Eikä vieläkään lisää Riiasta, pahoittelen.
Kävin eilen 'tankkaamassa' Lidl'issä. Ostin ison pussin suippopaprikoita ja lajitelman chilejä. Kaksi pussia keltasipuleita ja kolme punasipuleita (0,59€/pss). Maustekurkkuja ja jalapeñoja. Neljä pakettia kahvia (yht.10€). Säilykepurkillisen paseerattuja tomaatteja sekä kilon hillosokeria. Arvaatteko mitä meinaan taas tehdä? (Tuppo on syönyt edellisen loppuun..) 😋
Ostin pyynnöstä Mammalle käsirasvaa sekä vartaloöljyä.
Menen hetken päästä haastatteluun yhtä projektia varten ja sitten käyn ostamassa naiselle viiniä. Toimitan rasvat ja viinit tänään perille.
Huomenna on Tupon nuorimman tyttären (siirretyt) lakkiaiset eikä minulla tietenkään ole mitään kivaa päälle laitettavaa, hö. Likka oli hakenut puolileikillään yliopistoon ja pääsi! Vähänkö loistavaa! 👍
EDIT. Katsottiin juuri netin välityksellä lakitus Finlandiatalolla. Tällä kertaa rehtori sanoi tyttären nimen oikein. 😅
Aloin eilen kutomaan sukkaa, mutta jotenkin se puuha tuntuu hieman takeltelevalta kesätauon jälkeen. Tänään aloitin taas uuden patalapun virkkaamisen ja se tuntuu helpommalta.



Minäkin kävin tänään Lidlissä hakemassa tarjouksien kahvia, sokeria, mansikkahilloa, appelsiinimarmeladia ja sipuleita. Aika hyviä tarjouksia. Mikä on tuo kukka? Kukan takana oleva nuppu näyttää dahlian nupulta, joten olisiko joku kesädahlia?
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle, leppoisaa viikonloppua! Toivotaan kesän vielä hyvän aikaa jatkuvan.
Ihan hyvät tarjoukset! Yhtä hilloa etsin Mammalle, mutta en löytänyt.
PoistaKukasta en tiedä. Lähetin äsken kuvan äidille ja kysymyksen nimestä. Ei vastannut vielä. Katsoin kuvahausta kesädahlian, mutta ei näytä samalta. (Soitin, mutta ei ollut tuttu kukkanen hänellekään)
Kesä jatkukoon vielä!
Lidl tarjoukset kannattaa hakea.
VastaaPoistaMinäkin löysin hillon keittoon ,helpon ja nopean ,ja lopputulos huippu hyvähilloa,tein mustista viinimarjoista,Kääretortun tein kinuskikerma väliin??OIs pitänyt ostaa kaks pulloa..no seuraavalla kerralla.Makoisa torttu tuli;))
Onnea uudelle ylioppilaalle ja Onnea yliopisto paikasta!;)
Aika erikoinen kukka?
hmm?? mihinkäs projektiin,??Toivotan Onnea! kuiteski,,
Hyvää viikonloppua!
(taas kirjotin pitkästi vaikka aattelin ..vain joku sananen:))
Minkä hillon keittoon?
PoistaKatsoimme juuri netin välityksellä lakituksen Finlandiatalolta suorana. Välitän onnittelut!
Projektista, tai oikeastaan kahdesta en vielä kerro. Joskus ensi keväänä ehkä...
Laitan jutun blogiini,,hillosta!:))
PoistaOk. Odottelen...
PoistaOlen samaa mieltä, patalaput eläköön! Sukat ovat hankalampia.
VastaaPoistaOnnea ylioppilaalle. Ja opiskelupaikalle! Niin sitä pitää.
Mä kävin tänään kanssa Lidlissä. Meillä on yleensä sekä marjat, hedelmät että vihannekset Lidlissä halvempia & parempilaatuisia. Kannattaa siis käydä. Tosin tarkkana pitää olla alennusten suhteen.
Hieman tosiaan takkuaa kutominen. Ehtiihän sitä syksymmällä...
PoistaVälitän onnittelut likalle! Kiitos.
Pitäisi käydä enemmän Lidl'issä, mutta kun se ei ole lähin kauppa. Latasin sen appsin äsken.
Miellyttävää lakkiaispäivää! Ja hienoa, että opiskelupaikka löytyi ilman tuskaa.
VastaaPoistaKiitos! Juhlissa oli jopa yllättävän kivaa!!! Tyttärien äiti on ihan pro juhlien järjestämisisessä. Kaikki näyttivät viihtyvän.
PoistaTulin just juhlapaikan 'naapuriin' eli Omaan Kotiin hengähtämään tunniksi ennen karaokea. Ja myrkyttämään kaapit. Pitänee hankkia ammattimyrkyttäjä, hitto vie. Ei nuo näytä muuten poistuvan, pahus!!! Tai no, tuli yksi keino mieleen, mutta...
"järjestämisisessä"? Heh heh.. :D
PoistaKuuleppa,:)stansta!;)
VastaaPoistaOstappa pari sitruunaa,ja purista ne mehuksi,(kaikkine hyvineen lisäät pikkusen vettä ,niin että voit luutun kastella pyyhippä kokeeksi joku kaapin pinta(sisäpuoli),ja tee sitruunankuorista pieniä suikaleita ,niitä jätä sellaiseen kaappiin josta et pyyhkiny sitruuna-vesi-luutulla.Lattian voi pyyhkiä myös sitruunavedellä!!!(sitten tarvitaan vaan lisää sitruunoita.Lidlissä taitaa olla halavimmat,eikä tartte olla luomua;))
mielenkiinnolla jään oottelemaan?kokeiluasi .toivotaan että auttaa!
Kiitos vinkistä! Kokeilen.
Poista