maanantai 29. maaliskuuta 2021

Harmaat miesten sukat

Ajattelin vielä vähän haastaa itseäni.

(Olen kirjoittanut tätä taas useampana päivänä.)

Nyt, kun olen ollut Omassa Kotona (käymättä ulkona) jo yli neljä viikkoa ja viettänyt ison osan ajasta sukkapuikkoja heilutellen, niin johan alkoi perussukat tylsistyttämään. Kiva niitäkin on kyllä tehdä, kunhan vaihtelee valmistuvien sukkien kokoja ja värejä välillä. 

Minulla on hassu(?) tapa piirrellä talteen näkemiäni ohjeita. Oikeasti niistä on vaikea jälkeenpäin edes keksiä, mitä/millaista niistä mahtaisi syntyä. Valitsin ensimmäiseksi "kuvioksi" tämän:

Pelkkiä oikeita ja nurjia silmukoita. Tein resorin (48s) 2o 2n ja sitä kymmenen kerrosta. Langaksi valitsin Novitan 7veljestä ja niistä vaaleanharmaan, joka oli vielä vanhaa tuotantoa, koska kerässä oli 150 grammaa. Käytössä kolmosen bambupuikot.

Vai että tämän näköistä? Sama se, jotain tavallisesta poikkeavaa joka tapauksessa.

Varresta tuli melkoisen leveä ja pinnasta.. noh, erilainen. Tein nilkkaan resorin, jotta sukista tulisi 'istuvammat'.

Pitkään olen suunnitellut opettelevani 'järkevämmän' tavan poimia kantapään silmukat, mutta ei. Joku toinen päivä... 😇

Nyt kyllä todellakin huomasi, kuinka noissa 7veikoissa on eroja! Värjätyt langat ovat paljon pehmeämpiä ja tuntuu, ettei niistä tehdyt sukat tule kestämään käyttöä kauaa. Tämä harmaa lanka on huomattavasti napakampaa ja karheampaa. Tuli vähän sellainen tunne, että nyt on oikeaa villalankaa käytössä. Tunnetta lisäsi muutama seasta löytynyt "tikku".

Vaikka oletin kerän riittävän kahteen sukkaan, niin katkaisin langan tässä ↴ kohtaa ja aloitin toisen sukan. Näin, jotta jos lanka kävisi vähiin, niin jalkateriin voisi lisätä vaikka tummanharmaata sekaan.

Päätin jatkaa joustinneuletta jalkaterien päälle. Nyt molemmat sukat ovat samassa kohtaa - ja lanka käy vähiin.

Päätin lopettaa tältä illalta tähän, koska en juuri nyt keksi, kuinka noita jatkaisin. Olisi tuota alkuperäistä lankaa vaaleampaa ja toinen kerä huomattavasti tummempaa. En osaa päättää.

Tänä iltana (29.3.) tein päätöksen ja otin tummanharmaan mukaan sukkiin. Tein vähän raitoja, jotta langan vaihtumiskohta ei olisi niin jyrkkä. Alkuperäistä lankaa jäi vain pieni nöttönen. Juuri valmistuneiden sukkien kooksi tuli 44-45.

Koko iltapäivän ja illan on satanut vettä. Sataa edelleenkin, joten luulisi lumien vähentyvän (jos niitä on enää?). Huomenna näen, miltä ulkona näyttää. Minulla on aika fysioterapeutille ja toki jännitän tapaamista, mutta samalla jännitän jo portaita, ihmisiä, liikkumista, kaikkea. Olen ollut tasan viisi viikkoa sisällä kotona käymättä missään kertaakaan!

Tuppo on sopinut kyydin, hyvä hyvä. Jos sattuisi niin, ettei kaverinsa tulisikaan, niin menen ainakin toiseen suuntaan taksilla, jotta olen ajoissa. Paluumatkalla ei ole kiirettä. Onneksi mies lähtee mukaan olemaan tukena, avaamaan ovia ja auttamaan kaikessa! 👍

Jalassa on tapahtunut VIHDOINKIN edistymistä, sillä voin vähän kävellä. Ilman keppejä en kuitenkaan vielä liikkuisi edes kotosalla. Edistystä kuitenkin, mikä helpotti huomattavasti suihkussa käymistä. Särkyä on enää satunnaisesti, turvotusta on iltaisin. Pitäisi yrittää alkaa nukkumaan, jotta olen ajoissa hereillä ja pirteänä päivän koitokseen.

Tipumaista tiistaita! 🐤

13 kommenttia:

  1. Olet huippu taitava kutoja💛. Upeat sukat,malli ja kuviointi ihana.
    Kiva kuulla, että pystyt vähän jo kävelemään ilman keppejä. Kyllä se siitä pikkuhiljaa🥰
    Tsemppiä fyssari reissuusi. Tuoksuttele matkan aikana kevään luonnon tuoksuja🌼
    Aurinkoa viikkoosi🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Eipä noissa sukissa juurikaan mitään erikoista ole, mutta vähän erilaiset varret kumminkin.
      Kiitos myös tsempeistä! Jännittää jo aikalailla. Mahtuuko farkut? Meneekö kenkä suosiolla jalkaan? Miten ne portaat? Phuuh.

      Poista
  2. Minun ei tarvitse vaivautua itse katkomaan sukkalankoja, kun nuorempi kissa käy välillä aina puremassa salaa langat poikki. Voit uskoa että on ärsyttävää kun kutoessa yhtäkkiä onkin kädessä märkä langanpää. Minäkin neulon aina kahta sukkaa yhtä-aikaa että langat riittää samaan kohtaan suunnilleen.
    Lämmintä pääsiäistä sinulle ja nopeaa jalan paranemista.🐤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin todellakin kuvitella, miltä tuntuu! Itsellä ei ole kissaa "apuna", mutta tunne lienee sama solmun ym. kohdalla. AINA pitäisi kutoa molempia sukkia yhtäaikaa!
      Kiitos Sude, olen tänään kävellyt jo metrajä ilman keppejä!!!

      Poista
  3. Monetko sukat sä olet 5 viikon aikana kutonut? Olen seonnut jo laskuissa... Komeita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti käydä vaklaamassa kuvakansiosta: yhdettoista plus vähän muuta. ;)
      Kiitos!

      Poista
  4. Eläpä nyt ,stansta.Ne on just niin ihanat:)😊
    Sukat ovat tosi nätit,katto niitä kuinka monesti tahansa:)🧦🧦
    Tuosta fysikaalisesta,,toivon että saat apua,ja määrää lisä tutkimuksiin.Pidän peukkuja 👍
    Ihana kun saat miehesi mukaan,apu on tervetullut.
    Hyvää tikkutiistaita! 🐤🐥🐣💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Fyssarin kautta sain kaipaamani vahvistuksen, mutta kerron siitä vaikka huomenna erikseen. Tänään vain (virkkaan ja) vietän aikaa Tupon kanssa. ♥

      Poista
  5. Nurinperin sekä kavennus.Puikko kokoa 10...Olen pihalla!

    VastaaPoista
  6. Kävin lukaisemassa väliin jääneet postauksesi. Kiitos niistä! <3

    Olen varsin uusi lukija, ja olenkin miettinyt, miksi olet ollut vankilassa, mutta en ole kehdannut kysyä. Mutta taannoisesta postauksesta sekin selvisi (tai ainakin niin ymmärsin). Kiva että olet niin avoin. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!