa.
Huoneemme sijaitsi toisessa kerroksessa. Yrittivät kysyä maksua uudestaan, mutta vakuutin, että se oli jo hoidettu. Loistavaa kun saimme huoneen oven avaimen lisäksi ulko-oven avaimen. Perheyrityksessä kun 'respa' ei ole auki 24/7.
Ihan siisti perushuone. Saman kaltainen kuin missä olemme monesti olleet etelän reissuilla. Tosin ilman parveketta.
Oikein hyvät sängyt työnsimme tietysti yhteen.
Pöydän luo olisin kaivannut peiliä, mutta huoneesta löytyi kokovartalopeili. Se riitti (todistamaan kuinka olemme saaneet lisäkiloja molemmat Tupon kanssa viiden vuoden aikana).
Huoneesta löytyi kaapit, joista toisessa oli hyllyt ja toisessa henkarit tangolla. Sekä nojatuoli.
Vessa oli tilava ja toimiva. Suihku oli reilun kokoinen.
Reissunainen kippasi laukkunsa sisällön sängylle:
-- tuliasena saatu oranssi norsupussukka sisältää tarpeelliset reseptivapaat lääkkeet (antihistamiinit, särkylääkkeet, ym.)
-- kirppikseltä ostettu lompakko (jonka sisällä lukee hassu nimi, mutta on peruskätevä kokonsa puolesta - vaikka sisältää harvoin riittävästi rahaa..)
-- musta kajaali, jolla voi MUKA entrata itkettyjä silmämeikkejä?
-- kynä on AINA pakko olla mukana!
-- kampa, jota ei tarvinne selittää..
-- huulikiilto, joka käy unohtuneesta huulirasvasta.
-- pikkupeili, joka on myös tuliaisena saatu.
-- passi, jota en olisi tarvinnut mukana, mutta otin silti.
-- paheet (joo, tupakkaa)
-- ketju, jossa on normaalisti kaksi avainta ja reissulla myös matkustajakodin avaimet. Ketju on turvallisuussyistä kiinni laukun olkahihnassa.
Olimme myös maksaneet etukäteen aamiaiset. Tarjolla oli klo. 07.30.-10.00.
-- kahvia, teetä, mehuja
-- kolmea erilaista leipää sekä karjalanpiirakoita
-- juustoa, kinkkua, metwurstia
-- kurkkua, tomaattia, suolakurkkua ja vaikka mitä muuta
-- cornflakesia, mysliä, puuroa
-- hilloja, kuivakakkua, keksejä
-- hedelmiä
Saimme myös lainata silitysrautaa sekä -lautaa, jotta sain silitettyä Tupon paidan!
Ainut mikä harmittaa on se, että vietimme aikaa ko. paikassa niin vähän. Muu aika meni äitini luona, kauppareissuilla, isän siunaustilaisuudessa, kaupungilla, jne.
* * *
Tänään on vappupäivä. Suunnittelen juuri, että kirjoitan nukkuvalle Tupolle lapun:
"Hyvää vappua!
Käy suihkussa jos haluat.
Soita minulle - olen kilometrin säteellä.
Syötän sinut.
Juotan jos janottaa...
-Stansta-"
Miltä kuulostaa? Ensin menen tapaamaan Ystäviä...









Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistagreen bay packers jerseys
VastaaPoistaredskins jerseys
bears jerseys
air force 1 shoes
yeezy boost 350
rolex replica
cheap mlb jerseys
oklahoma city thunder
cheap jordan
dolce and gabbana shoes
nike huarache
VastaaPoistasupra shoes sale
longchamp
michael kors handbags
ralph lauren
ray ban sunglasses
ugg boots
nike huarache
christian louboutin shoes
dolce and gabbana shoes