keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

To 27.02.2020 (osa 1/2)

Päivän ohjelma oli valmiiksi suunniteltu.


Ihan pakko myöntää, että heti aamusta ahdisti äidin lupaus, että MINÄ menen siivoamaan hänen ystävättärensä luo. Olen minä ennenkin toisten koteja siivonnut, mutta silti se vaatii omanlaisensa asennoitumisen. Ja tiesin, että nainen oli toipumassa haastavasta jalkaleikkauksesta. Lähdimme auringon paistaessa paikallisella Linkkarilla Korkalovaaraan. Edellisestä paikallisbussikokemuksesta oli yli kolmekymmentä vuotta...

Kuinka yllättävää, että muutaman kilometrin päässä maisema oli paljon lumisempi.

Kyseinen nainen on minulle tuttu aiemmilta Rovaniemen reissuilta, mutta en muistanut, että hän on alkujaan tuttu kummivanhempieni kautta. Eli äitini velivainaan vaimonsa kanssa.

Siellä oli matot, huom. painavat matot, valmiina ulos vietäväksi. Jännitti.

Vein ja "paukuttelin" pölyt pois.

Imuroin ja moppasin lattiat asunnossa, joka oli ennestään itselleni tuntematon - ja täynnä viherkasveja. Äidin ja asukkaan "silmät selässä". Hyvin se meni eli turhaan taas jännitin. Kahviteltiin ja ihmeteltiin pitaijaa.

Sain kaksi naisen tekemään tipua.

Juttu jatkuu vielä, mutta vesisateesta huolimatta on lähdettävä käymään siellä ja tuolla.

Palataan...

2 kommenttia:

  1. Sulla riittää auttamisenergiaa, jopa ihan vieraillekin ihmisille! Mutta niinhän se on, että siitä saa aina hyvää mieltä itselleenkin, eikö. Maistoitteko tuota pitaijaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt niin tiedä energiasta, mutta kun äiti oli luvannut, että hoidan. Ja juu, tuli hyvä mieli. Maistettiin pitaijaa vaikka ei se juuri miltään maistunut. Vähän kuin vajaamakuista kiiviä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!