Sataa lunta.
Niinhän siinä kävi, että koska hävikkiruokapaikan ovet olivat jälleen lukossa (ystävätär kertoi puhelimessa), niin vältyin menemästä turhaan ovien taakse. Koska olin lähempänä Tupon kotia kuin omaani, niin tulin kaupan kautta tänne. Oli helppo suorittaa ostokset, kun tiesin mitä jääkaapissa on. Hävikkiruokapaikasta (olkoon se tästä lähtien HR-paikka) saadusta jäävuorisalaattipallosta se ajatus lähti.
Ostin punaisen ja keltaisen paprikan sekä aurinkokuivatut tomaatit salaattijuustokuutioita.
Ai että on ihanaa postata tällä Tupon työläppärillä! Nettiyhteys toimii 'sata' kertaa nopeampaa kuin omani! 👌
Aloitin kokkailun pilkkomalla pannulle sipulia ja osan paprikasta. Seuraavaksi käytin pannulla ostamani -30% gotletit. Laitoin ne voideltuun uunivuokaan.
Laitoin purkillisen ruokakermaa sekä mausteita päälle ja vuoan uuniin. Tuppo ei oikein välitä gotleteista, mutta hyvin ne näyttivät kelpaavan keitettyjen perunoiden ja salaatin kera. 😋
Sitten aloitin salaatin tekemisen.
Pilkoin loput punaisesta paprikasta.
Ja keltaisen paprikan.
Virkkaamassani sipulipussissa majaili yksi yksinäinen punasipuli. Pilkoin sen ja laitoin pussiin tilalle ostamani sipulit.
Päälle, siis salaatin, en sipulipussin, kippasin juustokuutiot ja kaivoin lusikalla kaikki mausteöljyt mukaan.
Pilkoin vielä HR-paikasta saatuja vihreitä viinirypäleitä joukkoon.
Olen yleensä innostunut tekemään salaatteja kesän kynnyksellä, mutta maistui se näin tammikuun lopussakin.
Ripottelin päälle vähän suolaa ja rouhin myllystä mustapippuria. Lopun maustamisen hoiti sinappinen salaattikastike.
Tiskasin, ja himputti sentään: yksi snapsilasi hyppäsi ylähyllyltä tiskialtaaseen eikä edes hajonnut, mutta osui kahvimukiin, jonka mies oli juuri ottanut käyttöönsä. Gandalf'in korva meni neljään osaan. Olen pahoillani, anteeksi! 😔
Samalla sain vihdoin ja viimein pestyä lyhdyn, jonka toin joskus kauan sitten parvekkeelle. Löysin sen Mamman pihan roskiksilta. Nostin puhtaan lyhdyn lasipöydälle ja sytytin siinä olevan ison vihreän kynttilän. Toiseen kuvaan tuli hauskat heijastumat.
En siis palannut illaksi Omaan Kotiin, en tehnyt kinkku-pekonikastiketta enkä kutonut pomon sukkaa. Enkä istuttanut pistokkaita multaan. Siinäpä on puuhaa tälle päivälle, sillä aion taas OmaKotiutua. Tupolle jää viisi keitettyä perunaa, jotka hän voi paistaa jääkaapissa olevan lenkkimakkaran kanssa, ja osan salaatista taidan napata mukaani...















Tänä aamuna keskutselttin Vanhan herran kanssa yhdestä ammoisesta mukistani, jonka korva meni säpäleiksi, kun lasi tipahti sen kimppuun! Olin saanut mukin lahjaksi ja tykkäsin siitä sen takia, että siinä luki: "Life is a bitch and then you die".
VastaaPoistaKummallisia nuo hyökkääjälasit!?? Ihmettelen edelleen, ettei se pudonnut snapsilasi hajonnut ja kuinka se osuikin just sen tietyn kahvimukin korvaan?! Olen itse tuonut mukin Tupolle ja se palveli pitkään kynätelineenä. Ei ole kauaa, kun mies otti sen kahvin juomiseen. Harmittaa.
PoistaPs. On tuolla hyllyssä paketissa oleva muki, jonka olen ostanut melkein kymmenen vuotta sitten, mutta eihän se sama asia ole...
Kiitos Suvi! Salaatti oli hyvää ja tuli jo syötyä melkein loppuun. Samoin sinulle! :D
VastaaPoista..maukasta ja terveellistä ruokaa a´´la stansta:)
VastaaPoistaminulla ,useampi muki..vaihtelen ,,,mutta niissä on oltava sisäpuolella jokin kuvio merkki,kahvi rajalle tietenkin:))
Mukavaa tammikuun viimeistä päivää,ja jipii tervetuloa Helmikuu..joka on kuulemma neulekuu?
Neulekuu??? YES.
PoistaOnhan meillä enemmänkin mukeja, mutta tuo oli Gandalf. Lähden nyt tarpomaan lumisateessa Omaan Kotiin, vihdoinkin. Sunnuntaita!
Täällä on tänään osittain miespuolinen kokki.
VastaaPoistaOsittain..?
PoistaNo voi himputti, tuo oli aika kierosti tehty hyökkääjälasilta :(
VastaaPoistaHerkullisennäköinen salaatti! Pitäisikin tehdä vähän isommasti kerralla ja saisi töihinkin mukaan. Mulla jää salaattien syöminen aivan liian vähälle, vaikka niistä pidänkin. En vaan millään jaksaisi pilkkoa ja värkätä.
Mukavaa alkavaa viikkoa Stansta!
Oi joi, KIITOS Johanna!
PoistaHyökkääjälasi ei ollut ollenkaan samaa mieltä kanssani!? Paska. (suoraan sanottuna)
Salaatti oli oikein hyvää. Itse olisin halunnut laittaa sekaan maissia, mutta yritän kunnioittaa Tupon mieltymyksiä, heh.
Hei, hyvää alkavaa helmikuuta! (Kiitos blogiystävyydestäsi!)