perjantai 26. heinäkuuta 2019

Hyr-hyr-hyrisee

Nyt on hyvä mieli!


Ostin juuri meno-paluulentoliput Rovaniemelle. Menen syyskuussa YLI VIIKOKSI äidin luo. Oi että. 💓

On se vaan niin ihanaa, että pääsee edullisesti (meno-paluu alle 70€) lentämällä! Onnibus kesti yksitoista ja puoli tuntia (phuuh), junalla vissiin kymmenen. Ja junalla matkaaminen on huomattavasti kalliimpaa. Lento kestää alle puolitoista tuntia.

Otin keskiviikkona pakkasesta sulamaan paistijauhelihaa. Päivämäärä oli mitä oli, mutta tuote ei vaikuttanut mitenkään pilaantuneelta. Kävin ostamassa lisäksi sika-nautaa. Pilkoin sipulin ja käytin sitä mikrossa vesitilkan kera puolitoista minuuttia.

Sekoitin laktoosittoman kuohukerman sekaan mausteet: pippurisekoitusta, grillimaustetta, ripaus kanelia, paprikajauhetta, chilijauhetta, vähän sokeria, suolaa, lipstikkaa, valkopippuria, muskottipähkinää sekä jauhettua korianteria.

Sekä pussillisen tomaattikeittojauhetta.

Ja kaksi kananmunaa.

Ja nökäreen konjakkisinappia.

Kokeilin ohjetta, jonka mukaan piti laittaa pellit kylmään uuniin ja kuumentaa uuni 250 asteiseksi. Kokeilin ensin pienillä lihapullilla.

En tiedä, oliko tuossa vaikutusta, mutta nyt massa ei valunut samalla lailla kuin aiemmin?

Sitten sekoitin taikinaan loput sinihomejuustomuruista. Ne todellakin valuivat, mutta kuinka hyviä pihveistä tulikaan!

Keitettyjä perunoita sekä pippurikastiketta. HYVÄÄ ruokaa kahdeksi päiväksi. 😋

Pitäisi varmaan lähteä ulos sillä aurinko paistaa ja tuolla tarkenee. Aloin vihdoinkin eilen, vuosien tauon jälkeen, lukemaan. Pitäähän tuo pyytämäni ja äitini ostama synttärilahjakirja saada luettua. Siitäpä puistoseuraa.

Jos vaikka pesisin ja irroittelisin rasiaan mukaan viinirypäleitä.

Rypäleet, kirja ja pyyhe reppuun, ja kaupasta juotavaa. Näillä mennään. Puistoon & aurinkoon. 😎

Ihanaa alkavaa helleviikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!