Tällä kertaa poikkesin ilman Tuppoa.
Tupon passi meni vanhaksi eikä mies ole saanut hankittua uutta tilalle. Meillä nökötti pakastimen ovessa kaksi "vaparia", joissa voimassaolo oli umpeutumassa 15.9. ("Vapari" siis tarkoittaa, että päiväristeilyn hinta on matkustajavero neljä euroa per nassu) Toisen sain annettua entiselle työkaverille, jota muuten oli kiva tavata vuosien tauon jälkeen viime tostaina. Nainen kävi yksin Tallinnassa lipun viimeisenä päivänä. Ei mennyt lippu hukkaan...
Minulla oli treffit maanantaiaamuna TheBaarissa Tupon kaiman kanssa. Mies on eläkeläinen, ja hän on ollut kerran aikaisemmin meidän mukana Tallinnassa. Juotiin lähtömaljat ja kipitettiin ratikkaan. Perillä terminaalissa kävin hoitamassa lähtöselvityksen. Se jonottaminen ketuttaa aina.
Konkareina osasimme taas kiertää oikealta ohi ja pääsimme etunenässä valitsemaan mieluiset paikat. Tällä kertaa jäimme ns. karaokepuolelle ja saimme mukavan nurkkaikkunapöydän. Musiikki soi liian lujaa. Minä virkkasin äidille uutta bambu-pesulappua - olisikohan se ensimmäinen joululahja, jonka aloitin? No, se vei vähemmän tilaa laukussa kuin sukkapuikot...
Osallistuimme tietovisaan molemmat omilla lapuillamme. Oletan oikeat vastaukset kuultuani, ettei minulla osunut montaakaan oikein, mutta...
Voittajan lisäksi arvottiin kaksi lisäpalkintoa ja kappas: voitin uuden risteilyn! Tällä kertaa lippu on voimassa vuoden loppuun. Nyt meillä on ainakin Tukholman risteily, joka on voimassa 12.10. saakka sekä tuo uusi Tallinnan risteily. Saattaa olla joku lisääkin. "Stig ombord", heh.
Tallinnassa hyppäsin ensimmäistä kertaa ilmaiseen bussiin, jolla pääsee Viru-hotellin eteen. Reissuseurani liikkuminen kun ei ole yhtä ripeää ja vaivatonta kuin Tupolla kanssa. Aurinko paistoi ja oli melkein T-paitakeli.
Käveltiin Vanhaan Kaupunkiin, käytiin moikkaamassa ystävääni M:ia hänen työpaikallaan (vein taas hänelle korkokengät) ja lähdettiin takaisin kohti terminaalia. Poikettiin Rimissä.
Ostin sieltä kolme juustoa ja "lasten" makkaran "kun se oli niin halpa". Nuo savujuustot ovat suurta herkkuani! Tuon "lasten makkara"-kommentin heitti toinen eestiläinen ystävättäreni. (makkara on vielä avaamatta, mutta veikkaan, että se vastaa lauantaimakkaraa)
Käytiin vielä ostamassa paheet eli itse ostin viiniä ja tupakkaa. Laivalla saimme paikan ikkunapöydästä ja tällä kertaa tanssipuolelta. Ja jopa mekin tanssimme.
Oli ihan mukava perusreissu - ennen seuraavaa.
Mainittakoon tässä, että meillä molemmilla oli eväsleivät mukana. Ostimme yhdet kalliit tuopit (5,50€) mennessä ja yhdet palatessa. Ostoksiin minulla meni vajaa satanen. Ja -shhh- tupakat riittää kolmeksi viikoksi...







Oletko koskaan yrittänyt lopettaa tupakanpolttoa? Se ei ole kovin terveellistä ja siihen uppoaa euro poikineen. En yritä tuomita, kunhan vaan kysyn. :) Minun vanhempani olivat polttaneet lähes teinistä asti, mutta lopettivat 2012, kun sain esikoiseni. Tai siis siirtyivät sähkötupakkaan, jossa heillä on aivan pikkuinen annos nikotiinia.
VastaaPoistaJust puhuttiin Tupon kanssa viisi minuuttia sitten aiheesta, rkele. Itse olen polttanut melkein neljäkymmentä vuotta ja Tuppo paljon vähemmän aikaa. Olenhan mä päässyt eroon pahemmastakin. Mutta...pöh. Mielessä siis on kyllä!
PoistaReissunainen reissaa ;)
VastaaPoista-helkku
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista(Liian iso kirjoitusvirhe, anteeksi!)
PoistaEli: niin reissaa.. :)
Tänään ostin Tukholman reissun ensi kuun alkuun... Hytti parivuoteella yht. 21 euroa!?!