sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Varsin "kätevä emäntä", heh.

Jotkut kokkaa joka päivä, minä en.


Mietin ennen kauppaan menoa, että mitähän jääkaapissa on. Muistikuvien perusteella poikkesin "Äässiin", josta mukaan tarttui tarjousbroileria sekä -jauhelihaa. Kotona keitin ensin spagettia.

Sitten pesin ja revin jääsalaattia kulhoon.

Silppusin laivaeväistä jääneen punasipulin puolikkaan mukaan.

Mukaan laitoin myös laivaeväistä jäänyttä salaattijuustoa.

Ja puolikkaan keltaisen suippopaprikan ja...

...puolikkaan punaisen. Oli muuten harvinaisen voimakkaasti tuoksuvia paprikoita.

Salaatti oli valmis.

Kuorin ja pilkoin sipulin.

Paistoin sen jauhelihan kera.

Mukana paistoin puoli pakettia pekonia. Loput jätin broilerin mukaan laitettavaksi.

Otin osan paistetuista sivuun ja lopuista tein kastikkeen.

Laitoin syville lautasille ensin spagettia, sitten salaattia...

...ja sitten paistettua sipuli-pekoni-jauhelihaa sekä kauhallisen kastiketta.

Lopuksi loraus salaattikastiketta ja annokset olivat siinä. Nam. Jäljelle jäi vähän spagettia ja reilusti kastiketta sekä vähän salaattia, jotka saavat keitettyjä perunoita seuraksi sitten kun nälkä palaa.

Keitin jälkiruoaksi itselleni kahvia (Tuppo ei halunnut) ja söin palan appelsiinikakkua, jota riittää ja riittää. Sitten oli päikkäreiden aika.

Herättyäni päätin, että on aika hyödyntää jääkaapissa olevat hedelmät. Mainittakoon tässä kohtaa, että toinen persikka ja puolet banaanista meni roskiin enkä käyttänyt kuin toisen appelsiinin.

Aloitin espanjalaisesta cantaloupemelonista.

Kuorin ja pilkoin sen.

Sitten persikan.

Ja appelsiinin.

Ja omenan sekä...

...puolikkaan banaanin.

Kovin on tylsän väristä, mutta valmista hedelmäsalaattia voi popsia iltapalaksi vaikkapa jääkaapissa olevien jugurttien kera.

*   *   *

Tuon ylläolevan tekstin myötä "kärähdin", että kirjoitan tätä tänään lauantaina. Ajattelin ajastaa tämän huomisaamuksi, ettei tule kahta postausta samana päivänä. Nyt pitänee kipittää suihkuun, jotta hiukset ehtivät kuivua ennen nukkumaan menoa. Sitten pitää tehdä yksi tölkkilapanen valmiiksi sillä lupasin toimittaa sen saajalleen huomenna(su). Esittelen sen teille myöhemmin jo valmistuneen kanssa.

Syyspäivän tasausta!

2 kommenttia:

  1. Mää aina ihailen näitä sun pilkkomiskuvia. Kaikki on tasan tarkkaan tasan pilkottua. Ei mulla vaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!