Ajatus, aloitus, yritys, pettymys, sinnikkyys...
(pe 19.3.) Olen pitkään suunnitellut opettelevani silmukoimaan. Jäljittelemään kudottuja silmukoita neulan ja langan avulla. Olen nähnyt mitä mahtavampia luomuksia ja typeryyksissäni ajatellut, että 'eihän se niin vaikeaa voi olla'. Muutkin osaa. Opettele! Valitsin langan...
Heti ensimmäisenä myönnän, että asenteeni oli niin vastakarvaan, kuin vain voi olla. "Ota joku lanka, jolla ei MUKA ole niin väliä". Tein resorin.
Ja tein kaksi vartta valmiiksi.
Tässä kohtaa meni muutama päivä ja yö, kun yritin etsiä/keksiä riittävän helppoa mallia ensikokeiluun. Samalla odottelin MUKA oikeaa mielialaa ja kärsivällistä olotilaa yrityksen aloittamiseen. Hah. Alku oli ihan oo ja koo.
Sitten hävitin näköpiiristäni rivit, kerrokset, silmukat... (Tuossa kuvassa ne kyllä näkyy) Purkuun meni eikä sekään vaivatonta ollut. Piti varoa, ettei valmiin varren silmukat kärsisi, röh röh. 🐖
Sain MUKA ensimmäisen tekeleen valmiiksi. Teki mieli heittää nuo hemmetin sukat nurkkaan, mutta samalla huomasin niskavillojeni nousevan taistoon. "Minäkö MUKA antaisin periksi?".
Ihan karsea!!? Silmukat väärillä kohdilla ja alla oleva lanka paistaa läpi. Koitin tehdä vielä toisen kuvion toiseen sukkaan eivätkä nämä ns. kalat todellakaan ui samoissa vesissä! 🐟
"Toi toinen kala näyttää vähä siltä, ku se ois syöny ton toisen evä(ä)t". Just. 😖
Tässä kohtaa Stansta paiskaisi tekeleen keskeneräisten koriin, jos täällä sellainen olisi. Ei ole. Niinpä piilotan nuo "jonnekin". Siitä olen varma, että vielä kerran puran nuo (joskus) ja keksin noihin jotain muuta... 👀
(su 21.3.) Unohtui aiemmin laittaa 'hieno' kuva, jonka kopsasin manuaalisesti MUKA helposta kuviosta. MUKA niin simppeli, kun ihan vaan muutama silmukka. Joopa joo. Kas tässä:
Tänään oli päikkäreiltä herättyä sellainen hetki, jolloin päätin jaksavani keskittyä purkamaan nuo roskakalat. Ei ollut helppoa, kun piti taas varoa rikkomasta alla olevia lankoja! Sain mustat langat pois ja pintakin jäi ehjäksi.Saas nähdä monta päivää tällä kertaa menee ennen kun löydän uuden, MUKA riittävän helpon kuvion, jota seuraavaksi kokeilen? Nyt kannattanee ottaa huomioon, ettei samoissa varsissa olisi enää suotavaa purkaa kertaakaan...
(ma 22.3.) En saanut piilotettua sukkia, vaan ne irvistelivät minulle lattialta. Ryhdyin taas purkuhommiin ja kalojen kaltaiset poistettua. Löysin uuden kuvan, jonka piirtelin mallista paperille.
Se hyöty lukuisten silmukointiin liittyvien juttujen kahlaamisesta oli, että siellä neuvottiin jättämään lankojen päät työn etupuolelle. Näin välttää silmukointilangan lävistämisen (mikä puolestaan helpottaa mahdollista purkamista..).
Aloin jälleen harjoittelemaan silmukointia. En ollut vieläkään tyytyväinen, mutta päätin jatkaa toiseen sukkaan huomatakseni, että tein sitä VÄÄRIN PÄIN!? En halua enää kirjoittaa, mitä tein seuraavaksi. 😖
NYT saa kelvata. Piste.
Hemmetin herposet ovat ja pysyvät sukissa, vaikka eivät täsmälleen samoissa kohdissa lennäkään. 🦋
Noista ensimmäinen sukka on kantapään kohdalla 'menossa', enkä muuta tee, ennen kun sukat ovat valmiit. Puuhaa helpottaa päätös, että ne jäävät taatusti ihan itselleni!!!
(ke 24.3.) Eikä mennyt viikkoakaan!? 😁
Sain toisen sukista valmiiksi eilen illalla ja toisenkin melkein. Jatkoin tänään kahvit juotuani ja ihan vain sillä ajatuksella, että sukat on saatava pois käsistä!
VOIKO oman mielialansa tartuttaa tietokoneeseen? "Mozilla Firefox kaatui. Asennamme päivityksiä - ohjelma käynnistyy uudelleen hetken kuluttua". Näemmä voi. 😝Päättelin "riittävän" määrän lankoja ja sukat -tadaa- olivat valmiit. Oikeesti? Sukkien toiset puolet ovat tavallaan ihan esittelykelpoiset...
Toiset puolet sen sijaan todistavat, että nämä sukat jäävät varmaakin varmemmin omaan KOTIkäyttöön.
EDIT. Meni hävyttömän pitkään ennen kun tajusin, että kuviot ovat molemmissa sukissa samoilla puolilla!? Sekin vielä. 😝
SAATTAA mennä hetki ja kolmaskin, ennen kun edes harkitsen silmukointia!? Tehköön sitä he, jotka sen osaavat ja jotka saattavat jopa pitää puuhasta. Itselleni tuo oli joka tapauksessa pieni erävoitto opetella (ja epäonnistua!) tekemään jotain uutta.

















Söpö tulos. Kaunis väriyhdistelmä. Hatunnosto sinnikkyydellesi 🎩 Hirveän hauska tuo röh röh kärsimys 🐷 🐖 😀
VastaaPoistaSöpöstä tiedä, mutta kiitos! Sinnikkyyttä nämä kyllä vaativat enemmän kuin olisin halunnut. Phuuh.
PoistaHei, nuo on ihan kelpo sukat eka silmukoinnilla:-) ei se niin helppoa ole! En kyllä itekään tykkää silmukoinnista, kun en saa niistä siistejä:-( Mieluummin kudon kuvion kuviona..... Sinnikäs kyllä olet, kun et antanu periksi menet "vaikka läpi harmaan kiven"! Ja niin sitä oppii aina jotain uutta:-))
VastaaPoistaPikkulauantai-iltaa sinulle:))
Kiitos Armi!
PoistaVeikkaanpa, ettei silmukoinnin harjoittelu noihin jää, mutta ottaa aikansa ennen kun kokeilen toista kertaa. Kyllä ne kuviot ovat enemmän minunkin juttu - niihin liittyy myös yksi listalla oleva opettelu... ;)
Pikkulauantaita sullekin!
Ihan nätit sukat sait tehtyä itsellesi olivatpa nuo silmukoinnit nyt ihan missä puolella hyvänsä. Ainahan kaiken uuden tekemistä pitää opetella, mutta tuollaisella silmukoinnillahan saa tehtyä vaikka minkälaisia koristeita neuleisiin ja malleja voi etsiä vaikka ristipistomalleista.
VastaaPoistaToivottavasti sulla on, silmukointia lukuunottamatta, olo ja liikkuminen jo menossa parempaan suuntaan.
Kiitos Marjatta!
PoistaVoin pitää noita kotona, kun muutenkin käännän aika usein varret kaksinkerroin, heh. :D
Olo ja mieli huristelevat vuoristorataa. Yritin, mutta en saanut huomiselle lääkäriaikaa. Kerron siitä aamulla...
Hyvä hyvä sinä sinnikkyys palkitaan🤗
VastaaPoistaOlet sinä urhea,ja juku kuin "simpsala pim" tuli noin upeat perhos sukkaset.
Ihanat värit.
Heh mää niin muistan, kun tein niitä magramee lehtiä,jessus sentää,että mulla meni käpy nenää. Ei niistä meinannu tullaa millää samanlaisia🙈..ja perhana päätin että teenpäs sen homma valmiiksi..
Ja tuliha se loppuje lopuksi valmiiksi.
Lopussa se kiitos seisoo useemmiten💛
Mukavaa loppuviikkoa🤗
Ei tullut sukkia "simpsala pim" eikä palkittu olo, njääh. Ihan käytettävät kotisukat kumminkin. ;)
PoistaOlen tehnyt joskus koulussa makrameella amppelin. Tuntuu nuo solmuilut olevan nyt suosiossa siinä kuin kaarrokeneuleetkin. Makrameet kiinnostaisivat itseäkin - pitänee testata jossain välissä. Ne sinun lehdet oli(on) tosi nättejä!
Kiitos ja samoin sinne! :)
Kiitos Suvi!
VastaaPoistaTaisin viimeksi ostaa kahtakin eri vihreää, joista noissa sukissa käyttämäni oli niistä kirkkaampaa. Toinen on aika pliisu.
Kivaa viikonjatkoa sinullekin! :)
Voi sinua kun olet ollut kovilla noitten sukkiesi kanssa. 😊 Ei kaikkien tarvitse tykätä silmukoinnista vaikka minä tykkäänkin. 😊 Välillä minultakin katoaa rivit ja silloin vaan venyttelen ja vanuttelen neuletta että rivi löytyy taas ja kirjontalanka pitää jättää tarpeeksi löysälle niin ei jää alulanka kovin pahasti näkymään. Kaikesta huolimatta niin monta kertaa olen minäkin joutunut purkamaan, en vaan kerro sitä kenellekkään .😆
VastaaPoistaJa minä kerroin kaikille..!? Hih.🤗
PoistaSinä oletkin tehnyt niin upeita silmukointeja, että voisin kuvitella sinun osanneen sen AINA. En minä varmastikaan lopullisesti ole luopunut ajatuksesta, ettenkö minäkin voisi oppia. Pitänee kutoa sellaisia 'läpysköjä', joihin voi opetella. Ettei haittaa purkamiset...
Kaiken saman kokenut ;D Ei se koskaan ole helppoa, mutta ajattelen sinnikkäästi,että joskus voi aina vähän yrittää, jos malli niin vaatii, jos on sitten valmis ´hyväksymään tuottamansa jäljen. PAKKOHAN tuotakin on oppia, jos oikein monta kertaa yrittää ja yrittää ja yrittää..... huh huh!
VastaaPoistaEi kovin rakastettavaa hommaa :)
Kuka tykkää, kuka ei. Kuka osaa, kuka ei.😆Kuten tuossa Sudelle just vastasin, niin tuskin ensimmäinen testaaminen jää viimeiseksi. Varmaan ihan hyvä idea kutoa sellaisia mallitilkun kaltaisia paloja, joihin voi harjoitella? Luotetaan siis siihen, että harjoittelu tekee meistä mestareita?!!!
PoistaMinusta noi perhoset näyttää hyvältä eli hyvin onnistuit!
VastaaPoistaEilen luin pitkältä ajalta sun päivityksiäsi, kun en oo aiemmin ehtinyt. Luin myös siitä ikävästä erosta. Mukana elän ja uskon, että ottaa koville. Niin pitkän aikaa olitte yhdessä.