maanantai 31. elokuuta 2020

Kesäkurpitsa-omenahilloa ja vähän muuta

Sunnuntaina 30.08.2020 klo. 22:57.


Olen ihan poikki, mutta aloittelen tämän postauksen silti, koska odotan Hävyttömien kymmenennen kauden viimeistä jaksoa. Se on nähtävä!!! Että vä-syt-tää. Kaksikymmentä minuuttia aikaa alkuun...

Väsytti jo illalla, kun lähdin ratikalla kohti keskustaa. Mutta kun olin luvannut. (Tai siis ei minun olisi ollut pakko mennä eilen, mutta oli kuitenkin liikuttava, niin samallahan..)

Minä en ole Stockmannin 'kanta-asiakas', joten siellä suunnistaminen oli haastavaa. Löysin mutkien kautta Power'in ja aikani etsittyäni sieltä Mammalle sen laitteen. Seuraavaksi kävelin kaatosateessa ilman sateenvarjoa Tokmannille etsimään Tupolle suunnittelemaani synttärilahjaa. Sitäpä ei ollut, joten koitin keksiä muuta. Mies rakastaa lakritsia.

Samalla ostin kaksi euron käsivoidetta, joista toisen annoin Mammalle.

Tupon luo ostin euron käsienpesuaineen ja itselle euron pesusieniä, joita tarvii aina.

Vein sauvasekoittimen Mammalle ja samalla sain hänen aiemman härvelin itselleni, KIITOS! 

Klo. 0:40.


Hyvää yötä! 😴

 Klo. 7:22


Huomenta!

Kylläpä väsyttää. Ehkä enemmän kuin yhtenäkään aiempana työaamuna. Oma syy. Onneksi nousin jo, niin on tunti aikaa availla silmiä ennen lähtöä.

Kävin eilen tänne tullessa ostamassa kolme omenaa. (Kuka jaksaa kertoa moisen? Minä.)

Kesäkurpitsa on matkannut jo Tupon luota tänne, takaisin Tupon luo ja taas takaisin tänne.

Pesin omenat hyvin ja pilkoin ne lohkoiksi. En tiedä olisiko ne pitänyt kuoria? En kuorinut.

Kaivoin kaapista monitoimikoneen ja laitoin siihen raastinterän.

Kuumensin omena-kesäkurpitsaraasteen kattilassa ja lisäsin siihen sitruunaa.

Lisäsin hillosokerit vähitellen ja annoin muhia tiskaamisen ajan. Sain aikaiseksi kolme pientä purkillista hilloa.

Olin saanut ohjeen ystävättäreltä, mutta siitä poiketen lisäsin vähän kanelia sekä rouhittua mustapippuria. Hitti vai huti? En taaskaan vielä tiedä. Nostin purkit nyt aamulla jääkaappiin enkä nähnyt ainuttakaan ötökkää missään..?!!

Olin ostanut tullessani myös eineksen ja söin siitä myöhään illalla puolet. Kyseinen laatikko oli minulle entuudesta tuntematon. Ei niin hurjan hyvää, mutta kyllä sitä nälkäänsä söi.

Hui, kuinka outoa, että puhelin soi tähän aikaan aamusta!? Biologisen äitini sisko, tätini siis, soitti ja kysyi siskonsa numeroa. Eihän minulla sellaista ole, kun emme juurikaan ole tekemisissä muuten kuin messingerin välityksellä (ja silläkin vain muutaman kerran vuodessa). On kuulemma vakavasti sairas. Olen tavannut hänet vain kaksi kertaa joskus yli kolmekymmentä vuotta sitten. Laitoin biol. äidille viestin, että ottaisi siskoonsa yhteyttä. Saas nähdä.

Laitoin heti vuorokauden vaihduttua Tupolle synttärionnittelut. Mies kiitti jättämistäni lakritseista sekä kortista:

Oletteko huomanneet, että aamuisin minuutit kuluvat iltaa nopeammin? Niin nytkin ja on aika lähteä kävelemään kohti heijastimien valtakuntaa.

Elokuun viimeistä päivää ja alkanutta uutta viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Kyllä aamu minut joutuisampia..kuin illan?mitenkähän se on mahdollista?;)
    mutta näin on.
    Onnea synttäri "-sankarille":)
    Mukavaa alkavaa syyskuuta ja elokuun rippeitä!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitän onnittelut, kiitos!
      Syyskuu alkoi ja heti tuntuu viileämmältä. En tykkää, mutta kiitos samoin, Liisa!

      Poista
  2. Hei tuli mieleen kun auttelet mielelläsi mammaa niin onko hänestä liikkumaan kodin ulkopuolella. Joten vanheneminen. Rajoitteet ym olleet pinnalla omissa kelauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä hänestä juurikaan ole. Ikävä kyllä, enkä oikein usko, että tilanne muuttuisikaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!